Hyppää pääsisältöön

Nikolaos Ihmeidentekijä

  • Avaruusromua: Hyvänsuopa fiktiivinen mieshahmo?

    18.12.2019 Kulttuuri

    Mikä oli se sarvipäinen olento muinaisessa Suomessa?

    Joulupukki on hyvänsuopa fiktiivinen mieshahmo, joka tuo jouluna lahjoja. Näin kuvaillaan joulupukkia. Kuka sitten on se sarvipäinen ja pelottava olento, joka muinaisessa Suomessa kulki talosta taloon? Hän ei tuonut lahjoja vaan vaati pöytään viinaa, kahvia ja ruokaa. Hän uhkasi särkeä talon uunin, jos vaatimuksiin ei suostuttu. Kuka on se, joka uhkaa sulkea tuhmat lapset säkkiin ja viedä mukanaan Espanjaan? Entä kuka on se musta paholainen, joka kulkee piispa Nikolauksen kanssa jouluaattona? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Saksalainen joulu – Weihnachten in Deutschland

    19.11.2014 Oppiminen

    Saksalaisia joulutapoja ja -reseptejä.

    Joulu on saksalaisille vuoden tärkein juhla, jonka juhlinta aloitetaan hyvissä ajoin. Ensimmäiset merkit joulun lähestymisestä nähdään kaupoissa jo lähes heti kesän alennusmyyntien loputtua.

  • Ranskalainen joulu – C'est Noël!

    20.11.2013 Oppiminen

    Perinteitä ja herkkuja joulukuun alusta loppiaiseen.

    Pariisin jouluvalaistus on maailmankuulu ja kokemisen arvoinen, mutta idyllinen ranskalaisjoulu on alueellinen ja pienimuotoinen. Perinteiset markkinat ja Saint Nicolas eli Pyhä Nikolaus tuovat vanhanajan tunnelman Koillis-Ranskaan. Strasbourg joulutoreineen on julistautunut Euroopan viralliseksi joulukaupungiksi, eikä tunnelmaa puutu varsinkaan, jos pikkupakkanen sattuu hopeoimaan vanhan kaupungin sadunomaista arkkitehtuuria.