Hyppää pääsisältöön

M. A. Numminen

  • Joulukalenteriäänestys on päättynyt: Tonttu Toljanteri ja Olga P. Postinen tekevät paluun Areenaan 1.12.

    21.11.2017 Blogit

    Äänestys on päättynyt.

    Äänestys on päättynyt ja äänet laskettu. Eniten ääniä saivat Tonttu Toljanterin joulukalenteri: Muorin töissä (vuodelta 2007) ja Olga P. Postisen joulukalenteri (vuodelta 1987). Ne tulevat katsottavaksi Areenaan 1.12.2017.

  • Se aito ja alkuperäinen Perkele! Kuvia Suomesta on yksi Donnerin parhaista elokuvista

    31.10.2017 Yle Teema

    Donnerin kohudokumentin pääosassa on Suomen kansa.

    Jörn Donnerin tunnetuin dokumentti on terävä ajankuva, jonka pääosassa on Suomen kansa vuonna 1970.

  • Mollivoittoisia elämäntarinoita tangosäveltäjän itsemurhasta kolmiodraamaan

    25.09.2017 Blogit

    Surumielisiä kohtaloita Atlantilta ja Unto Monosen elämästä.

    Surumielisiä kohtaloita Atlantilta ja Unto Monosen elämästä.

  • Nuoren Esa Saarisen mielestä kaikkein tärkeintä oli vittuilu

    23.05.2017 Kulttuuricocktail

    Esa Saarinen laati vittuilun teorian 1980-luvulla.

    Suomalainen kulttuuriväki oli 1980-luvulla niin lamaantunutta, että se piti vittuilla hereille. Koska vittuilu kuului taiteen ja tieteen kanssa inhimillisen toiminnan korkeimpaan luokkaan, se ansaitsi myös oman teoriansa. Ja sellaisen laati nuori filosofi Esa Saarinen. Vaikka Saarinen on sittemmin tullut tunnetuksi myönteisyyden lähettiläänä, hän näkee vanhoissa teeseissään paljon hyvää. Tosin tänä päivänä hän kirjoittaisi vittuilun sijaan kohottavuudesta.

  • Käsienpesuohjeita voi nyt laulaa mukana: M. A. Numminen sävelsi kappaleen käsihygieniaohjeistuksesta

    05.05.2017 Yle Uutiset

    Lapin sairaanhoitopiiri tilasi M. A. Nummiselta kappaleen kansainvälisen käsihygieniapäivän kunniaksi. Kappale sai ensiesityksensä perjantaina.

  • Kaukana väijyy ääniä! Avaruusromua 23.4.2017

    20.04.2017 Musiikki

    Radikaaleissa äänimaisemissa ja äänitaiteen äärillä.

    Millaisella musiikilla tyhjennettiin Sofian suuren sirkuksen katsomo Bulgariassa vuonna 1968? Miksi radikaali elektroninen esitys keskeytettiin? M.A.Nummisen luotsaama Sähkökvartetti herättää edelleen intohimoja. Vuonna 2017 haasteeseen ovat tarttuneet nuoremmat suomalaiset musiikin tekijät. Entä miltä kuulostavat suurkaupunkien maanalaiset radioasemat? Avaruusromussa seikkaillaan myös spirituaalisissa pohjoisen äänimaisemissa ja äänitaiteen äärillä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Yle Jyväskylä mukana kirjamessuilla kahdella suoralla lähetyksellä

    24.03.2017 Yle Uutiset

    Arvo Vuorela ja Mikko Maasola haastattelevat edustavan joukon kirjailijoita Jyväskylän kirjamessuilla lauantaina ja sunnuntaina. Lavalle nousevat muun muassa M. A. Numminen, Pate Mustajärvi ja Kimmo Ohtonen.

  • M. A. Nummisen nasaali lauluääni syntyi vahingossa: "Tulin valinneeksi oudon äänen ja huomasin, että tässä on ideaa"

    16.09.2016 Yle Uutiset

    Juhlavuottaan viettävän M. A. Nummisen omalaatuinen lauluääni löytyi, kun hän joutui yllättäen ensimmäistä kertaa laulamaan nauhurin edessä.

  • Peace, Love and Undergrounding

    01.09.2016 Kulttuuri

    Love Records - huh huh. Ja ihanaa!

    Love Recordsin viisikymppisiä on juhlittu kuluvana vuonna mukavan monenlaisin ja näkyvin menoin, mutta se varsinainen synttärilahja meille erikoisen musiikin ystäville on levy-yhtiön kaikkien sinkkujen kronologinen julkaisusarja, josta on saatu ulos kaksi pakettia eli yli 300 kappaletta perustamisvuodesta 1966 vuoden 1974 puoliväliin.

  • M.A. Numminen ulkomaisessa tangoelokuvassa: Satumaan voisi painaa virsikirjaan

    22.08.2016 Yle Uutiset

    Uudessa argentiinalaisessa dokumenttielokuvassa ihmetellään suomalaisten rakkautta tangoon. Elokuvaohjaaja Mika Kaurismäen mukaan tango päätyi Argentiinaan suomalaisten mukana.

  • Sukupuolivalistuslaulut saivat poliisit paikalle ja M. A. Nummisen uran nousuun

    14.08.2016 Yle Uutiset

    Muusikko ja kulttuurin monitoimimies M. A. Nummisen, 76, ensimmäinen julkinen esiintyminen vuonna 1966 oli suuri kulttuuriskandaali. Poliisi tuli paikalle, mies vietiin kamarille ja kymmenet hänen lauluistaan joutuivat vuosikauksiksi soittokieltoon Ylessä. M. A. muistelee uransa värikkäitä alkuvaiheita edelleenkin hykerrellen.

