Hyppää pääsisältöön

Oscar-palkinto

  • Hollywoodin käsikirjoittajat palaavat töihin pitkän lakon jälkeen

    13.02.2008 Yle Uutiset

    Hollywoodia lamauttanut käsikirjoittajien pitkä lakko on päättynyt. Satakunta päivää lakkoilleet käsikirjoittajat äänestivät lakon lopettamisesta paikallista aikaa tiistaina. Ylivoimainen enemmistö Writers Guild of America -liiton 12 000 jäsenestä puolsi paluuta töihin.

  • Tappajahai-elokuvan poliisipäällikkö on kuollut

    11.02.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvaltalainen näyttelijä Roy Scheider on kuollut. Scheiderin maineikkain rooli oli vuonna 1975 valmistuneessa elokuvassa Tappajahai, jossa hän esitti poliisipäällikköä.

  • Sovitus sai parhaan elokuvan Bafta-palkinnon Britanniassa

    11.02.2008 Yle Uutiset

    Brittien Bafta-palkinnon parhaasta elokuvasta on saanut toisen maailmansodan aikaan sijoittuva draamaelokuva Sovitus. Kaikkiaan neljäätoista palkintoa tavoitellut elokuva joutui tyytymään kahteen voittoon. Toisen tunnustuksensa Sovitus sai elokuvan tuotantosuunnittelusta.

  • Alaston ristiritari kasvoi mustavalkoisesta värilliseksi

    06.02.2008 Yle Uutiset

    Kahdeksan vuosikymmenen aikana Oscar-palkintojen jakamisesta on tullut tärkeä merkkipäivä elokuvavuoden kalenterissa. Maailman tunnetuimman palkinnon alkuaikoina voittajien nimiä ei piilotettu sinetöityihin kirjekuoriin vaan ne ilmoitettiin etukäteen. Tuolloin palkinnon nimi ei vielä ollut Oscar.

  • Käsikirjoittajat sotapolulla internet-oikeuksien takia

    06.02.2008 Yle Uutiset

    Tänä vuonna Oscar-gaalaa uhkaa Hollywoodin käsikirjoittajien lakko. Elokuva-akatemian johto on vakuuttanut, että palkinnot jaetaan lakosta riippumatta. Juhlaillan järjestelyt ovat kuitenkin pahasti myöhässä, sillä yhtäkään gaalasutkautusta ei ole vielä käsikirjoitettu.

  • 80-vuotias Oscar jaksaa juhlia

    05.02.2008 Yle Uutiset

    Hollywoodin kultapoika on 80 vuoden taipaleellaan kasvanut maailman tunnetuimmaksi palkinnoksi. Yli miljardi ihmistä eri puolilla maailmaa kokoontuu helmikuun viimeisenä sunnuntaina television ääreen katsomaan, kuinka elokuva-alan kerma palkitsee parhaita saavutuksiaan. Tänä vuonna juhlaa varjostaa käsikirjoittajien työtaisteluun johtanut kiista uusiin medioihin tuotetun sisällön tekijänoikeuksista.

  • Läpimurto Hollywoodin lakkoneuvotteluissa

    03.02.2008 Yle Uutiset

    Hollywoodin lakkoilevien käsikirjoittajien ja tuotantoyhtiöiden välisissä epävirallisissa neuvotteluissa on saavutettu läpimurto. Lakon polttavimpana kysymyksenä ovat olleet korvaukset internetin kautta levitettävästä materiaalista. Nyt molempien osapuolien kerrotaan olevan valmiita kompromisseihin.

  • Crash-elokuvasta tehdään tv-sarja

    29.01.2008 Yle Uutiset

    Oscar-palkitusta Crash-elokuvasta tehdään tv-sarja. Elokuvan pohjalta tehtävää sarjaa aletaan esittää Yhdysvalloissa jo tämän vuoden aikana. Crash sai parhaan draamaelokuvan Oscar-palkinnon vuonna 2005.

