Hyppää pääsisältöön

Hartwall

  • Stevia haastaa kahvikissojen keinomakeat

    11.01.2012 Yle Uutiset

    Steviakasvin uutteesta tehtyjä makeutusaineita on voinut Suomessa ostaa kaupoista joulukuun alusta alkaen. Käyttöohjeiden mukaan luonnosta saatavaa supermakeaa ainetta voi kahvin ja teen makeutuksen lisäksi käyttää myös leivontaan ja ruuanlaittoon. Keittiössä tarvitaan kuitenkin luovuutta.

  • Kuluttaja hakee makeasta stevia-kasvista luonnollisuutta

    03.01.2012 Yle Uutiset

    Makeutukseen käytettävät Stevia rebaudiana -kasvin lehdet kiinnostavat ruokavaliotietoisia. Steviaa on helppo kasvattaa kotioloissakin. Virvoitusjuomateollisuudessa stevialla makeutettuja tuotteita on kehitelty jo pitkään.

  • Luomuolut pannaan parhaista jyvistä

    22.12.2011 Yle Uutiset

    Hartwallin täsmäase luomubuumiin, Lapin Kullan luomujouluolut on Lahdessa myös lähijuomaa, sillä siihen kasvaa ohra vain kivenheiton päässä. Hollolalaisella Simolan tilalla on ollut 15 vuoden ajan luomutuotantoa. Siihen herättivät isännän havainnot lähivesistön tilasta.

  • Kiellot ovat myrkkyä hammasvalistukselle

    20.12.2011 Yle Uutiset

    Lahdessa on jo kolmen vuoden ajan haettu uusia keinoja suun terveyden edistämiseksi. Hammaspeikko-projektissa jalkaudutaan nyt kentälle lasten- ja nuorten kanssa toimivien yhdistysten pariin. Tukijoiksi on saatu alueen isoja yrityksiä sekä urheiluseuroja, kuten jääkiekkoseura Pelicans.

  • Jääkiekko väkivallasta huolimatta hyvä sponsorointikohde yrityksille

    30.11.2011 Yle Uutiset

    HIFK:n ja Pelicansin viime lauantainen joukkotappelu on nostanut kovan porun jääkiekon lisääntyneestä väkivallasta. Pääkaupunkiseudulla jääkiekkojoukkueita pidetään kuitenkin hyvinä sponsorointikohteina.

  • Jääkiekkosponsorit tuomitsevat kaukaloväkivallan

    30.11.2011 Yle Uutiset

    Pääkaupunkiseudun jääkiekkojoukkueiden pääsponsorit tuomitsevat jääkiekkoväkivallan. Joukkueiden ja yritysten välisissä sponsorisopimuksissa ei kuitenkaan mainita sanktioista esimerkiksi joukkotappeluista.

  • Steviasta haastaja sokerille ja aspartaamille

    22.11.2011 Yle Uutiset

    Suomen elintarviketeollisuus on kiinnostunut stevia-kasvista valmistettavan makeutusaineen käyttämisestä aspartaamin ja asesulfaami K:N korvaajana. Ensimmäiset stevia-tuotteet tulevat markkinoille joulukuussa.

  • Pohjoisen Lapin Kulta -boikotti ei enää näy

    17.11.2011 Yle Uutiset

    Lapin Kullan menekissä ei ole enää alueellisia eroja. Hartwallin markkinointi- ja viestintäjohtaja Tuomas Kahri sanoo, että Lapin Kullan myynti Pohjois-Suomessa mukailee koko maan kehitystä.

  • "Ikävä uutinen Torniolle"

    20.10.2011 Yle Uutiset

    Tornion kaupungissa Outokummun ilmoitusta kahdensadan työntekijän vähentämisestä luonnehditaan erittäin ikäväksi. Tornion kaupunginjohtaja Raimo Ronkainen laskee, että määrä on noin 10 prosenttia teräskonsernin työpaikoista Kemi-Tornio alueella.

  • Juha Metson kuvat vievät Karjalaan

    11.10.2011 Yle Uutiset

    Rajantakaisessa Karjalassa perheen mies juo sunnuntaikävelyllä olutta tölkistä ja nainen työntää lastenrattaita korkokengissä ja minihameessa. Valokuvakirja Rajantakainen Karjala on toinen Juha Metson ja Kauko Röyhkän yhteistyön tulos.

