Hyppää pääsisältöön

Timo Mäkinen

  • Muistatko tätä historiallista rallivoittoa?

    22.01.2015 Yle Urheilu

    Ylen Elävässä arkistossa tunnelmia Monte Carlon rallin ensimmäisestä suomalaisvoitosta. Timo Mäkinen juhli arvostetun rallin voittoa 50 vuotta sitten - vuonna 1965.

  • Puurakentamisen koulutus tulee Suomessa jälkijunassa

    05.12.2014 Yle Uutiset

    Puurakentaminen on kasvuala, mutta koulutusta alalle ei juurikaan ole kehitetty. Kainuussa pilotoidaan ensi vuoden alussa puukerrostalorakentamisen koulutusta. Tarvetta koulutukselle on aina suunnittelusta käytännön toteutukseen.

  • Jyväskylän rallin värikkäät vaiheet – pelti auki, jalka paketissa ja makkara suussa

    30.07.2014 Yle Urheilu

    Jyväskylä ja ralli ovat kuuluneet yhteen jo vuodesta 1951. Rallilla on vuosien saatossa ollut monta nimeä ja voittajaa. Suurimpia sankareita ovat yli kolmella voitollaan Marcus Grönholm, Hannu Mikkola, Markku Alen, Tommi Mäkinen ja Timo Mäkinen, jonka maaliintulo konepelti auki lienee ikimuistoisin kuva Jyväskylän rallista. Yli 60 rallivuoteen mahtuu monenlaisia käänteitä.

  • Ari Vatanen valittiin rallin kunniagalleriaan

    03.03.2014 Yle Urheilu

    Ari Vatanen, David Richard ja Stig Blomqvist on nimetty ralliautoilun kansainväliseen Hall of Fameen.

  • Nordean Lopen konttori suljetaan

    24.05.2013 Yle Uutiset

    Nordea sulkee Lopen pankkikonttorinsa loppuvuodesta. Tällä hetkellä Lopella työskentelee konttorinjohtaja ja neljä toimihenkilöä.

  • Tommi Mäkinen rallin Hall of Fameen

    21.01.2013 Yle Urheilu

    Rallitähtien kunniagalleriassa on nyt yhteensä 11 jäsentä. Tommi Mäkinen, Björn Waldegård ja Andrew Cowan ovat joukon tuoreet lisäykset.

  • "Muistot suurajoista ovat koskettavia"

    18.12.2012 Yle Uutiset

    Jyväskylän Suurajoilla oli Ari Vatasen uralle suuri merkitys.

  • Jyväskylän Suurajoissa juhlittiin Timo Mäkistä ja mallikelpoista yleisöä

    01.08.2012 Elävä arkisto

    Suomen ralli vuonna 1967.

    Jyväskylän Suurajoissa nähtiin kokeneiden rallivirtuoosien kaksintaisto, kun Timo Mäkinen ja Simo Lampinen taistelivat sorateiden kuninkuudesta vuonna 1967.

  • Särkänniemen Taikajoen sillan raot tukittiin

    18.07.2012 Yle Uutiset

    Taikajoki saatiin keskiviikkona takaisin käyttöön, kun sillan kaiteisiin asennettiin peittolevyt. Tänä kesänä kaksi pientä lasta on pudonnut sillalta veteen. Toinen putoamisista tapahtui tiistaina.

  • Rallilegendat jakavat paitsi muistot myös sairaskertomukset

    05.11.2011 Yle Uutiset

    Suomalaisen rallimenestyksen taustalla vaikuttaa vahvasti helsinkiläinen Primulan jengi. Vaikka Primulan kahvilaa ei enää ole, jengi kokoontuu yhä. Maailmanmestaruuden saavuttaneita kuljettajia löytyy kahvilan pöytäseurueesta yhteensä seitsemän.

  • Fresh walkout at Rautaruuki plant

    04.08.2011 Yle News

    Production of steel at the Rautaruuki plant in Raahe has ground to a halt due to strike action. The latest stoppage started at 6 a.m. this morning and is in protest against the abuse of Polish labour involved in repair work at the plant.

