Hyppää pääsisältöön

Riika

  • Latviassa omistetaan viikko Teuvo Tuliolle

    17.10.2012 Yle Uutiset

    Tulio tunnetaan Suomessa, mutta ei juuri Latviassa, jossa hän aloitti elämänsä Theodor Tugai -nimisenä pikkupoikana. Asiaa korjataan Riiassa ensi kuussa erityisellä Tulio-viikolla.

  • Baltian maiden vaikeat vuodet

    19.09.2012 Elävä arkisto

    Viron, Latvian ja Liettuan itsenäistymisinto alkoi kasvaa 1980-luvun lopulla. Kun itsenäisyys vihdoin tuli vuonna 1991, neuvostovallan runtelemien maiden itsenäisyys ja eheytyminen lähti yskien liikkeelle. Kaikille itsenäisyys ei tarkoittanut automaattisesti parempaa elämää.

  • Latvialaiset ovat innoissaan ja ihmeissään Jokipojat-yhteistyöstä

    21.08.2012 Yle Uutiset

    Monet latvialaiset jääkiekkofanit yllättyivät todella viikonvaihteessa, kun kävi ilmi, että heidän KHL-joukkueellaan on uusi farmijoukkue Joensuussa – eksoottisessa pohjoisessa kaupungissa, jonka nimen lausuminen on aivan mahdotonta.

  • Ryanair lopettaa Lappeenrannan lennot Saksaan

    14.08.2012 Yle Uutiset

    Suorat lennot Saksan Weezeen loppuvat marraskuun alusta talvikaudeksi.

  • Clinton lähti Suomesta

    28.06.2012 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain ulkoministeri on aamulla lähtenyt Suomesta. Hän tapasi vierailullaan muun muassa presidentti Sauli Niinistön ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan sekä vieraili Marimekon tehtaalla.

  • Lukkoon lyöty rakkaus

    09.06.2012 Yle Uutiset

    Haluatko ikuistaa rakkautesi pysyvästi? Siltaan kiinnitetty lemmenlukko on osoitus rakkauden kestävyydestä. Lahjatavaraliikkeistä ja suutareilta voi ostaa lemmenlukoiksi tarkoitettuja lukkoja.

  • Air Baltic keskittää asiakaspalvelun Riikaan

    04.06.2012 Yle Uutiset

    Air Baltic lopetti suomenkielisen puhelinpalvelun säästösyistä. Asiakaspalvelu on keskitetty Riikaan. Palvelua saa toistaiseksi latviaksi, venäjäksi ja englanniksi.

  • Air Baltic jatkaa Lappeenrannan lentoja tyytyväisenä

    04.04.2012 Yle Uutiset

    Lentoyhtiö Air Baltic on tyytyväinen Lappeenrannan ja Riian välisten lentojen menekkiin. Suomalaisten, venäläisten ja Baltian maiden matkailijoiden lisäksi erityisesti saksalaiset ovat löytäneet reitin.

  • Air Balticille jatkosopimus Lappeenrantaan

    02.04.2012 Yle Uutiset

    Lappeenrannan kaupunki ja Air Baltic ovat neuvotelleet sopimuksen markkinointiyhteistyön jatkamisesta. Uusi kolmevuotinen sopimus lentoyhtiön kanssa alkaa marraskuussa.

  • Air Baltic vähentää lentoja Lappeenrannasta

    21.03.2012 Yle Uutiset

    Latvialainen lentoyhtiö Air Baltic vähentää Lappeenrannasta lennettäviä vuoroja. Maaliskuun lopusta yhtiö lentää Lappeenrannan ja Riian välillä neljä edestakaista vuoroa viikossa. Vielä viime kesänä yhtiö lensi reittiä päivittäin

  • KHL-pudotuspelit: Torpedo suomalaisopein voittoon

    29.02.2012 Yle Urheilu

    Jääkiekon Itä-Euroopan jääkiekkoliiga KHL aloitti pudotuspelit keskiviikkona. Kari Jalosen luotsaama Torpedo kesti suosikin paineet ja nappasi 7-3-rökälevoiton Riian Dynamosta. Juuso Hietanen osui voittajille.