  • Muovipullo ja tölkki kärsivät huonosta imagosta

    07.10.2011 Yle Uutiset

    Tölkki ja muovipullo ovat hiljalleen syrjäyttäneet lasipullon virvoitusjuomien, oluiden ja siiderien pakkaumateriaalina. Moni kuitenkin haikailee lasipullojen perään, koska juomat tuntuvat maistuvan paremmalta lasipullosta kuin muovipullosta.

  • Hartwallin tuotteita ei katsota ilman henkkareita

    05.10.2011 Yle Uutiset

    Juomatehdas Hartwallin nettisivuilta tietoja ammentavien on kerrottava syntymäaikansa ennen kuin pääsevät käsiksi sivujen sisältöön. Mahdollisuuksia tarkistaa, onko käyttäjä todella täysi-ikäinen ei kuitenkaan ole. Hartwall perustelee syntymäaikapyyntöään vastuusyillä.

  • Janne Virtanen Porin Pesäkarhujen johtoon

    29.09.2011 Yle Uutiset

    Porin Pesäkarhujen toiminnanjohtajaksi on valittu markkinointimerkonomi Janne Virtanen. 43-vuotias Virtanen on pelannut omalla urheilu-urallaan jääkiekon SM-liigaa Porin Ässissä ja Kuopion Kalpassa sekä pesäpalloa Ulvilan Pesä-Veikkojen edustusjoukkueessa.

  • Parikymmentä lapinkultalaista uudessa työssä

    04.08.2011 Yle Uutiset

    Vuosi sitten Lapin Kullan Tornion panimolta irtisanotuista lähes kolmannes on yhä ilman työtä tai koulutuspaikkaa. Suurin osa irtisanotuista on kuitenkin välttynyt täystyöttömyydeltä. Meri-Lapin työ- ja elinkeintoimiston mukaan parikymmentä entistä lapinkultalaista on aloittanut kokonaan uuden työn.

  • Lapin Kullan Pajan vintti herää henkiin

    22.06.2011 Yle Uutiset

    Pajan vintti oli legendaarinen Lapin Kullan panimon edustustila, jossa kestittiin vieraita ympäri maailmaa. Ensin se sijaitsi tehdasalueen keskellä olevan sepän pajan vintissä - mistä se sai nimensäkin - ja loppuaikoina se oli panimohallin vintillä.

  • Lapin Kullan tontin ostajasta neuvotellaan

    21.06.2011 Yle Uutiset

    Lapin Kullan oluttehtaan tontille etsitään kiivaasti ostajaa. Uusi omistaja ratkeaa todennäköisesti heinäkuun alkuun mennessä.

  • Kuka vuolikaan MM-kultaa vuonna 1995?

    17.05.2011 Elävä arkisto

    MM-kulta toi Suomelle myös katetta ja mammonaa.

    Jääkiekon MM-kulta vuonna 1995 toi maineen ja kunnian lisäksi myös katetta ja mammonaa. Saaliinjaolla ovat jo sekä sponsorit että tulevat kisajärjestäjät, totesi A-Plus-ohjelma kriittisesti.

  • Oluttehtaan tilalle visioidaan uudenlaista keskusta-asumista perheille

    29.03.2011 Yle Uutiset

    Lapin Kullan Tornion oluttehtaan tilalle toivotaan uudenlaista kaupunkirakentamista. Kaupunki näkisi kolmen hehtaarin jokirantatontilla mieluusti esimerkiksi perheille sopivia keskusta-asuntoja. Entiselle oluttehtaan kiinteistölle etsitään syksyyn mennessä ostajaa ennen kaikkea suurten asuntorakentajien joukosta.

  • Saimaan Olut aloitti yhteistyön Hartwallin kanssa

    15.03.2011 Yle Uutiset

    Lappeenrantalainen pienpanimo Saimaan Olut muuttaa nimensä Saimaan Juomatehtaaksi ja aloittaa yhteistyön Hartwallin kanssa.

  • Hartwall eroon jätevesiyhtiöstä Torniossa

    13.01.2011 Yle Uutiset

    Hartwall on vapautunut Tornion ja Haaparannan yhteisen jätevesiyhtiön omistuksesta ja lainojen takausvastuusta. Bottenviken Reningsverket Ab:n hallituksen puheenjohtaja Raimo Ronkainen kertoo, että kuntien ja panimon sopimukseen sisältyy tietty korvaussumma, jota ei kerrota julkisuuteen.

Sivut