Hyppää pääsisältöön

Punainenmeri

  • Ulkoministeriö varoittaa turhasta matkustamisesta Kairoon

    28.01.2011 Yle Uutiset

    Suomen ulkoministeriö kehottaa välttämään turhaa matkustamista Kairoon meneillään olevien mielenosoitusten ja levottomuuksien takia. Suomen Kairon-suurlähettiläs arvioi, että Punaisenmeren rannalla sijaitsevien turistikohteiden elämä sen sijaan jatkuu melko tavallisissa merkeissä huolimatta eri puolilla Egyptiä puhjenneista mielenilmauksista.

  • Egyptin levottomuudet eivät näy suomalaisten turistikohteissa

    28.01.2011 Yle Uutiset

    Tällä hetkellä Egyptissä on noin 2 500 - 3 000 lomailijaa eri matkatoimistojen kautta. Matkailijat ovat pääasiassa Hurghadan ja Sharm el Sheikhin turistialueilla, jotka ovat satojen kilometrien päässä levottomuksien riivaamasta Kairosta ja Suezista. Matkatoimistojen mukaan tilanne on turistikohteissa rauhallinen. YLE Uutisten tietojen mukaan tietoliikenneyhteyksien pätkiminen on vaikeuttanut muun muassa luottokorttien käyttöä.

  • Tutkijat: Nykyihmiset lähtivät Afrikasta luultua aiemmin

    27.01.2011 Yle Uutiset

    Nykyihminen saattoi levittäytyä alkukodistaan Afrikasta tuhansia vuosia aiemmin kuin tähän asti on luultu. Yhdistyneistä arabiemiirikunnista löydetyt kiviset työkalut antavat ymmärtää, että alueella oli nykyihmisiä jo 100 000 - 125 000 vuotta sitten.

  • Suurlähettiläs: Kehitystä Egyptissä on mahdoton ennakoida

    26.01.2011 Yle Uutiset

    Suomen suurlähettiläs Egyptissä Roberto Tanzi-Albi kuvailee keskiviikkoillan tilannetta Kairossa suhteellisen rauhalliseksi, mutta meneillään on yhä useita, hajanaisia mielenosoituksia. Egyptissä olevilla suomalaisilla ei Tanzi-Albin mukaan ole hätää.

  • Kymmeniä hukkui veneiden kaatuessa Jemenin rannikolla

    03.01.2011 Yle Uutiset

    Kymmeniä Jemeniin pyrkineitä etiopialaisia ja somalialaisia on hukkunut Jemenin rannikolla. Voimakas merenkäynti Bab el Mandebin salmessa Punaisellamerellä kaatoi kaksi venettä.

  • Hait iskivät taas Sharm-el-Sheikissä

    05.12.2010 Yle Uutiset

    Saksalainen naismatkailija on kuollut hain hyökkäyksessä egyptiläisessä Sharm-el-Sheikhin lomakohteessa Punaisella merellä. Lomakohteen uimarannat oli juuri avattu uudelleen kahden aiemman hyökkäyksen jälkeen. Rannat on nyt taas suljettu.

  • Useita kuoli turistibussin onnettomuudessa Egyptissä

    20.11.2010 Yle Uutiset

    Egyptissä Hurghadan lähellä ainakin kahdeksan ihmistä on kuollut ja 40 loukkaantunut turistibussin onnettomuudessa. Suomen ulkoministeriön mukaan kuolleiden tai loukkantuneiden joukossa ei ole suomalaisia. Kuolleista ilmeisesti ainakin kolme on venäläisiä ja yksi ukrainalainen.

  • Kymmeniä sudanilaisia pyrki kontissa kohti Israelia

    24.10.2010 Yle Uutiset

    Egyptin viranomaiset ovat pidättäneet 55 laivakonttiin piiloutunutta sudanilaista siirtolaista, jotka olivat pyrkimässä Israeliin. Konttia kuljettanut rekka pysäytettiin lähellä Suezin kanavan alittavaa tunnelia. Siirtolaiset olivat viettäneet kontissa kolme päivää.

  • Yhdysvallat varoittaa kansalaisiaan Aqabasta

    15.09.2010 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain Jordaniassa oleva lähetystö varoittaa kansalaisiaan matkustamasta jordanialaiseen Aqaban rannikkokaupunkiin. Lähetystön mukaan kaupungissa voi uhata vaaratilanne.

