Hyppää pääsisältöön

Barentsinmeri

  • Uusi tiedelehti keskittyy pohjoiseen Barentsin alueelle

    07.04.2014 Yle Uutiset

    Barents Studies: Peoples, Economies and Politics on uusi akateeminen julkaisu, joka tarkastelee Barentsin alueen kehitystä ihmisten, talouden ja politiikan näkökulmista. Lehden ensimmäinen numero on juuri ilmestynyt sähköisenä versiona.

  • Lumirapu on uusin vierasperäinen kalastuskohde Jäämerellä

    02.04.2014 Yle Uutiset

    Jäämerellä aletaan kalastaa jo toista vierasperäistä rapulajia kuningasravun lisäksi. Nettijulkaisu BarentsObserver kertoo, että Barentsinmeressä elää lumirapuja jo kymmenen kertaa enemmän kuin sitä suurempia kuningasrapuja.

  • Lapin demarit vaativat rataa Jäämerelle

    31.03.2014 Yle Uutiset

    Lapin Sosiaalidemokraatit vaativat rautatieta Jäämerelle. Lapin Sosiaalidemokraattisen piirihallituksen mielestä pohjoisen liikenneyhteydet on saatettava ajanmukaiseen kuntoon. Lisääntyvä kaivosteollisuus ja Koillisväylän avautuminen sekä Barentsin alueen hyödyntäminen on demarien mielestä huomioitava tulevissa liikenneinvestointisuunnitelmissa.

  • Norjalle uusi tiedustelulaiva Barentsinmerelle

    19.03.2014 Yle Uutiset

    Norja saa uuden tiedustelu- ja valvontalaivan pohjoisille vesille. Aluksen Romaniassa rakennettu runko saapui viime sunnuntaina Norjaan, jossa se varustellaan uusimmalla teknologialla. Huippumodernista aavelaivasta tulee Norjan tiedustelun uudet silmät ja korvat Barentsinmerelle vuonna 2016.

  • Murmanskissa syttyi tulipalo ydinsukellusveneessä

    18.03.2014 Yle Uutiset

    Murmanskissa syttyi tulipalo vanhassa ydinkäyttöisessä sukellusveneessä maanantaina, kertoo nettijulkaisu BarentsObserver. Tulipalo syttyi Oscar II -luokan veneessä Krasdonarissa, kun se oli sotilastelakalla purettavana. Palava kumi tuotti runsaasti savua, mutta venäläisviranomaisten mukaan palo ei aiheuttanut radioaktiivisia päästöjä.

  • Merisotaharjoitukset Barentsinmerellä peruttaneen

    13.03.2014 Yle Uutiset

    Barentsinmerellä toukokuussa pidettäväksi suunnitellut Norjan, Venäjän ja Yhdysvaltain yhteiset merisotaharjoitukset saattavat peruuntua osana Yhdysvaltain vastalausetta Venäjän toimille Ukrainassa.

  • Barentsin toimittajat kaipaavat median yhteistyötä arktisella alueella

    26.02.2014 Yle Uutiset

    Suomen Lapin sekä Norjan ja Venäjän pohjoisten alueiden ihmiset elävät maasta riippumatta hyvin samankaltaista elämää. Lapissa vierailevien toimittajien mukaan alueen erityispiirteet, suuret huolet ja isot vahvuudet tulisi tunnistaa paremmin yhdessä, eri maiden median yhteistyönä. Näin arktinen alue saisi enemmän huomiota suuren maailman pelikentillä ja epäkohtiin voitaisiin puuttua tehokkaammin.

  • Suomi keskittyy Barentsin alueen liikenteeseen

    20.02.2014 Yle Uutiset

    Suomi aikoo parantaa erityisesti pohjoisten alueiden liikenneyhteyksiä Barentsin neuvoston puheenjohtajana. Suomi haluaa mm. laatia alueelle yhteisen liikennestrategian.

  • Norja kiihdyttää öljynetsintää

    24.01.2014 Yle Uutiset

    Norjan hallitus on myöntänyt ennätysmäärän öljynetsintälupia merialueidensa mannerjalustalle. Lupia annettiin lähes viidellekymmenelle yritykselle 65 kohteeseen Pohjanmerelle, Norjanmerelle ja Barentsinmerelle. Norjan ympäristöjärjestöt ovat arvostelleet ankarasti hallitusta ylimielisyydestä etsintälupien myöntämisessä.

  • Northern Beauty -näyttely tuo Kemiin taidetta neljästä maasta

    17.01.2014 Yle Uutiset

    Northern Beauty -näyttely esittelee lappilaista taidetta neljästä Barentsin alueen maasta: Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Venäjältä. Suomesta mukana ovat taiteilijat Olavi Korolainen, Toivo Hoskari, Liisa Rautiainen ja Pekka-Hermanni Kyrö. Kansallisena lisänä Kemissä nähdään kuvanveistäjä Teuvo Tuomivaaran taidetta. Yhdistävänä tekijänä näyttelyllä on 70- ja 80-lukujen taiteilijayhteistyö.

