Hyppää pääsisältöön

Finavia

  • Utin kopterit pysyvät maassa

    19.04.2010 Yle Uutiset

    Utin helikopterit pysyvät tuhkapilven takia maassa ainakin maanantaina. Yksittäisissä pelastus- ja etsintäoperaatioissa helikopterin lähettäminen paikalle harkitaan tapaus kerrallaan.

  • Lappeenrannan lentoasema pysyy suljettuna

    19.04.2010 Yle Uutiset

    Lentoyhtiö Wingon toiveet Lappeenranta-Helsinki-Bromma -lentojen avautumisesta kaatuivat maanantaina iltapäivällä. Lappeenrannan lentoasema on toistaiseksi suljettuna, sillä Finavian mukaan viranomaiset haluavat turvata ensisijaisesti suurempien kenttien lennot.

  • Turun kenttä auki iltakahdeksaan

    19.04.2010 Yle Uutiset

    Turun lentoasema avattiin liikenteelle puolitapäivin. Kentällä on kuitenkin ollut hiljaista, ainoastaan Blue1 on lentänyt yhden edestakaisen vuoron Tukholmaan. Turun lentokenttä pidetään viimeisimmän tiedon mukaan auki maanantaina kello 20.00 asti.

  • Tuhkapilvi heikentyy Suomen yltä hetkeksi

    19.04.2010 Yle Uutiset

    Ilmatieteen laitoksen mukaan tuhkapilvi on heikentynyt Suomen yltä väliaikaisesti. Uusi, tiheämpi tuhkapilvi lähestyy Suomea lännestä tiistaiaamuna.

  • Kentät auki osittain lentoliikenteelle

    19.04.2010 Yle Uutiset

    Tampereen ja Turun lentokentät avataan tänään kuudeksi tunniksi. Porin kenttä pysyy reittiliikenteeltä kiinni.

  • Tampere and Turku Airports Open until Midnight Monday

    19.04.2010 Yle News

    The Finnish aviation authority Avia opened the airports of Tampere-Pirkkala and Turku Monday. Both are expected to remain open until midnight. In addition, the airspace above Southern Finland was opened from the early hours of Monday.

  • Kuopion lentoasema avataan tarvittaessa

    19.04.2010 Yle Uutiset

    Kuopion lentoasema voidaan avata tarvittaessa lentoliikenteelle hyvinkin nopealla aikataululla. Finavia on avannut maanantaina puoliltapäivin väliaikaisesti Tampere-Pirkkalan ja Turun lentoasemat. Helsinki-Vantaa avautui ennen kello 17:a.

  • Lentokielto jatkuu Vaasassa ja Seinäjoella

    19.04.2010 Yle Uutiset

    Vaasan ja Kruunupyyn lentokentät ovat edelleen Finavian lentorajoitusten piirissä. Rengonharjun lentokenttä Seinäjoelle pysyy suljettuna ainakin tämän päivän ja myös huominen aamulento on peruttu, sen jälkeen kentältä liikennöivä Finncom airlines tarkastaa tilanteen.

  • Tikkakoski pysyy kiinni toistaiseksi

    19.04.2010 Yle Uutiset

    Finavia on avannut tänään puolilta päivinTampereen Pirkkalan ja Turun lentokentät kuudeksi tunniksi. Helsinki-Vantaan lentoasema puolestaan on avattu kello 16.30 ja kenttä on auki kello 23 asti. Jyväskylän kenttä pysyy vielä toistaiseksi kiinni.

  • Tuhkapilvi rakoilee

    19.04.2010 Yle Uutiset

    Kruunupyyn lentokenttä on edelleen Finavian lentorajoitusten piirissä. Muualla Euroopassa saatetaan pystyä lentämään puolet normaalimaanantain liikenteestä. Tampereen ja Turun lentokentät avataan tänään kuudeksi tunniksi. Finavian mukaan Islannin tulivuoren purkauksen aiheuttamassa tuhkapilvessä on aukko, joka mahdollistaa kenttien avaamisen.