  • JÄÄKIEKKO: KHL:n tähdistöpeli Tsheljabinskiin 2013

    21.01.2012 Yle Urheilu

    Jääkiekkoliiga KHL:n vuotuinen tähdistöottelu pelataan ensi kaudella Tsheljabinskissa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tähdistöottelun järjestää itäiseen konferenssiin kuuluva joukkue.

  • Joensuun Jääkarhut MM-kisoissa Jurmalassa

    20.01.2012 Yle Uutiset

    Kahdeksannet talviuinnin MM-kisat käydään tänään Latviassa, Riian Jurmalassa. Joensuun Jääkarhuista koitokseen osallistuu yli 20 uimaria. Jääkarhut on osallistunut kaikkiin tähän mennessä järjestettyihin talviuinnin maailmanmestaruuskisoihin.

  • Rautakallion Dynamolle maukas päänahka

    19.01.2012 Yle Urheilu

    Pekka Rautakallion valmentama Riian Dynamo otti maukkaan voiton jääkiekkoliiga KHL:ssä. Latvialaisjoukkue kaatoi itäistä konferenssia johtavan Traktor Tsheljabinskin vieraissa 3-2.

  • Väki vähenee Latviassa hurjaa vauhtia

    18.01.2012 Yle Uutiset

    Latvian väkiluku vähenee hurjaa vauhtia. Vuosikymmenessä latvialaisten määrä on vähentynyt 13 prosenttia. Latviassa asuu nyt 2,07 miljoonaa ihmistä.

  • Ville Nieminen Ruotsin Allsvenskaniin

    02.01.2012 Yle Urheilu

    Joulukuun lopulla Itä-Euroopan jääkiekkoliiga KHL:ssä pelaavasta Riian Dinamosta lähtöpassit saanut Ville Nieminen on tehnyt sopimuksen Ruotsin Allsvenskanissa pelaavan Örebron kanssa, kertoo seuran verkkosivut.

  • Niemiselle taas lähtöpassit KHL-seurasta

    23.12.2011 Yle Urheilu

    Jääkiekon KHL-seura Dinamo Riika on purkanut sopimuksensa suomalaishyökkääjä Ville Niemisen kanssa. Seura kertoo nettisivuillaan, että "päätös oli osapuolten yhteinen".

  • Leijona-hyökkääjä kuritti Rautakallion ryhmää

    09.12.2011 Yle Urheilu

    Suomen jääkiekkomaajoukkueeseen Moskovan EHT-turnaukseen valittu Oskar Osala iski kaksi maalia, kun Neftehimik Nizhnekamsk kukisti Riian Dynamon 5-2. Tappio oli Pekka Rautakallion joukoille kolmas peräjälkeen.

  • Ympäristönsuojelija puhkoi satoja renkaita Latviassa

    06.12.2011 Yle Uutiset

    Latviassa poliisi on pidättänyt nuorukaisen, jonka epäillään puhkoneen renkaat lähes 260 autosta. 19-vuotias mies kertoi syyksi ympäristönsuojelun. Renkaita on puhkottu Riiassa vuodesta 2010 saakka, sanoi poliisi lehdistötilaisuudessa tiistaina.

  • Air Balticin solmukenttähanke pahoissa vaikeuksissa

    01.12.2011 Yle Uutiset

    Latvialaisen lentoyhtiö Air Balticin Oulun solmukenttäsuunnitelmat näyttävät entistä epävarmemmilta. Suomen maajohtaja Jyrijaakko Ritamies myöntää, että yhtiöllä ei välttämättä ole rahkeita tulla Ouluun. Syynä on kiristynyt taloudellinen tilanne.

Sivut