Hyppää pääsisältöön

Maunu Kurkvaara

  • Vuonna 1968 elokuvantekijät etsivät totuutta, leipää ja omaa ääntä

    18.12.2015 Elävä arkisto

    Missä meni kotimainen elokuva 1968?

    Vuonna 1968 tehdyssä lyhytfilmissä kahdeksalle elokuvaohjaajalle asetettiin ytimekkäät kysymykset kotimaisen elokuvan tilasta ja tulevaisuudesta. Vastauksensa antoivat Jörn Donner, Risto Jarva, Matti Kassila, Erkko Kivikoski, Maunu Kurkvaara, Mikko Niskanen, Jaakko Pakkasvirta ja Pertti "Spede" Pasanen.

  • Teemalauantai: Juhannustanssit

    06.06.2014 Yle Teema

    Juhannuslauantai 2014 sujuu iskelmäelokuvakimaran tahdissa.

    Hei mennään tanssimaan kun kutsuen kuohuu pyörteet sävelten! Juhannuslauantaita 2014 vietetään iki-ihanan kotimaisen iskelmäelokuvakimaran tahdissa. Melkein seitsemän tuntia kestävässä yöttömän yön musiikkipaketissa esitetään viisi elokuvaa, joissa esiintyvät 1950–60-lukujen vaihteen kirkkaimmat iskelmätähdet Laila Kinnusesta ja Eino Grönistä Brita Koivuseen ja Olavi Virtaan.

  • Kesäkino: Punatukka

    06.06.2014 Yle Teema

    Teeman Kesäkinossa vietetään temaattisia elokuvailtoja suomalaisten naisten seurassa. Kesän kolmannen illan väljänä teemana on muutoksen kohtaaminen. Elokuvat ovat Kohtaamisia, Punatukka sekä Elma ja Liisa.