Hyppää pääsisältöön

Sacha Baron Cohen

  • Kazakstan tekee Boratille oman jatko-osan

    09.08.2010 Yle Uutiset

    Kazakstanilainen elokuvaohjaaja aikoo tehdä epävirallisen jatko-osan suosittuun Borat-elokuvaan. Elokuvalla halutaan osoittaa vääriksi mielikuvat, joita brittikoomikko Sacha Baron Cohenin leffa entisestä neuvostovaltiosta antoi ymmärtää.

  • Brunosta leikattiin Britanniassa K15-versio

    14.07.2009 Yle Uutiset

    Koomikko Sacha Baron Cohenin tähdittämästä Bruno-elokuvasta julkaistaan Britanniassa myös alaikäisille sopiva versio. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun samasta elokuvasta julkaistaan Britanniassa samaan aikaan kaksi eri versiota.

  • Ice Age 3 -animaatio edelleen Suomen katsotuin

    13.07.2009 Yle Uutiset

    Animaatio Ice Age 3: Dinosaurusten aika oli edelleen Suomen katsotuin elokuva. Leffan kävi viikonloppuna katsomassa noin 32 000 ihmistä.

  • Bruno veti väkeä elokuvateattereihin Yhdysvalloissa

    13.07.2009 Yle Uutiset

    Koomikko Sacha Baron Cohenin tähdittämä Bruno-elokuva keräsi viikonloppuna eniten katsojia Yhdysvalloissa.

  • Homoaktivistit ja itävaltalaiset huolissaan Brüno-elokuvasta

    17.06.2009 Yle Uutiset

    Sacha Baron Cohenin uusi elokuva Brüno huolestuttaa homoaktivisteja ja itävaltalaisia. Heinäkuussa ensi-iltaan tulevan ronskin komedian pääosassa on Cohenin esittämä itävaltalainen avoimesti homoseksuaali muotitoimittaja.

  • Sacha Baron Cohen haastettiin oikeuteen Bruno-elokuvasta

    04.06.2009 Yle Uutiset

    Näyttelijä Sacha Baron Cohen on haastettu oikeuteen hänen uuden Bruno-elokuvansa takia. Amerikkalaisnaisen mukaan hänelle jäi pysyviä vammoja elokuvan kuvauksissa sattuneesta kahakasta.

  • Brunon tippuminen Eminemin syliin oli julkisuustemppu

    03.06.2009 Yle Uutiset

    MTV Movie Awardseissa kohahduttanut näyttelijä Sacha Baron Cohenin laskeutuminen Eminemin päälle oli etukäteen sovittu juttu. Yhden show'ta käsikirjoittamassa olleen mukaan kyseessä oli etukäteen harjoiteltu stunt-temppu.

  • Bruno putosi Eminemin syliin MTV:n elokuvagaalassa

    01.06.2009 Yle Uutiset

    Twilight - Houkutus putsasi palkintopöydän MTV Movie Awards -gaalassa sunnuntai-iltana. Tilaisuuden oudoin hetki koettiin, kun Sacha Baron Cohenin esittämä itävaltalainen muotitoimittaja Bruno laskeutui katosta Eminemin päälle.

  • Baron Cohen parodioi Sherlock Holmesia

    03.07.2008 Yle Uutiset

    Koomikko Sacha Baron Cohen nähdään seuraavaksi salapoliisina. Borat ja Ali G -roolihahmoistaan tuttu näyttelijä esittää Sherlock Holmesia komediassa, jonka tuottaa Columbia Pictures. Hänen lojaalina apurinaan, tohtori Watsonina, häärää Will Ferrell.

  • Borat-tähti päättämään Oscareista

    24.06.2008 Yle Uutiset

    Borat-elokuvan tähti Sacha Baron Cohen ja ranskalainen Oscar-voittaja Marion Cotillard on kutsuttu Yhdysvaltain elokuva-akatemiaan, joka päättää Oscar-palkintojen saajista. Akatemia on kutsunut uusiksi jäseniksi tällä kertaa yli sata merkkihenkilöä.

  • Bruno tulee ensi keväänä

    18.06.2008 Yle Uutiset

    Brittikoomikko Sacha Baron Cohenin odotettu Bruno-elokuva saapuu teattereihin ensi keväänä. Universal-elokuvastudion mukaan Bruno saa ensi-iltansa toukokuun puolivälissä 2009.

  • Sacha Baron Cohen jättää Boratin ja Ali G:n

    22.12.2007 Yle Uutiset

    Näyttelijä Sacha Baron Cohen aikoo jättää taakseen suositun Borat-hahmonsa. Cohenin esittämä kazakstanilainen toimittaja Borat on liian suosittu hahmo, eikä Cohen voi enää lähestyä Boratina pahaa aavistamattomia uhreja.

  • Borat-elokuvasta jälleen oikeusjuttu

    05.12.2007 Yle Uutiset

    Borat-elokuvan tekijät on haastettu jälleen oikeuteen. Tällä kertaa syytteen on nostanut elokuvassa esiintyvä autokoulunopettaja, jonka mukaan hänet houkuteltiin elokuvaan huijaamalla.

  • Käsikirjoittajien lakko lykkää useita Hollywood-tuotantoja

    19.11.2007 Yle Uutiset

    Käsikirjoittajien lakko on pakottanut useita amerikkalaisstudioiden tuotantoja jatkoajalle.

  • Pirates of the Caribbean MTV:n palkinnoille

    04.06.2007 Yle Uutiset

    Merirosvoelokuva Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu on saanut MTV-musiikkikanavan palkinnon vuoden parhaana elokuvana.

  • Eurooppalaiset tv-koomikot rynnivät valkokankaalle

    04.04.2007 Yle Uutiset

    Eurooppalaiset tv-koomikot ryntäävät valkokankaalle. Boratin ja Mr Beanin menestyksen myötä elokuvauraa kokeilevat nyt myös muut eurooppalaiset hahmot.

  • American Idol hyväntekeväisyys 9.3.2007

    09.03.2007 Yle Uutiset
  • Pop-uutiset 7.3.

    07.03.2007 Yle Uutiset
  • POP-uutiset 24.11.2006

    24.11.2006 Yle Uutiset
  • Pop-uutiset 22.11.

    22.11.2006 Yle Uutiset

Sivut