Hyppää pääsisältöön

Tuntematon sotilas (1955 elokuva)

  • "Lippaat täytetty, käsikranut valmiina - kuinka tästä selvitään?"

    06.12.2013 Yle Uutiset

    "Mitenkä nyt suomalainen jässikkä voi päästää kerran vuodessa tunteet valloilleen, ja vieräyttää liikutuksen tilassaan yhden hyväksytyn kyyneleen", hämmästelee itsenäisyyspäivän kirvoittamana Yle Pohjois-Karjalan päällikkö Jyrki Utriainen.

  • Televisio tuo Tampereenkin itsenäisyyspäivän juhlat koko kansalle

    17.10.2013 Yle Uutiset

    Vuoden odotetuin ja katsotuin tv-ohjelma on perinteisesti ollut tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto, joka tänä vuonna pidetään Tampereella. Televisiolähetys juhlista alkaa jo kello viiden uutisten jälkeen.

  • Tommi Uschanov: Miksi Suomi on Suomi

    08.01.2013 Yle Uutiset

    Tommi Uschanovilta ilmestyi syksyllä toivottavasti runsasta keskustelua herättävä kirja, missä tutkitaan ja selvitetään Suomea, suomalaisuutta ja Suomi-kuvaa. Uschanovin mielestä emme näe Suomea Suomelta. Hän perustelee kirjassaan väitteensä esimerkein Suomen historiasta, kulttuurista, kielestä ja koko sosiaalisesta todellisuudesta.

  • ”Elokuvien ikärajojen pitäisi olla suosituksia”

    08.12.2012 Yle Uutiset

    Elokuvien lähetysaikojen sääntely lailla on keinotekoista, sanoo elokuvateatteriliiton toiminnanjohtaja Tero Koistinen. Hänen blogikirjoituksensa aloitti todennäköisesti tapahtumaketjun, jonka seurauksena Yle siirsi Tuntemattoman sotilaan lähetysaikaa.

  • Tuntemattoman sotilaan Vera on kuollut

    08.12.2012 Yle Uutiset

    Tuntematon sotilas -elokuvassa Veraa näytellyt Helena Vinkka on kuollut. Hän menehtyi Helsingissä pitkään jatkuneen sairauden jälkeen.

  • Onko Mekulla toimivalta ennakkosensuuriin?

    07.12.2012 Yle Uutiset

    Yle siirsi Edvin Laineen ohjaaman Tuntemattoman sotilaan alkamaan itsenäisyyspäivänä kello 17. Elokuva sai noin 100 000 katsojaa pienemmän yleisön kuin viime vuonna. Uusi kuvaohjelmalaki aiheuttaa myös Täällä Pohjantähden alla -elokuvan esitysaikaan muutoksia. Onko mekulla toimivalta ennakkosensuuriin?

  • Toinenkin klassikko siirtyy Ylellä

    07.12.2012 Yle Uutiset

    Tuntemattoman sotilaan myöhäisempi esitysaika vei elokuvalta katsojia. Uusi kuvaohjelmalaki aiheuttaa myös Täällä Pohjantähden alla -elokuvan esitysaikaan muutoksia.

  • Mikä on oikea ikäraja Tuntemattomalle sotilaalle?

    05.12.2012 Yle Uutiset

    Yle myöhäistää Tuntematon sotilas -elokuvan esitysaikaa suunnitellusta. Elokuva nähdään Yle Teema -kanavalla itsenäisyyspäivänä kello seitsemäntoista.

  • Tuntemattoman sotilaan esitystä myöhäistetään

    05.12.2012 Yle Uutiset

    Yle joutuu myöhäistämään Tuntematon sotilas -elokuvan esitysaikaa suunnitellusta. Elokuva nähdään Yle Teema -kanavalla itsenäisyyspäivänä kello seitsemäntoista.

  • Tuntematon sotilas valittiin yliarvostetuimmaksi

    12.11.2012 Yle Uutiset

    Kysyimme kriitikoilta, mikä kotimainen elokuva on yliarvostetuin. Siitä ei oltu yhtä mieltä.

  • Kuuma kesä -85 rikkoi ennätyksiä ja jatkaa Pyynikillä

    15.08.2012 Yle Uutiset

    Pyynikin kesäteatterissa palataan myös vuoden kuluttua 1980-luvulle.Tämän kesän näytelmä Kuuma kesä -85 oli teatterin katsotuin esitys tällä vuosituhannella.