  • Öljyvuoto saastuttaa Egyptin rannikkoa

    21.06.2010 Yle Uutiset

    Öljynporauslautalla tapahtunut vuoto uhkaa meriluontoa Egyptin rannikolla Punaisellamerellä. Vuoto on saanut ympäristöjärjestöt vaatimaan tiukempia säädöksiä öljynporauslautoille. Egyptin ympäristö- ja matkailuviranomaisten mukaan vuoto on kurissa ja toimenpiteet vahinkojen siivoamiseksi aloitettu.

  • Lehti: USA:n ja Israelin sotalaivat Suezilla suututtavat Egyptin oppositiota

    19.06.2010 Yle Uutiset

    Egyptissä oppositio arvostelee hallitusta siitä, että se on sallinut suuren Yhdysvaltain ja Israelin sotalaivalaivueen kulun Suezin kanavan kautta Punaiselle merelle, kertoo Al-Quds al-Arabi -lehti. Tiedotusvälineiden mukaan Suezin läpi kulki perjantaina ainakin 11 yhdysvaltalaisen ja yhden israelilaisen taistelulaivan laivue.

  • Ongelma-alus Onyx karkaamassa Suezin kanavaan

    25.03.2010 Yle Uutiset

    Marinetraffic.com-nettisivuston paikannusohjelman mukaan ongelma-alus Onyx on saapunut Suezin kanavan suulle. Nettisivusto kertoo Vaasasta viime vuonna lähteneen huonokuntoisen aluksen ilmestyneen Port Saïdin sataman edustalle Egyptin rannikolle maanantai-iltana.

  • Onyx todennäköisesti menossa Suezin kanavalle

    22.03.2010 Yle Uutiset

    Onyxin arvioidaan olevan menossa Suezin kanavalle. Määränpäänä uskotaan olevan telakka Bahrainissa Persianlahdella. Matkan määränpää on muuttunut sitten Suomesta lähdön jälkeen. Suomesta aluksen piti mennä Iskenderumiin, Turkkiin.

  • Kolme kalastaja-alusta upposi Punaisellamerellä

    22.02.2010 Yle Uutiset

    Ainakin 17 kalastajaa on kuollut myrskyssä Punaisellamerellä. Kolme jemeniläistä kalastusalusta upposi Bab al-Mandabin salmessa Arabian niemimaalla sijaitsevan Jemenin ja Afrikan sarven välillä.

  • Tule mukaan kuntoilemaan Voimakaksikkoon

    15.02.2010 Yle Uutiset

    Radio Suomen maakuntaradioissa alkaa 15. maaliskuuta kuntoiluohjelma, jossa haetaan parivaljakkoja kohottamaan kuntoaan. Haasta ystäväsi ja lähde mukaan kilpailuun!

  • Rovaniemeltä suoria lentoja Israeliin

    08.12.2009 Yle Uutiset

    Rovaniemeläinen Shea Oy on alkanut myydä tilauslentoja Rovaniemeltä Israelin Tel Aviviin. Ensimmäinen lento on luvassa maaliskuussa.

  • Espanjalaisturisteja katosi Egyptin veneturmassa

    19.11.2009 Yle Uutiset

    Sukellusturisteja kuljettanut vene on uponnut Punaisellamerellä torstaina. Egyptiläisen veneen kyydissä olleista 21 on pelastettu, mutta kaksi espanjalaista matkailijaa on kadoksissa.

  • USA:n merivoimien torjunta-alus vierailulle Suomeen

    15.10.2009 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain merivoimien torjunta-alus USS Cole vierailee Suomessa lokakuussa. Alus ankkurointuu Helsingin Länsisatamaan ensi viikon keskiviikkona 21. lokakuuta.

  • Merirosvoille miljoonalunnaat turkkilaislaivan vapauttamisesta

    05.10.2009 Yle Uutiset

    Somalian merirosvot ovat vapauttaneet maanantaina turkkilaisen laivan, joka kaapattiin kesällä. Horizon 1 -laivan vapauttamisesta maksettiin miljoonan euron lunnaat, kertoo uutistoimisto Reuters.

  • Pello ottaa hallintaansa Konttajoen säästöpadon

    02.06.2009 Yle Uutiset

    Pellon kunta ottaa hallintaansa Konttajoen säästöpadon Lapin ympäristökeskukselta. Ympäristökeskus on kunnostanut niin sanotun Suezin kanavan Saukkoriipin Koskelassa ja rakentanut sen päälle teräspalkkisillan, kun uittorakenteita poistettiin.

Sivut