Hyppää pääsisältöön

Robert Schumann

  • Richard Faltin omistautui Suomen musiikkielämän kehittämiselle – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    05.01.2020 Klassinen

    Muistamme syntymäpäivänä 5. tammikuuta.

    Saksalainen Richard Faltin oli 20-vuotias Leipzigin konservatorion huippuoppilas, kun hän tuli musiikinopettajaksi Viipuriin. Muutettuaan vuonna 1869 perheineen Helsinkiin Faltin jatkoi Fredrik Paciuksen uraauurtavaa työtä ja omisti elämänsä Suomen musiikkielämän kehittämiselle.

  • "La Divina" Camilla Nylund konsertoi Berliinissä

    08.11.2019 Klassinen

    Suomalaissopraano Konzerthausissa marraskuussa 2019.

    "La Divina", ajatteli Anja Lankinen nähdessään Camilla Nylundin astuvan uljaan ryhdikkäänä Konzerthausin lavalle. Marraskuun neljännen päivän iltana Anja istui onnellisten joukossa, kun suomalainen sopraano Camilla Nylund piti lied-illan Berliinin Konzerthausissa itävaltalaisen pianistin Helmut Deutschin kanssa.

  • Faustin tie paholaisen luo vie pornosivuston kautta – Jussi Nikkilä penää Goethen klassikosta uutta suomennosta

    23.08.2019 Yle Uutiset

    Teatterintekijä Jussi Nikkilä työskentelee Helsingin Juhlaviikkojen suurtuotannossa musiikin ehdoilla.

  • Juhlaviikoilla nukutaan musiikin mukana ja kuunnellaan laulavaa tekoälyä – Marko Ahtisaari: "Kun koneita on yhä enemmän, ehkä taide on se, mitä jää"

    26.04.2019 Yle Uutiset

    Ahtisaaren kädenjälki Helsingin Juhlaviikoilla alkaa näkyä kokonaisuutena vasta kesällä 2020.

  • RSO:n 2019–2020 kauden keskiössä Faust-teema ja Dmitri Šostakovitš

    26.04.2019 RSO

    Kapellimestarivieraaksi saapuu mm. Esa-Pekka Salonen.

    RSO:n kauden 2019–2020 avaa Yleisradion ja Helsingin juhlaviikkojen suurtuotanto, Schumannin Kohtauksia Goethen Faustista. Kauden monipuolisessa sinfonisessa kirjossa erityisaseman saavat myös Dmitri Šostakovitšin keskikauden sinfoniat ja konsertot.

  • Focus on Faust and Dmitri Shostakovich in the FRSO’s 2019/2020 season

    26.04.2019 RSO in English

    The guest conductors will include Esa-Pekka Salonen.

    The 2019/2020 season of the Finnish Radio Symphony Orchestra opens with Schumann’s Scenes from Goethe’s Faust, a big coproduction by the Finnish Broadcasting Company (Yle) and the Helsinki Festival. Also enjoying a special status in the season’s varied symphonic offering are symphonies and concertos of Dmitri Shostakovich’s middle period.

  • Kamarimusiikkikonsertti - Sanaton satu

    24.04.2019 RSO

    Jakob Dingstad, taiteellinen suunnittelu ja alttoviulu; Han Kim, klarinetti; Ilari Angervo, alttoviulu; Jouko Laivuori, piano OSTA LIPPU

  • FRSO-festival - Kraft

    24.04.2019 RSO in English

    Magnus Lindberg: Kraft Magnus Lindberg: Aura BUY TICKET

  • FRSO-festival - Soul Brothers

    24.04.2019 RSO in English

    FRSO musicians Igor Stravinsky: Octet Magnus Lindberg: String Trio ”Maguey de tlalcoyote”, fp in Finland Robert Schumann: Piano Quintet BUY TICKET

  • RSO-festivaalin kamarimusiikkikonsertti

    24.04.2019 RSO

    Yuki Koyama, huilu; Christoffer Sundqvist, klarinetti; Fàtima Boix Cantó, klarinetti; Otto Virtanen, fagotti; Tuukka Vihtkari, fagotti; Tomas Gricius, trumpetti; Ricardo Pedrares Patiño, pasuuna; Matthew Winter, pasuuna; Emma Vähälä, viulu; Jukka Pohjola, viulu; Jakob Dingstad, alttoviulu; Anton Kukkonen, sello; Ossi Tanner, piano OSTA LIPPU

  • 23.8. Robert Schumann: Scenes from Goethe’s Faust

    04.04.2019 RSO in English

    Hannu Lintu, conductor; Jussi Nikkilä, director Vocal soloists: Soile Isokoski, Arttu Kataja, Helena Juntunen, Markus Suihkonen & Maximilian Schmitt, Virva Puumala, Irina Nuutinen, Anna-Stiina Tahkola, Simo Mäkinen, Aarne Pelkonen Actors: Hannu Kivioja, Sanna-Kaisa Palo, Alise Polacenko, Miro Lopperi, Tom Rejström, Saara Pakkasvirta, Sonja Salminen & Santra Juoperi BUY TICKET

