Hyppää pääsisältöön

Timo Eränkö

  • Calamari Union 30 vuotta – Teemalauantai 7.3.2015

    03.03.2015 Yle Teema

    ”Itkuvirsien aika on ohi. Lähdön aika on koittanut.”

    ”Itkuvirsien aika on ohi. Lähdön aika on koittanut.” Siitä on 30 vuotta, kun 15 Frankiä ja yksi Pekka aloittivat vaelluksensa ahtaaksi käyneestä Helsingin Kallion työläiskaupunginosasta kohti Eiraa, jossa kadut ovat leveämpiä ja ilma raikkaampaa. Teema juhlistaa Aki Kaurismäen kulttielokuvan tasavuosia musiikillisella teemaillalla. Calamari Unionin alkukuvana nähdään Juice ja kumppanit Pieksämäen asemalla, illan päättää elokuva Leningrad Cowboys go America.

  • Korkki kiinni

    19.12.2014 Yle TV1

    Kuusi suomalaista lupautuu vuodeksi tipattomalle

    Jaakko Selin, Heidi Ekholm-Talas ja Jonni Talas, Pekka Myllykoski, Susanna Indren ja Timo Eränkö yrittävät elää vuoden ilman pisaraakaan alkoholia. TV1 maanantaista perjantaihin 11.8. klo 18.30.

  • Pythonin hännällä

    07.09.2010 Elävä arkisto

    Suomalaiset komediaihmiset kertovat Monty Pythonista.

    "Monty Pythonin lentävä sirkus" kuuluu sketsikomedian klassikkoihin. Suomalaiset komedian ammattilaiset kertovat Olli Kangassalon dokumentissa suhteestaan pythonismiin.

  • Lapinlahden Linnut: Kärttynä esiintyy

    23.10.2009 Elävä arkisto

    Mikko Kuustonen esittelee suositun mieskansanlauluyhtyeen.

    Karjalainen mieskansanlauluryhmä Kärttynä esittää Lapinlahden Lintujen tv-ohjelmassa listahittinsä Vanha kivennapalainen vitutuslaulu.

  • Lapinlahden Linnut: Palkinto

    30.09.2009 Elävä arkisto

    Duunarin mielialaa kohennetaan komealla mitalilla.

    Lapinlahden Lintujen kahden sketsiklassikon aiheena on työtyytyväisyys. Epäviihtymystä tuntevan duunarin mielialaa kohennetaan komealla mitalilla.

  • Lapinlahden Linnut: Megavisa

    24.09.2009 Elävä arkisto

    Megavisa-ohjelma tarvitsee uuden Jukka-Pekka Palon. Vakanssia tavoittelemaan on ilmoittautunut kahdeksan toivorikasta kandidaattia.

  • Lapinlahden Linnut: Nummisuutarit Karaoketeatterissa

    23.09.2009 Elävä arkisto

    Entäpä jos karaokea sovellettaisiin myös teatteriin?

    Entäpä jos karaokea sovellettaisiin myös teatteriin? Lauri Vehviläinen, Late vaan, on vuorossa Kansallisteatterin karaokeillassa.

  • Lapinlahden Linnut: Imurikauppias

    10.09.2009 Elävä arkisto

    Pölynimureita tarjoava myyntiedustaja keskeyttää lepopäivän.

    Suurperhe viettää levollista sunnuntai-iltapäivää, kun ovikello soi: pölynimureita tarjoava myyntiedustaja keskeyttää lepopäivän rauhan.

  • Lapinlahden Linnut: Rikoksen sovittelu

    26.08.2009 Elävä arkisto

    Tuomiokunnassa kokeillaan uutta juridista menettelyä. Rikoksen tekijä kohtaa uhrinsa sovitteluistunnossa, ja herra Toivonen saa sopivan hyvityksen tapahtuneesta.

  • Lapinlahden Linnut: Poliisiasema

    21.08.2009 Elävä arkisto

    Poliisikin on vain ihminen, vakuutetaan Lapinlahden Lintujen sketsissä. Mitä tapahtuu, kun pahantekijä selostaa rikokseen johtaneet olosuhteet?

  • Lapinlahden Linnut: Madrigaali

    29.06.2009 Elävä arkisto

    Esitys närkästytti yleisöjä ja ohjelmajohtajia.

    Lapinlahden Lintujen ortodoksimunkkien ja närkästytti 1990-luvun yleisöjä ja tv-yhtiöiden ohjelmajohtajia.

  • Lapinlahden Linnut: Tuntematon sotilas

    18.06.2009 Elävä arkisto

    Suomen kallein elokuva on rahoitettu sponsorivoimin.

    Maailman kahdeksan ihmettä -sarjassa esitellään Pekka Parikan uusioversio Tuntemattomasta sotilaasta. Suomen kallein elokuva on rahoitettu sponsorivoimin.

  • Lapinlahden Linnut: Kymppitonni

    17.06.2009 Elävä arkisto

    Kymppitonni-sanavisailussa ovat koolla koko kansan tuntemat julkkikset. Mutta ovatko kysymykset heille liian vaikeita?

  • Lapinlahden Linnut: Tule ruotsinlaivalle

    12.06.2009 Elävä arkisto

    Ruotsinlaivalla Lapinlahden lintujen seurassa

    Astu laivaan! Tapaa ystävällisiä ihmisiä ja nauti miellyttävästä palvelusta! Matka lahden yli Lapinlahden Lintujen seurassa on todellinen elämys.

  • Lapinlahden Linnut: Tule tansseihin

    20.05.2009 Elävä arkisto

    Tanssilavalta löydät viihdettä vähällä rahalla. Se tarjoaa myös stimuloivaa seuraa, josta saattaa löytyä jopa tuleva elämänkumppani.

  • Lapinlahden Linnut: Hurjien tikanheitto

    13.05.2009 Elävä arkisto

    Hurjuutta koetellaan kirkonkylän kioskilla.

    Hurjat katsastavat tällä kertaa, kuka on haka tikanheitossa. Hurjuutta koetellaan kirkonkylän kioskin vaativalla radalla.

  • Lapinlahden Linnut: Sanat eivät riitä kertomaan

    24.04.2009 Elävä arkisto

    Tähtitieteen professorin luentoaiheena on tällä kertaa kosminen akseli. Sen tiheys askarruttaa kovasti aktiivisia opiskelijoita.

  • Lapinlahden Linnut: Candy

    23.04.2009 Elävä arkisto

    Siivoojasta tehdään tähti ja hän oppii musiikkiteollisuuden perussäännön: jos jotain haluaa saada, täytyy jotain myös antaa.

  • Lapinlahden Linnut: Min fallos

    07.04.2009 Elävä arkisto

    Seitsemän kuolemansyntiä -sarjassa esitellään nuorta näyttämötaidetta. Vuorossa on suomenruotsalainen performanssiryhmä Min fallos.

  • Lapinlahden Linnut: Maunon piilokamera

    31.03.2009 Elävä arkisto

    Seitsemän kuolemansynnin piilokameramies Mauno testaa tällä kertaa VR:n katastrofivalmiutta kahlitsemalla itsensä ratakiskoihin.

Sivut