  • Jere Kyyrö etsi keskustelua Tuntematon sotilas -rähinästä

    03.12.2009 Yle Uutiset

    Kristian Smedsin ohjaama Tuntematon sotilas aiheutti melkoisen mylläkän jo ennen ensi iltaansa. Jere Kyyrö tutki kuohuntaa pro graduaan varten. Hän huomasi, että paljon sanottiin, mutta varsinaista keskustelua ei juuri syntynyt.

  • Tuntematon sotilas taipuu tieteeksi ja taiteeksi

    22.09.2009 Yle Uutiset

    Tuntematon sotilas -elokuvia tutkineen professori Jukka Sihvosen mukaan Rauni Mollbergin filmiversio miellytti kirjailija Väinö Linnaa enemmän kuin Edvin Laineen versio. Tähän tosin vaikutti se, että Linna oli vahvasti mukana Mollbergin version käsikirjoituksessa, Sihvonen kertoo Aamu-tv:n haastattelussa.

  • Åke Lindman 1928 - 2009

    03.03.2009 Yle Uutiset

    Åke Lindman teki pitkän elämäntyön kulttuurin ja viihteen parissa. Valkokankaalta hänet muistetaan varmasti parhaiten Tuntemattoman sotilaan alikersantti Lehtona, mutta hän ehti työskennellä kymmenien muidenkin elokuvien parissa, teatterissa, televisiossa ja pelata jalkapalloa Suomen olympiajoukkueessa.

  • Åke Lindman täyttää 80 vuotta

    11.01.2008 Yle Uutiset

    Elokuvaohjaaja ja näyttelijä Åke Lindman täyttää perjantaina 80 vuotta. Lindman on näytellyt 79 elokuvassa ja televisiosarjassa ja ohjannut 24 elokuvaa. Hänen tunnetuin roolinsa on Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan Lehtona vuonna 1955.

  • Tuntematon sotilas pakottaa katsojan tutustumaan itseensä

    29.11.2007 Yle Uutiset

    Kansallisteatterin uusi Tuntematon sotilas on herättänyt tunteita, jollaisia ei suomalaisen teatteritaiteen parissa ole koettu pariin vuosikymmeneen. Ohjaaja Kristian Smedsin näkemys kansallisesta klassikosta ei herjaa eikä rienaa, mutta se haastaa katsojansa ajattelemaan itse sitä, mikä suomalaisuudessa ja itsenäisyydessä on vielä 2000-luvulla tärkeätä tai pyhää. YLE Uutisten toimittaja Janne Sundqvist kommentoi esitystä ja sen synnyttämää keskustelua.

  • Tuntematon sotilas pakottaa katsomaan peiliin

    29.11.2007 Yle Uutiset

    Kansallisteatterin uusi Tuntematon sotilas on herättänyt tunteita, jollaisia ei suomalaisen teatteritaiteen parissa ole koettu pariin vuosikymmeneen. Ohjaaja Kristian Smedsin näkemys kansallisesta klassikosta ei herjaa eikä rienaa, mutta se haastaa katsojansa ajattelemaan itse sitä, mikä suomalaisuudessa ja itsenäisyydessä on vielä 2000-luvulla tärkeätä tai pyhää. YLE Uutisten toimittaja Janne Sundqvist kommentoi esitystä ja sen synnyttämää keskustelua.

  • Suomalainen näytelmäelokuva sata vuotta

    28.05.2007 Yle Uutiset

    Suomalainen näytelmäelokuva juhlii satavuotista taivaltaan tiistaina. Ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva oli vuonna 1907 valmistunut Teuvo Puron Salaviinanpolttajat.

  • bio rex 8.2.

    08.02.2006 Yle Uutiset
  • Teemalla alkaa brittitutkijan sarja suomalaisista elokuvista

    07.02.2006 Yle Uutiset

    YLE Teemalla alkaa keskiviikkona viisiosainen sarja, joka käsittelee suomalaisen elokuvan vuosikymmeniä eri teemojen kautta. Esiteltävät filmit on valittu siten, että ne edustavat lajinsa parhaimmistoa. Mukana on mm. Tuntematon sotilas, Niskavuoren Heta, Rukajärven tie, Koirankynnenleikkaaja ja Jäniksen vuosi.

Sivut