Hyppää pääsisältöön

Elina Vähälä

  • Musiikin moniosaaja, säveltäjä ja kapellimestari Jaakko Kuusisto – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    17.01.2019 Klassinen

    Onnittelemme syntymäpäivänä 17. tammikuuta!

    Tammikuun 17. päivänä syntynyt säveltäjä, kapellimestari ja viulisti Jaakko Kuusisto (s. 1974) on jo pelkästään titteileidenkin perusteella monipuolinen muusikko. Monipuolisen muusikon työn ohella hän on osallistunut moniin hallinnollisiin asiantuntijatehtäviin.

  • Leonard Slatkin peruutti esiintymisensä RSO:n Bernstein-konsertissa – tilalla johtaa James Gaffigan

    03.05.2018 RSO

    Konsertin ohjelma ei muutu.

    Kapelimestari Leonard Slatkin on joutunut peruuttamaan esiintymisensä RSO:n konsertissa 11.5. Hänen tilallaan johtaa James Gaffigan. Konsertin ohjelma ei muutu.

  • Mitä klassisen musiikin huippunimet halusivat kysyä toisiltaan?

    22.12.2017 Klassinen

    Suomi 100 -juhlan kunniaksi klassisen musiikin kysymysviesti

    Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi Musiikin voiman vieraina oli kuusi suomalaista klassisen musiikin huippunimeä: viulisti Elina Vähälä, pedagogi ja pelimanni Mauno Järvelä, oopperalaulaja Helena Juntunen, muusikko Olli Mustonen, kapellimestari Klaus Mäkelä ja säveltäjä Magnus Lindberg. Mitä nämä eri-ikäiset tähdet ovat aina halunneet kysyä toisiltaan tai mitä he ovat halunneet sanoa toisilleen? Tämä selviää juhlavuoden kysymysviestiketjusta.

  • Lahden Hiihtäjäntiellä kasvoi kolme huippuviulistia

    13.11.2017 Klassinen

    Elina Vähälä ja Jussilan tytöt tekivät kaiken yhdessä.

    Lahdessa Salpausselän juurella ja Vesijärven rannalla on kaupunginosa nimeltään Tapanila. Siellä Elina Vähälä, Taija Angervo ja Maaria Leino kasvoivat naapureina ja tukivat toisiaan tiellään huippuviulisteiksi.

  • 11.5. Perjantaisarja 13 / Leonard Bernstein 100 vuotta

    03.04.2017 RSO

    James Gaffigan, kapellimestari Elina Vähälä, viulu Jenny Carlstedt, mezzosopraano Leonard Bernstein: Candide, alkusoitto Leonard Bernstein: Serenadi viululle ja orkesterille Leonard Bernstein: Sinfonia nro 1 ”Jeremiah” Leonard Bernstein: Sinfoniset tanssit musikaalista West Side Story Ennen konserttia klo 18 päälämpiö: Discussion between conductor Leonard Slatkin and Broadcast Producer Outi Paananen on Leonard Bernstein. Tilaisuus on englanninkielinen. LOPPUUNMYYTY Katso ja kuuntele suora lähetys 11.5. klo 19.

  • Helsingin kaupunginorkesterin konsertti pe 3.3. klo 19

    19.12.2016 Klassinen
  • RSO kantaesittää Kalevi Ahon sinfonian nro 16

    25.08.2015 RSO

    Ahon sinfonian nro 16 kantaesitys RSO:n konsertissa.

    RSO kantaesittää Kalevi Ahon sinfonian nro 16 ylikapellimestari Hannu Linnun johdolla syyskauden avajaiskonserteissa 2.–3.9. Ohjelmassa on myös Sibeliuksen Aallottarien niin sanottu Yalen versio, jota ei tiettävästi ole koskaan aikaisemmin soitettu Helsingissä.

  • Thursday series 1

    08.04.2015 RSO in English

    Elina Vähälä as the soloist in the original version of the Sibelius Violin Concerto and the premiere of Symphony no. 16 by Kalevi Aho. BUY TICKET Watch and listen LIVE at 7 pm.

  • Wednesday series 1

    08.04.2015 RSO in English

    Elina Vähälä is the soloist in the original version of the Sibelius Violin Concerto, a work dripping with Nordic psychedelic sounds. BUY TICKET

  • Torstaisarja 1

    18.03.2015 RSO

    RSO:n syyskauden avajaiskonserteissa 2.-3.9. Elina Vähälä tulkitsee pohjoista psykedeliaa tihkuvan Sibeliuksen viulukonserton alkuperäisversion. Kalevi Ahon sinfoniassa nro 16 mezzosopraanolle, jousille ja lyömäsoittajille on tekstinä Auschwitzin keskitysleirillä kuolleen saksalaisen kirjailijan Gertrud Kolmarin Matkaaja-runoja. OSTA LIPPU Katsele ja kuuntele SUORA lähetys klo 19 alkaen.