  • 22.8. Robert Schumann: Scenes from Goethe’s Faust

    04.04.2019 RSO in English

    Hannu Lintu, conductor; Jussi Nikkilä, director Vocal soloists: Soile Isokoski, Arttu Kataja, Helena Juntunen, Markus Suihkonen & Maximilian Schmitt, Virva Puumala, Irina Nuutinen, Anna-Stiina Tahkola, Simo Mäkinen, Aarne Pelkonen Actors: Hannu Kivioja, Sanna-Kaisa Palo, Alise Polacenko, Miro Lopperi, Tom Rejström, Saara Pakkasvirta, Sonja Salminen & Santra Juoperi BUY TICKET

  • 22.8. Vierailukonsertti Helsingin juhlaviikoilla - Kohtauksia Goethen Faustista

    02.04.2019 RSO

    Robert Schumann: Kohtauksia Goethen Faustista Hannu Lintu, kapellimestari; Jussi Nikkilä, ohjaaja Solistit: Soile Isokoski, sopraano; Arttu Kataja, baritoni; Helena Juntunen, sopraano; Markus Suihkonen, basso; Maximilian Schmitt, tenori Rooleissa: Hannu Kivioja, Sanna-Kaisa Palo, Alise Polacenko, Miro Lopperi, Tom Rejström, Saara Pakkasvirta, Sonja Salminen & Santra Juoperi OSTA LIPPU

  • 23.8. Vierailukonsertti Helsingin juhlaviikoilla - Kohtauksia Goethen Faustista

    02.04.2019 RSO

    Robert Schumann: Kohtauksia Goethen Faustista Hannu Lintu, kapellimestari; Jussi Nikkilä, ohjaaja Solistit: Soile Isokoski, sopraano; Arttu Kataja, baritoni; Helena Juntunen, sopraano; Markus Suihkonen, basso; Maximilian Schmitt, tenori Rooleissa: Hannu Kivioja, Sanna-Kaisa Palo, Alise Polacenko, Miro Lopperi, Tom Rejström, Saara Pakkasvirta, Sonja Salminen & Santra Juoperi OSTA LIPPU

  • PERUTTU: Kamarimusiikkifestivaali MIND! - Avoin mieli

    02.04.2019 RSO

    RSO:n muusikot Paul Hindemith: Kaksi osaa sonaatista nro 2 op.31 Steve Reich: Osia teoksesta Drummings Gustav Mahler: Pianokvartetto a-molli Lotta Wennäkoski: Vyyhti, sellolle ja yleisölle Robert Schumann: Pianotrio nro 3 g-molli, op.110 1. osa Jukka Linkola: Tangoja! Otto Virtanen: Five Songs of…, kantaesitys OSTA LIPPU

  • Maalismaan ja Holmströmin tymäkkää Schumannia

    05.03.2019 Klassinen

    Maalismaan ja Holmströmin tymäkkää Schumannia

    Maalismaan ja Holmströmin tymäkkää Schumannia

  • Sopraano Soile Isokosken Tuhkimo-tarina – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    14.02.2019 Klassinen

    Onnittelemme syntymäpäivänä 14. helmikuuta!

    Helmikuun 14. päivänä syntyneelle sopraano Soile Isokoskelle laulajaksi ryhtyminen ei ollut mitenkään itsestään selvää. Soile haaveili tuomarin urasta, valmistui merkonomiksi ja sai töitä postista. Laulunopettaja toisensa perään kannusti häntä kuitenkin lauluopintoihin. Lappeenrannan laulukilpailuissa 1987 laulajatar singahti täydestä tuntemattomuudesta kirkkaaksi tähdeksi laulutaivaalle - ja loppu onkin historiaa.

  • Yuja Wang peruuttaa - tilalle Aleksander Melnikov

    07.01.2019 RSO

    Konsertin ohjelma ei vaihdu.

    Yksi tämän hetken suosituimmista pianisteista, Yuja Wang, on peruuttanut esiintymisensä Radion sinfoniaorkesterin solistina 25.1. Wangin tilalla esiintyy klassismin ja romantiikan ajan ohjelmiston hienostoneena tulkkina tunnettu venäläissyntyinen Aleksander Melnikov.

  • Musiikin pohjavirtoja Bergman-faneille

    20.11.2018 Yle Klassinen

    Levyarvostelu

    Ruotsissa on tänä vuonna juhlittu ohjaaja Ingmar Bergmania, jonka syntymästä tuli kuluneeksi sata vuotta. Bergman muokkasi merkittävästi paitsi elokuvan ja teatterin ilmaisua myös ruotsalaisten nykyistä identiteettiä. Bergmanin ilmaisu oli latautunutta ja moniselitteistä, mikä kuuluu myös BIS-yhtiön uutuuslevyllä, jolle pianisti Roland Pöntinen on koonnut taidemusiikkia Bergmanin elokuvista.

  • Äidin pikkarit nuottikassissa - Soittotuntien kootut selitykset

    28.09.2018 Klassinen

    Soitto-oppilaiden tarua ja totta.

    Soitto-oppilaille sattuu ja tapahtuu, opettajat kertovat ja säveltäjä Pasi Lyytikäinen piirtää.

Sivut