  • Pohjois-Suomen ilmatila on edelleen suljettu

    19.04.2010 Yle Uutiset

    Ilmatieteen laitoksen mukaan Islannin tulivuorenpurkauksen tuhkaa on Pohjois-Suomen yllä edelleen jonkun verran. Eteläisessä Suomessa tuhkapitoisuus on tilapäisesti alentunut. Etelä-Suomen ilmatila on avattu suurimmaksi osaksi aamuyöstä alkaen.

  • Tampereen ja Turun lentokentät avataan kuudeksi tunniksi

    19.04.2010 Yle Uutiset

    Finavia avaa Tampere-Pirkkalan ja Turun lentokentät maanantaina puolilta päivin kuuden tunnin ajaksi. Finavian mukaan Islannin tulivuoren aiheuttamassa tuhkapilvessä on maanantaina aukko, mikä mahdollistaa kenttien avaamisen. Pohjois-Suomen ilmatila on edelleen suljettu.

  • Turku ja Tampere pystyvät ottamaan vastaan joitakin lentoja

    19.04.2010 Yle Uutiset

    Turun ja Tampere-Pirkkalan lentoasemat voivat maanantaina ottaa vastaan joitakin lentoja. Suomeen ovat iltapäivällä tulossa ainakin Finnarin lento New Yorkista sekä Icelandairin lento Reykjavikista. Yhdelle kentälle mahtuu 5 - 10 konetta kuuden tunnin aukiolon aikana.

  • Ilmatila saattaa pysyä suljettuna jopa perjantaihin

    18.04.2010 Yle Uutiset

    Lentoliikennerajoitukset jatkuvat ainakin maanantaihin kello 18 asti. Finavia pitää todennäköisenä, että ilmatilarajoituksia joudutaan jatkamaan senkin jälkeen, ehkä jopa perjantaihin. Ennustekarttojen mukaan tuhkapilvi näyttää vain vahvistuvan Suomen yllä ensi viikolla.

  • Lentokielto jatkumassa sunnuntain jälkeenkin

    17.04.2010 Yle Uutiset

    Suomen ilmatila pysyy suljettuna ainakin sunnuntaihin kello 15:een asti. Tämänhetkisen tiedon mukaan lentoliikenteen rajoitukset voivat jatkua mahdollisesti vielä keskiviikkoiltaan saakka, kerrotaan Finaviasta. Ilmatieteen laitoksen mukaan tuhkapilvi leijuu Suomen yllä useita päiviä.

  • Kuumailmapallot saavat lentää Suomen ilmatilassa

    16.04.2010 Yle Uutiset

    Suomen ilmatilan lentorajoituksia on laajennettu. Mäntämoottorisilla potkurikoneillakaan ei saa enää lentää.

  • Uusi tuhkapilvi saapuu lauantaina

    16.04.2010 Yle Uutiset

    Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että Suomeen saapuu lännestä uusi tuhkapilvi lauantaiaamun aikana. Perjantainen tuhkapilvi siirtyi suurilta osin Suomen yltä yön aikana itään. Finavialla on käytössään keskiviikkoaamuun ulottuva ennuste, jonka mukaan Suomi pysyy tuhkapilvien peitossa.

  • 50,000 Passengers' Travel Plans Up in the Air

    16.04.2010 Yle News

    Tens of thousands of would-be travellers are stranded in Finland due to flight cancellations on Friday. The Finnish aviation authority Finavia is urging people to stay at home instead of going to the airport in vain.

  • Tuhkapilvi ulottuu lähes maahan asti

    16.04.2010 Yle Uutiset

    Lentokoneet eivät voi kiertää tuhkapilveä lentämällä sen alapuolella, koska hienojakoinen tuhka saattaa ulottua jopa maahan asti. Lentäjien torstaisten näköhavaintojen mukaan tuhkaa on ilmakehässä jopa vain muutaman sadan metrin korkeudessa, Finaviasta kerrotaan.

  • Matkallelähtijän ei auta kuin odottaa

    16.04.2010 Yle Uutiset

    Lentoliikenteen pysähtyminen on aiheuttanut lisää töitä ja lukuisia asiakasyhteydenottoja matkatoimistoihin. Esimerkiksi Matka-Vekan Hämeenlinnan toimistossa matkalle lähtijät ovat kyselleet lentojensa toteutumisesta.

Sivut