  • Elämänohjeita Kari Rydmanille, 79 v.

    01.07.2016 Klassinen

    Kari Rydmanin juhlakonsertti Yle Radio 1 la 2.7.

    Säveltäjä ja aito renessanssi-ihminen Kari Rydman kantaa ylpeänä sivistyksen soihtua ja uskoo taitoon, sisältöön sekä kauneuteen. Ikävuosistaan iloitseva - jos nyt ei kremppoja lasketa - Kari Rydman on vielä 79-vuotias.

  • Porno -68 – paljon porua mutta vähän pornoa

    09.05.2016 Elävä arkisto

    Taidetapahtuma sai aikaan kulttuurikohun Tampereella 1968.

    Raflaavasti nimetty Porno -68 -taidetapahtuma lupasi enemmän kuin antoi, mutta sai silti aikaan pienen kulttuurikohun Tampereella joulukuussa 1968. Siitä tehdyssä tv-reportaasissa nähdään harvinaisia välähdyksiä undergroundin ja vastakulttuurin tuolloisista edustajista.

  • Laula Gommin ja Pommin kanssa lintujen hyväksi!

    23.03.2016 Miljoona linnunpönttöä

    Katso hauska video!

    Gommi ja Pommi laulavat Miljoona linnunpönttöä -kampanjan hyväksi. Laula sinäkin mukana! Tässä sanat: Miljoona pönttöä linnuille tilulilii, tilulilaa. Siivekkäille ystävillemme, titulityttyy, tilulitättää.

  • M. A. Numminen taiteillut jo 50 vuotta – solistivieraaksi Ilmavoimien Big Bandiin

    01.03.2016 Yle Uutiset

    Mauri Antero Numminen ei ujostele uusia aluevaltauksia 76-vuotispäivän aattonakaan. Numminen hyppää lavalle Ilmavoimien Big Bandin solistina Jyväskylän Paviljongissa maaliskuussa. Samalla Ilmavoimien orkesteri muuttaa Aalto-salista uuteen konserttipaikkaan.

  • Vuonna 1974 Iltatähti vaihtoi väriin ja Mikko Alataloon

    08.02.2016 Elävä arkisto

    Musiikkiohjelmalöytöjä Ylen arkistoista.

    Ylen kevyen musiikin lippulaiva Iltatähti aloitti vuonna 1974 värilähetykset. Ohjelman toinen lähetyskausi oli muutenkin myllerrysten aikaa, kun juontaja vaihtui muutaman kuukauden välein. Vain pieni osa nyt julkaistavasta materiaalista on esitetty tv-uusintoina. Kaikkea siitä ei koskaan ole nähty värillisenä Suomen televisiossa.

  • Sivuraiteilla: Jukka Orma ja metallimusiikin mysteeri

    01.02.2016 Musiikki

    Orma pohtii hevimusiikin syvintä olemusta

    ”Hevimusiikki on asia, josta mä en oo koskaan ymmärtänyt mitään, jota mä en oo koskaan halunnut soittaa ja jota mä en oo sen takia myöskään osannut soittaa”, Orma sanoo.

  • Tangon kaksi kotimaata Suomi ja Argentiina Teemalauantaissa 7.11.

    05.11.2015 Yle Teema

    Isänpäivän aatto tangon tahdissa Suomessa ja Argentiinassa.

    Ilta täynnä tangon taikaa! Viviane Blumenscheinin dokumenttielokuva Poski poskea vasten etsii suomalaisen tangon juuria kolmen argentiinalaismuusikon seurassa. He kiertävät kesäistä Suomea ja tapaavat muun muassa M.A. Nummisen, Reijo Taipaleen ja Aki Kaurismäen, joka väittää tangon syntyneen Suomessa. Illan fiktioelokuva Tango kahdelle kertoo miehestä, joka ryhtyy Carlos Gardelin kaksoisolennoksi 1930-luvun Buenos Airesissa. Se on rakkaustarina, tangoelokuva ja kertomus legendan synnystä.

  • Moog - kone täynnä ääniä

    05.11.2015 Musiikki

    Elektroninen Bach, transistorit ja populaarimusiikki

    Pitkään kuviteltiin, että elektronisen musiikin soittimet - syntesoijat - olivat ihmeellisiä sähköisiä laatikoita, jotka soittavat itsekseen musiikkia. Tosiasiassa nuo avaruusajan keksinnöt olivat epävarmoja ja mutkikkaita rakennelmia, joiden käyttäminen vaati insinööritaitojen lisäksi hyviä hermoja. Kun Wendy Carlosin Switched-On Bach -levy julkaistiin vuonna 1968, elektronisesti tuotetut äänet eivät olleet muusikoiden tai kuuntelijoiden arkipäivää. Ne olivat uusia, kummallisia ja huvittaviakin ääniä. Atomien laulu -sarjan toisessa osassa liikutaan elektronisen Bachin, transistorien ja populaarimusiikin maisemissa. Toimittajana Jukka Mikkola

  • Lovesta Johannaan - Elävän arkiston helmiä

    02.10.2015 Musiikki

    Elävän arkiston kätköistä löytyy todellisia rock-aarteita.

    Valokeilassa Atte Blom -dokumentin innoittamina kasasimme Blomin luotsaamien levy-yhtiöiden, Love Recordsin ja Johannan, artisteista koostuvan kokonaisuuden Elävästä arkistosta löytyvän materiaalin avulla. Tarjolla todellisia aarteita jokaiselle suomalaisesta pop- ja rockmusiikista kiinnostuneelle.

Sivut