Hyppää pääsisältöön

Mellotron

  • Avaruusromua: Varkain vien tai lainaan!

    06.05.2020 Kulttuuri

    Se oli sampleri!

    Painoin kosketinta. Se mitä kuulin oli kuin taikuutta. Miten tämä oli mahdollista? Kaikki maailman äänet yhdessä laitteessa! Elettiin 1980-luvun alkuvuosia. Uusi ihmeellinen laite oli sampleri. Sillä pystyi samplaamaan eli tallentamaan laitteeseen mitä tahansa ääntä ja sen jälkeen soittamaan musiikkia tuolla äänellä. Se oli laite, joka tulisi mullistamaan musiikin. Se oli taikuutta! Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Musiikki on kuin tutkimusmatka

    22.01.2020 Kulttuuri

    RMI uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä.

    Minä uskon siihen, että jos antautuu soittamaan useiden kymmenien minuuttien minuutin mittaisia esityksiä, se osoittaa, että uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä. Näin sanoo Radio Massacre International -yhtyeen kosketinsoittaja Steve Dinsdale. Hän ja hänen yhtyetoverinsa ovat aina uskoneet improvisaatioon. He ovat sitä mieltä, että tällä tavoin syntynyt musiikki on kuin tutkimusmatka. Musiikki antaa mahdollisuuden löytää ääniä, joita ei ehkä enää koskaan löydä uudelleen. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Mellotronin taikaa, kasvien salattuja ääniä ja rakenteita hiljaisuudesta

    01.08.2016 Musiikki

    Avaruusromun loppukesän toiveuusinnat tarjoavat vaihtelua.

    Avaruusromun loppukesän toiveuusinnat tarjoavat monia musiikillisia maailmoja. Elo- ja syyskuun ohjelmista hahmottuu useita teemoja: arkkitehtuuria, tähtitiedettä, runoutta, kuvataidetta, kirjallisuutta, elokuvaa ja filosofiaa. Aiheina muiden muassa Gaudi, Kopernikus, El Greco, Raamattu, kasvien salatut äänet, hiljaisuuden filosofia, elokuvamusiikki ja ihmeellinen soitin nimeltä Mellotron. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Mielikuvia, tunnelmia ja yllätyksiä. Avaruusromua 3.4.2016

    31.03.2016 Musiikki

    Avaruusromussa soi 70 vuotta täyttävän Esa Kotilaisen musa

    ”Musiikissa on mahdollisuus johdatella kuulijaa uusiin maailmoihin”, sanoo säveltäjä ja muusikko Esa Kotilainen. Hän sanoo, että musiikkia tehdessä tulee usein yllätyksiä, ja niiden pohjalta voi jatkaa eteenpäin, ne johtavat seuraavaan asiaan. Yllättäviä käänteitä saattaa tulla vastaan, tilanteita joissa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Elektroniset soittimet ovat tällaisissa tilanteissa hyviä, hän sanoo. Niillä voi edetä moneen suuntaan. Esa Kotilainen on ollut aktiivinen ja innovatiivinen musiikin tekijä jo 1960-luvun loppupuolelta lähtien, ja on sitä edelleen. Avaruusromussa soi 70 vuotta täyttävän Esa Kotilaisen musiikki. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Autobahn ei ollut Hitlerin keksintö!

    19.11.2015 Musiikki

    Atomien laulu -radiosarjan neljäs jakso.

    1920-luvulla Hampurin ja Baselin välille suunniteltiin uudenaikaista, nopeaa autotietä. Tuo hanke ei koskaan toteutunut, mutta modernia tietä kuvaava nimi jäi elämään. Koska rautatie oli saksankielellä Eisenbahn, uusi autotie sai nimen Autobahn. 1960-luvun lopulla kaksi saksalaista nykymusiikin opiskelijaa, Ralf Hütter ja Florian Schneider tapaavat toisensa Düsseldorfin konservatoriossa, improvisaatiokurssilla. He perustavat yhtyeen nimeltä Kraftwerk ja levyttävät Autobahnin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolissa keskellä avaruutta - Avaruusromua 1.2.2015

    28.01.2015 Musiikki

    Millainen olisi ääni, joka kulkisi avaruudessa ikuisesti, yhä eteenpäin, ilman mitään rajoja ja loppua? Miltä kuulosti tulevaisuuden musiikki? Tangerine Dreamin perustaja Edgar Froese (1944 - 2015) kulki pitkän tien, 1960-luvun lopun kosmisten ajatusten ja analogisten sähkösoitinten ajasta uuteen vuosituhanteen ja digiaikaan. Tangerine Dream oli eräs elektronisen musiikin tärkeimmistä kokoonpanoista. Avaruusromun lähetys on omistettu tammikuun lopulla 70-vuotiaana kuolleen Edgar Froesen muistolle. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Sähköisen aikakauden outo ilmestys - Avaruusromua 12.10.2014

    15.10.2014 Musiikki

    Mellotroni on eräs musiikin historian kiinnostavimmista soittimista. Englantilainen Mike Dickson on levyttänyt klassista musiikkia Mellotronilla, musiikkia 1600-luvulta 1900-luvulle: Pachelbelistä Bachin ja Ravelin kautta Pärtiin. "Kuvittelin, ettei tämä kiinnostaisi juuri ketään, ehkä muutamia kavereitani ja joitakuita Mellotronin harrastajia", muistelee Dickson. Mutta toisin kävi.