Hyppää pääsisältöön

avustaja

  • Koskemattomat on ystävyyden ja inhimillisyyden ylistyslaulu

    30.11.2012 Yle Uutiset

    Philippe on neliraajahalvauksen pyörätuoliin sitoma miljonääri. Hän tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa ja on parhaillaan etsimässä uutta avustajaa.

  • Sivurooli Domen elokuvassa vei karvat

    26.09.2012 Yle Uutiset

    Dome Karukosken Kotkassa kuvattuun elokuvaan pyydettiin paikallisia ihmisiä avustajiksi ja sivurooleihin. Teppo Suolanen pääsi mukaan ja hämmästyi leppoisasta meiningistä ja useista otoista.

  • Katariina Lohiniva: Nöyrän onnellisena katson taaksepäin

    25.09.2012 Yle Uutiset

    Näyttelijä Katariina Lohiniva kiinnitettiin Porin teatteriin vuonna 1997. 25-vuotistaiteilijajuhlaansa hän viettää lauantaina Niskavuoren Hetan nimiroolissa.

  • Myrskyluodon Maijassa myllertävät suuret tunteet

    07.09.2012 Yle Uutiset

    Jyväskylän kaupunginteatterin syksyn suursatsaus Myrskyluodon Maija tulee ensi-iltaan lauantaina 8. syyskuuta.

  • Rakkauden rasvaprosentti villitsee Sonkajärvellä

    05.07.2012 Yle Uutiset

    Eukonkantokilpailuja aiheena sivuavaa elokuvaa kuvataan yli tuhannen avustajan voimin. Vapaaehtoisia on ilmoittautunut jopa enemmän kuin on tarvis.

  • Uuden Batmanin kohtauksessa yli 10 000 avustajaa – palkkioksi osallistuminen autoarvontaan

    28.05.2012 YleX

    Collider.com pääsi vierailemaan uuden Batmanin kuvauksissa. Uudessa Lepakkomiehessä tullaan näkemään mm. valtava stadionilla kuvattu joukkokohtaus.

  • Virtauksen tarina jatkuu

    28.03.2012 Yle Uutiset

    Yle TV2:lla esitettävä Uusi päivä -sarja jatkaa vuoteen 2015 saakka. Sarjaa seuraa keskimäärin noin 700 000 suomalaista, kun ensilähetys, uusinta ja verkkokatselu lasketaan yhteen.

  • Kuopio tukemassa elokuvatuotantoa

    13.02.2012 Yle Uutiset

    Kuopion kaupunki aikoo tukea Elävien kirjoihin -elokuvan tuotantoa. Suunnitelmissa on antaa elokuvalle tuotanto- ja markkinointitukea yhteensä 40 000 euroa. Lisäksi Kuopion Matkailupalvelu suunnittelee tukevansa elokuvaa 20 000 eurolla.

  • Kuopio tukemassa Elävien kirjoihin -elokuvaa

    13.02.2012 Yle Uutiset

    Kuopion kaupunki aikoo tukea Elävien kirjoihin -elokuvan tuotantoa. Suunnitelmissa on antaa elokuvalle tuotanto- ja markkinointitukea yhteensä 40 000 euroa. Lisäksi Kuopion Matkailupalvelu suunnittelee tukevansa elokuvaa 20 000 eurolla.

  • Elävien kirjoihin tekee Kuopiosta rikoselokuvan näyttämön

    03.02.2012 Yle Uutiset

    Marko Kilven rikosromaanista kuvattavaan elokuvaan etsitään avustajia. Huumerikollisuudesta kertova Elävien kirjoihin -draama sijoittuu tuotantoyhtiön mukaan Kuopioon ja ainakin sen ulkokuvaukset tehdään Kuopiossa.

  • Hiljaisuus-elokuvalle neljä Jussia

    30.01.2012 Yle Uutiset

    Lappeenrannan Ylämaalla kuvattu Hiljaisuus-elokuva palkittiin Jussi-patsailla parhaasta miesosapääosasta ja miessivuosasta. Myös elokuvan musiikki ja äänisuunnittelu olivat Jussi-patsaiden arvoisia.