  • Lähes miljardi kiloa turskaa Barentsinmereltä

    02.01.2014 Yle Uutiset

    Barentsinmereltä pyydetään ensi vuonna lähes miljardi kiloa turskaa. Kansainvälisen merentutkimusneuvoston mukaan monet Koillis-Atlantin kalakannat kasvavat pyynnin vähentämisen vuoksi. Turska on elpynyt Islannin vesillä, Itämerellä ja Barentsinmerellä, punakampela Pohjanmerellä, silli Norjanmerellä, Itämerellä ja Pohjanmerellä, kilohaili Itämerellä.

  • Greenpeace: Sini Saarelan oikeuskäsittely on lopetettu

    25.12.2013 Yle Uutiset

    Syyskuussa Venäjällä pidätettiin 30 Greenpeace-aktivistia ja yksi Arctic Sunrise -aluksen miehistön jäsen näiden yritettyä kiivetä Prirazlomanaja-öljynporauslautalle Barentsinmereen kuuluvalla Petšoranmerellä.

  • Venäjä lopetti lisää Greenpeace-aktivistien oikeuskäsittelyjä – jo 9 armahdettu

    25.12.2013 Yle Uutiset

    Syyskuussa Venäjällä pidätettiin 30 Greenpeace-aktivistia ja yksi Arctic Sunrise -aluksen miehistön jäsen näiden yritettyä kiivetä Prirazlomanaja-öljynporauslautalle Barentsinmereen kuuluvalla Petšoranmerellä.

  • Venäjä lopetti brittiläisen Greenpeace-aktivistin oikeusjutun käsittelyn

    24.12.2013 Yle Uutiset

    Vapautunut aktivisti kertoi BBC Walesin haastattelussa, että hän on edelleen ylpeä teostaan koettelemuksistaan huolimatta .

  • Venäjällä suunnitellaan erityisalusta Jäämeren ydinjätekuljetuksiin

    29.11.2013 Yle Uutiset

    Venäjä aikoo rakentaa Barentsin alueelle useita varastoja käytetylle ydinpolttoaineelle. Se ja tieto uudesta alustyypistä on saanut norjalaiset epäilemään, että ydinjätettä alettaisiin tuoda myös ulkomailta.

  • Barentsin liikennesuunnitelma julki

    27.11.2013 Yle Uutiset

    Barentsin alueen liikenteen ongelmia pohtinut työryhmä esittää muun muassa, että liikenneverkkoa hoidettaisiin saman tasoisesti rajan molemmin puolin. Lisäksi ehdotetaan, että rajan ylittävät tiet olisivat vähintään kahdeksan metriä leveitä asfalttiteitä.

  • Barentsin päätoimittajat ensi kerran koolle

    01.10.2013 Yle Uutiset

    Noin viisitoista päätoimittajaa pohjoisen Suomen, Norjan, Venäjän ja Ruotsin tärkeimmistä tiedotusvälineistä kokoontuu Norjan Kirkkoniemessä pidettävään Barentsin alueen ensimmäiseen päätoimittajatapaamiseen.

  • Pohjoisessa on töitä

    12.08.2013 Yle Uutiset

    Pohjois-Ruotsin, Pohjois-Norjan ja Luoteis-Venäjän suunnitellut investoinnit vuoteen 2020 mennessä nousevat yli 75 miljardin euroon. Suuri osa näistä projekteista on jo käynnistynyt, mutta mukaan ehtii hyvin. Pohjois- Norjassa työvoimavajeeksi lasketaan noin 15.000 henkeä, joista 2000 on insinöörejä. Barents Centerin toimitusjohtajan Martti Hahlin mukaan suomalaiset ovat enemmän kuin haluttua työvoimaa alueelle.

  • Gazprom vetäytyy Shtokmanista

    28.06.2013 Yle Uutiset

    Venäläinen energiajätti Gazprom jäädyttää toistaiseksi kaavaillun maakaasunporausprojektinsa Barentsinmerellä, kertoo IndustryWeek.

  • "Älkää aikoko, vaan tehkää"

    13.06.2013 Yle Uutiset

    Barentsin alueen ihmiset kokoontuivat Torniossa keskustelemaan alueen kehittämisestä ja yhteistyöstä. Kuudetta kertaa järjestettävässä tilaisuudessa kuultiin myös tapahtuman alulle panijan ja Ikean perustajan, Ingvar Kampradin puhe Barentsin alueen nuorille.

Sivut