  • Keskiviikkosarja 1

    18.03.2015 RSO

    RSO:n syyskauden avajaiskonserteissa 2.-3.9. Elina Vähälä tulkitsee pohjoista psykedeliaa tihkuvan Sibeliuksen viulukonserton alkuperäisversion. Kantaesityksensä saavassa Kalevi Ahon sinfoniassa nro 16 mezzosopraanolle, jousille ja lyömäsoittajille on tekstinä Auschwitzin keskitysleirillä kuolleen saksalaisen kirjailijan Gertrud Kolmarin Matkaaja-runoja. OSTA LIPPU

  • Viulutaiteilija Elina Vähälä tilasi viulukonserton toiselta viulistilta

    16.04.2012 Klassinen

    Viulutaiteilija Elina Vähälä kantaesitti Jaakko Kuusiston viulukonserton viime viikolla Sinfonia Lahden kanssa. Tämän viikon keskiviikkona 18.4. hän tulkitsee uuden konserton Radion sinfoniaorkesterin solistina. Elina kertoo Satu Kahilalle, että tilasi viulukonserton Jaakolta, koska tämä on loistava viulisti, orkestroija ja säveltäjä - ja vaikka he ovat ystäviä!Haastattelun taustalla Musiikkitalossa näkyy Kirsi Kaulasen Gaia-veistos (2011).

  • Sibelius houkutteli ennätysyleisön

    07.12.2011 Yle Uutiset

    Kokkolan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlakonsertti kokosi tänä vuonna yli 700 kuulijaa. Kuudelle ja puolellesadalle istumapaikalle mitoitetussa Snellman-salissa musiikkia kuunneltiin myös seisten. Osa vieraista jouduttiin tilanpuutteen takia käännyttämän Snellman-salin ovelta.

  • Not a Stradivarius after all

    03.11.2011 Yle News

    A violin owned by the Finnish Cultural Foundation, thought to be the creation of Antonio Stradivari, has been found to be the work of another, lesser esteemed craftsman, Girolamo Amati. The reassignment of creator means that the estimated value of the instrument has fallen by at least half.

  • Elina Vähälä tähdittää Sibelius-festivaalia

    08.09.2011 Yle Uutiset

    Sinfonia Lahti soittaa Sibelius- festivaalilla Okko Kamun johdolla Sibeliuksen kaikki seitsemän sinfoniaa ja viulukonserton, jossa solistina on Elina Vähälä. Yhteistyö lahtelaisorkesterin ja tähtiviulistin kesken on ollut tiivistä ja solistivierailut säännöllisiä.

  • Keskiviikkosarja 14 / 2012

    01.03.2011 RSO

    Miloslav Kabelac (1908–1979) kuuluu vähemmän tunnettuihin tšekkiläissäveltäjiin, joka on säveltänyt ”Ajan mysteeristä” mahtavan passacaglian, tummissa orkesteriväreissä kohoavan crescendon, joka lopussa löytää sibeliaanisen rauhan.

  • Kamarimusiikin ensi kesän ohjelmisto julki

    13.01.2011 Yle Uutiset

    Kuhmon Kamarimusiikki on pitkään ollut kävijämäärältään Suomen suurin kamarimusiikkijuhla. Uutena konserttipaikkana on ensi kesänä Sokos Hotel Vuokatti.

  • Pianisti Schiffin ja RSO:n konsertit peruuntuvat

    18.10.2010 Yle Uutiset

    Pianisti András Schiffin ja RSO:n yhteinen Bartók-festivaali peruuntuu. Schiffin piti esiintyä RSO:n kanssa Finlandia-talossa 5. ja 9. marraskuuta. Peruuntumisen syynä on kuolemantapaus Schiffin lähipiirissä.

  • Korsholman musiikkijuhlat yleisöennätykseen

    02.07.2010 Yle Uutiset

    Korsholman musiikkijuhlilla vieraili tänä kesänä ennätysmäärä kävijöitä. Viime viikolla päättyneiden tapahtuman yleisömäärä nousi 4 200:aan.

  • TFO:lla Mendelssohnin 200-vuotisjuhlinnan päätöskonsertit

    02.04.2009 Yle Uutiset

    Turun filharmonikoiden kevään läpi jatkunut Mendelssohnin 200-vuotisjuhlinta sää päätöksensä kahdessa konsertissa torstaina ja perjantaina.

Sivut