Hyppää pääsisältöön

1973 (kappale)

  • Pilkkimaaotteluita Joensuussa ja Kirkkonummella vuonna 1973

    07.04.2016 Elävä arkisto

    Suomi kohtasi Ruotsin ja Neuvostoliiton pilkkijoukkueet.

    Suomi huolehti 1970-luvulla naapurisuhteistaan monella eri saralla. Vuonna 1973 maamme mitteli valtioiden paremmuudesta myös pilkkionginnassa. Joensuussa vastaan asettui Ruotsin pilkkijoukkue ja Kirkkonummen Siikarannassa Neuvostoliiton kalastuskolmikko. Eräruutu-ohjelma raportoi molemmista kilpailuista.

  • Kansa pöntötti linnuille koteja 1973

    04.03.2016 Elävä arkisto

    Esitellään pönttöjä ja selostetaan oikeaoppinen rakenne.

    Suomen metsiä hoidettiin 1970-luvun alussa niin tehokkaasti, että linnuille sopivat kolopuut olivat kiven alla. Kansaa kehotettiinkin joukolla pöntöttämään, jottei lintujen pesiminen vaikeutuisi. Eräruutu-ohjelmassa 1973 esiteltiin erilaisia linnunpönttöjä ja selostettiin oikeaoppisen pöntön rakennetta.

  • Laihian ylpeät nuukat

    12.01.2016 Elävä arkisto

    Puolihumoristinen kuvaus laihialaisista vuodelta 1973.

    Laihialaisten keinot säästäväisyyteen ovat laajalti Suomessa tunnettuja. Vitsailusta huolimatta laihialaiset itse ovat nuukuudestaan ylpeitä. Tyhmähän se on, joka rahansa turhaan hukkaa. Helinä Lappalaisen puolihumoristisin keinoin toteutettu ajankohtaiskuvaus Laihiasta ja laihialaisten maineikkaasta säästäväisyydestä on vuodelta 1973.

  • Rock-kameleontti David Bowien omaperäisyys näkyi hänen musiikkivideoillaan

    11.01.2016 Elävä arkisto

    Videoita kootusti vuosien varrelta ja artistin haastattelu.

    Brittimuusikko David Bowie (1947–2016) oli aikansa populaarimusiikin omaperäisimpiä artisteja. Bowie aloitti uransa 1960-luvulla kevyellä popilla, josta kehittyi alkuvuosien glam rockin tunnetuimmaksi nimeksi. Teatraalisesta kimallemusiikista hän siirtyi nahkansa täysin luoneena mm. funkiin ja diskoon ja koetteli pop-musiikin rajoja uransa loppuun asti. Elävän arkiston koosteeseen on koottu Ylen ohjelmissa nähtyjä musiikkivideoita Bowien uran varrelta 1970-luvulta alkaen.

  • Varhainen Iltatähti oli koko perheen kriittinen musiikkiohjelma

    28.12.2015 Elävä arkisto

    Aikansa keskeisin pop- ja rocksarja aloitti vuonna 1973.

    1970-luvun keskeisin pop- ja rockohjelma Iltatähti oli alkujaan omistettu aivan kaikelle kevyelle musiikille Hurriganesista lehmänkellonkalisteluun. Hyvän ja huonon musiikin raja oli tekijöille kuitenkin kirkas, eikä se jäänyt yleisöllekään epäselväksi. Aloitusvuoden 1973 ohjelmissa ovat mukana mm. Hector, Katri Helena, Danny, Badding, Tasavallan Presidentti ja Sammy Babitzin.

  • Postiautoilla ympäri Lounais-Suomea

    07.12.2015 Elävä arkisto

    Tunnelmallinen filmi vuodelta 1973 hehkuu väreissä.

    Tunnelmallista musiikkia, hehkuvia värejä ja Lounais-Suomen hienoimpia nähtävyyksiä, kaikkea tätä pitää sisällään Posti- ja lennätinlaitoksen tilaama ja Fennada Juniorin valmistama filmi vuodelta 1973.

  • Linnan juhlista tuli Suomen tärkein mediatapahtuma

    03.12.2015 Elävä arkisto

    Linnan juhlat vetää koko kansan tv:n ääreen.

    Televisiokamerat päästettiin itsenäisyyspäivän vastaanotolle Presidentinlinnaan mukaan 1950-luvulla, mutta radio oli ollut paikalla jo aiemmin. Ensimmäiset suorat lähetykset Linnan juhlista nähtiin jo heti tv-toiminnan alkuvuosina, mutta suora lähetys vakiinnutti paikkansa itsenäisyyspäivän illassa vasta 1980-luvulla. 2000-luvulla Linnan juhlat keräsi tv:n ääreen jopa pari miljoonaa suomalaista.

  • Näin syntyi vinyylilevy 1970-luvun Finnvoxissa

    10.11.2015 Elävä arkisto

    Suomen johtava levytysstudio harvinaisessa reportaasissa.

    Suomen johtava levytysstudio harvinaisessa reportaasissa.

  • Pontikkaa kotipoltettiin 1970-luvulla kerrostaloissa

    02.10.2015 Elävä arkisto

    Alkon lakko kasvatti tislauslaitteiden kysyntää.

    Tislauslaitteiden kysynnän arveltiin olleen Suomessa korkeimmillaan Alkon lakon aikana keväällä 1972. Epävirallisen mutta arvovaltaisen tahon mukaan yksin Porissa ehdittiin myydä vajaan kahden kuukauden lakon aikana peräti 4000 tislauslaitteistoa. Johtivatko jäljet pontikkatehtaalle? Länsi-Suomen vartti -ohjelma päätyi porilaiseen yksityisasuntoon.

  • Maa on työtön laulu

    01.02.2013 Elävä arkisto

    Timo K. Mukan ura alkoi Maa on syntinen laulu -teoksella

    Timo K. Mukka kasvoi ja kirjoitti Pellon Orajärvellä. Häntä inspiroivat niin ympäröivä maisema, kuin Lapin ahdinko ja työttömyyskin.

  • Puu-Vallila pelastui purkamiselta

    26.08.2011 Elävä arkisto

    Asukkaiden sinnikkyys pelasti puutalokorttelit 1970-luvulla.

    Asukkaiden sinnikkyys pelasti Puu-Vallilan jyrän alta 1970-luvulla. Kerrostalokaavan uhkaamat puutalot päätettiin saneerata ja sittemmin Helsingin Vallilan puutalokorttelit on palkittu kulttuuriympäristön säilyttämisestä.