Hyppää pääsisältöön

William Golding

  • Aleksis Salusjärven kolumni: Kärpästen herran uutta lukua kirjoitetaan Vantaan lähiöissä

    22.04.2019 Yle Uutiset

    Keväästä tulee Vantaalla rankka, päihdeongelmista kärsivät lapset ovat heitteillä. Koska ongelmaan ei puututa tarpeeksi vakavasti, se syvenee jatkuvasti, kirjoittaa Aleksis Salusjärvi.

  • Ylen aikaisen kuulijoiden lukuvinkkejä Lukurauhan päivään

    07.02.2015 Yle Uutiset

    Sunnuntaina 8.2.2015 vietetään Lukurauhan päivää. Me Ylen aikaisessa uskomme, että kirjalle löytää parhaiten rauhaa, jos kirja on hyvä. Tämän vuoksi kysyimme Ylen aikaisen kuulijoilta heidän suosikkikirjojaan aiheeseen liittyen.

  • Kuinka puhua kirjasta, jota et ole lukenut?

    09.10.2014 Summeri

    Äidinkielen tunneilla usein annetaan tehtäväksi lukea kirjoja. Toisinaan kirja on syystä tai toisesta jäänyt lukematta. Näissä tilanteissa hyvät neuvot ovat kalliita. Miten kertoa täysin oudosta kirjasta asiantuntevasti?

  • Jani Saxell: Huomispäivän vartijat

    08.01.2010 Yle Uutiset

    Jani Saxell kirjoittaa novellikokoelmassaan Huomispäivän vartijat siitä, millaista tulevaisuutta teemme parhaillaan. Kuudessa novellissaan Saxell kuvittelee paitsi lähitulevaisuuden Suomea, Venäjää, Yhdysvaltoja myös 1960-luvun Ranskaa.

  • Uudessa tosi-TV-sarjassa jätetään lapset yksin autiomaahan

    19.09.2007 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa kohistaan uudesta tosi-TV-sarjasta, jossa jätetään 40 lasta autiomaahan selviämään keskenään. Osallistujista nuorimmat ovat 8-vuotiaita ja vanhimmat 15-vuotiaita. Heidän on tarkoitus viipyä Uudessa Meksikossa olevassa hylätyssä kaivoskaupungissa 40 päivää ilman aikuisia.

  • Otavalta kauhukirjaklassikkoja

    22.02.2007 Yle Uutiset