  • Kemijärvellä etsitään näyttelijöitä

    18.01.2012 Yle Uutiset

    Kemijärven lukiolaiset tekevät lyhytelokuvaa Kari Väänäsen johdolla. Näyttelijät ja avustajat valitaan koekuvauksen kautta. Paikallisilta pyydetään apua myös vanhan esineistön, vaatetuksen ja lavastuksen hankinnassa. Lyhytelokuvan tapahtumat sijoittuvat osittain 1940-luvulle.

  • Kaakkoissuomalaisilta harrastelijoilta kokopitkä sotaelokuva

    03.11.2011 Yle Uutiset

    Luumäkeläinen Jari Karttunen on kulkenut avustajineen ympäri Kaakkois-Suomea tekemässä sotaelokuvaa. Harrastelijoiden produktio on vaatinut valtavasti energiaa, rahaa ja ennen kaikkea tekemisen paloa.

  • Elokuvissa avustaminen käy harrastuksesta

    14.07.2011 Yle Uutiset

    Moni pohjoiskarjalainen on löytänyt harrastuksen elokuvissa avustajana toimimisesta. Itä-Suomen filmikomission ylläpitämään avustajarekisteriin on kertynyt vuosien varrella peräti 1 600 nimeä.

  • Sisällissodasta elokuva: Harri Havia pääsi punakaartiin

    20.04.2011 Yle Uutiset

    Taistelu Näsilinnasta 1918 -elokuvan ohjaajalle Claes Olssonille oli heti Harri Havian nähtyään selvää, että tämä päätyy seitsemän punakaartilaisen joukkoon. Ohjaajaan teki vaikutuksen paitsi kokelaan sopiva ruumiinrakenne, myös se, että avustajakandidaatti oli paikalla heti ensimmäisenä koekuvausten alkaessa.

  • LipDub markkinoi hyvällä fiiliksellä

    07.04.2011 Yle Uutiset

    Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun Pietarsaaren yksikkö teetti kevään hakukampanjaa varten LipDub-videon Keshan ”We R Who We R” –hitistä. Ilmiö on Suomessa uusi, sillä Keski-Pohjanmaan aikuisopiston viestinnän ja median yksikön toteuttama video on lajissaan ensimmäisiä koko maassa.

  • Turussa käydään kesällä Heiskasen Taistelu

    07.04.2011 Yle Uutiset

    Yksi Turun kulttuurivuoden päätuotannoista, Kari Heiskasen ohjaama Taistelu, esitetään Paavo Nurmen stadionilla elo- ja syyskuun vaihteessa.

  • Taivaan tulet -sarjalla miljoonayleisö

    01.03.2011 Yle Uutiset

    YLEn Taivaan tulet -draamasarjan päätösjakso keräsi kaikkiaan runsaat 1 300 000 katsojaa. Myös sarjan muut jaksot keräsivät ruudun ääreen miljoonayleisön.

  • Tunkua musikaaliesiintyjäksi

    25.02.2011 Yle Uutiset

    Joensuun Kaupunginteatteriin riittää innokkaita avustajia. Syksyllä ensi-iltaan tulevan musikaalin koelauluihin on osallistunut lähes yhdeksänkymmentä lasta ja nuorta. The Sound of Music -musikaaliin valitaan kaksitoista nuorta esiintyjää.

  • Yli satavuotias teatteri porskuttaa virkeänä

    22.02.2011 Yle Uutiset

    Oulun Työväen Näyttämöä pyörittävät vapaaehtoiset harrastajajoukot, jotka haluavat omistaa vapaa-aikansa esitysten valmistelulle ja yleisön viihdyttämiselle ilta toisensa jälkeen. Intiössä toimiva Oulun vanhin teatteri on edelleen vahvasti voimissaan.

Sivut