  • Keski-Suomen rallivaltiaat kautta-aikojen

    30.07.2011 Yle Uutiset

    Keski-Suomen sorateillä on päästelyn rallin merkeissä vuodesta 1951 alkaen. Vuodesta 1973 lähtien legendaarinen kisa on nauttinut MM-arvoa.

  • Timo Mäkisen kuuluisa ralli-Mini vihdoin yleisön nähtäville

    09.05.2011 Yle Uutiset

    Timo Mäkinen voitti Mini Cooper rekisteritunnuksella AJB-33B Jyväskylän Suurajot vuonna 1965. Lempinimeltään "Iso-Ässä" on yleisön nähtävillä ensimmäistä kertaa kilpailu-uransa jälkeen Mobilian Autokylässä Kangasalalla. Autolla oli poikkeuksellisen pitkä kilpailuhistoria.

  • Latvala nousi legendojen joukkoon - Kaikki Jyskälän sankarit 1951-2010

    31.07.2010 Yle Uutiset

    Jyväskylän rallin 60-vuotisessa historiassa on eletty monia hienoja hetkiä, joista ikimuistoisimmat liittyvät suomalaiskuskien voittokulkuun. Keski-Suomen sorien valtataistelulle on ollut ominaista, että mestaruus on jäänyt lähes poikkeuksetta kotimaahan. Voitto on lipunut ulkomaille vain kuusi kertaa.

  • Mies, joka on ollut jokaisessa Jyväskylän rallissa

    28.07.2010 Yle Uutiset

    Jyväskylän ralli viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhliaan. Yhtä pyöreä juhlaralli tulee täyteen jyväskyläläiselle Markku Hytöselle. Hän on ollut katsomassa historian joka ainutta Jyväskylän rallia.

  • MM-rallia 1980-luvulla

    20.07.2010 Elävä arkisto

    80-luku oli suomalaisten rallikuskien juhlaa.

    Raimo "Höyry" Häyrisen toimittamia rallihaastatteluita 80-luvulta. Haastateltavana ovat suurimmat kotimaiset rallitaivaan tähdet ja muutama ruotsalainenkin.

  • Lintuliikenne erityistarkkailussa lauantaina

    05.05.2010 Yle Uutiset

    Toukokuu on lintuharrastajien kulta-aikaa, sillä muuttolintuliikenne on nyt vilkkaimmillaan. Lauantaina 8. toukokuuta jo kukonlaulun aikaan lintutorneihin kapuaa tarkoin silmin ja korvin varustettuja tarkkailijoita mittelöimään lintuhavaintojen määrästä.

  • Kaksi suomalaista uuteen Rally Hall of Fameen

    29.04.2010 Yle Urheilu

    Ralliautoilun kansainvälinen Hall of Fame avattiin tänään Mobilia Museon yhteyteen, Kangasalle. Ensimmäisinä lajin tähtinä Rally Hall of Famen galleriaan nimettiin Erik Carlsson, Paddy Hopkirk, Rauno Aaltonen ja Timo Mäkinen.

  • Jean Todt aikoo elvyttää rallin MM-sarjan

    02.02.2010 Yle Urheilu

    Kansainvälisen autoliiton FIAn tuore puheenjohtaja Jean Todt on ilmaissut tyytymättömyytensä rallin MM-sarjan nykytilaan. Formula 1 -työhistoriastaan paremmin tunnettu Todt vakuutti Pariisissa WRC-kauden avaustilaisuudessa rallin olevan lähellä hänen sydäntään. Hän myös kertoi konkreettisista suunnitelmistaan lajin elvyttämiseksi.

  • Mäkinen uusii voittonsa Jyväskylässä

    24.07.2008 Elävä arkisto

    Timo Mäkinen ja Pekka Keskitalo kävivät Jyväskylän Suurajoissa 1966 täpärän taistelun Rauno Aaltosta ja ruotsalaista Tom Tranaa vastaan.

Sivut