  • Käsikirjoittajat suostuivat Grammy-gaalaan

    29.01.2008 Yle Uutiset

    Hollywoodin käsikirjoittajat poikkeavat lakostaan musiikkialan Grammy-palkintogaalan vuoksi. Käsikirjoittajien ammattiliitto on solminut gaalan järjestäjien kanssa väliaikaisen sopimuksen, joka mahdollistaa täysimittaisen tapahtuman juontajineen ja musiikkinumeroineen 10. helmikuuta.

  • Hollywoodin parhaat näyttelijät palkittiin

    28.01.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvaltalainen näyttelijöiden ammattiyhdistys Screen Actors Guild on palkinnut viime vuoden parhaita suorituksia. Sunnuntaina Los Angelesissa jaetut SAG-palkinnot heijastelevat usein myös Oscar-valintoja.

  • Coenin veljekset saivat ohjaajien palkinnon

    27.01.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain ohjaajien kilta Directors Guild of America on palkinnut Joel ja Ethan Coenin vuoden parhaasta ohjauksesta. Coenin veljekset saivat tunnustuksen elokuvastaan Menetetty maa.

  • Oscar-elokuvaehdokkaat tehty ennätyshalvalla

    23.01.2008 Yle Uutiset

    Tämän vuoden parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaat on tehty ennätyshalvalla ja pääosin riippumattomien tuotantoyhtiöiden voimin.

  • Käsikirjoittajilta ei lakkovahteja Grammy-gaalaan

    22.01.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa Hollywoodin käsikirjoittajia edustava käsikirjoittajien kilta ei aio asettaa lakkovahtejaan Grammy-palkintojen jakotilaisuuteen. Killan johtokunta ei kuitenkaan ole vielä antanut jäsenilleen lupaa osallistua Grammy-gaalaan tai sen kirjoittamiseen.

  • Oscar-ehdokkaat julkistettiin

    22.01.2008 Yle Uutiset

    Vuoden 2008 Oscar-ehdokkaat julkistettiin iltapäivällä Beverly Hillsissä Kaliforniassa. Ehdokkuuksien kärjessä ovat amerikkalainen trilleri Menetetty maa (No Country For Old Men) ja kalifornialaisesta öljyalan pioneerista kertova There Will Be Blood. Molemmat saivat kahdeksan ehdokkuutta, muun muassa parhaan elokuvan ehdokkuuden.

  • Miehen työ tippui Oscar-kilvasta

    16.01.2008 Yle Uutiset

    Aleksi Salmenperän elokuva Miehen työ on tippunut parhaiden ulkomaisten elokuvien Oscar-kilvasta. Yhdysvaltain elokuva-akatemia ilmoitti eilen yhdeksän loppusuoralle päässyttä elokuvaa, joiden joukkoon Suomen ehdokas ei yltänyt.

  • Golden Globet jaetaan koruttomasti - Menetetty maa nousi suosikiksi

    13.01.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa jaetaan tänään televisio- ja elokuva-alan Golden Globe -palkinnot. Gaalan televisioinnista jouduttiin luopumaan osallistujapulan vuoksi, koska lakkoilevia käsikirjoittajia tukevat Hollywood-näyttelijät ilmoittivat boikotoivansa tilaisuutta. Kultaisten maapallojen saajat julkistetaan iltajuhlan sijaan lehdistötilaisuudessa.

  • Oscar-järjestäjät toiveikkaita gaalan järjestymisestä

    09.01.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain merkittävimmän elokuvatapahtuman Oscar-gaalan järjestäjät ovat toiveikkaita siitä, että palkintojenjakotilaisuus saadaan järjestettyä Hollywoodin käsikirjoittajien lakosta huolimatta.

  • Elokuvavuosi 2007: Lakkoilua ja jatko-osia

    29.12.2007 Yle Uutiset

    Elokuva-alalla kiisteltiin tänä vuonna rahasta. Suomessa elokuvatuottajat ryhtyivät syksyllä lakkoon, koska olivat tyytymättömiä valtion elokuvatukeen. Hollywoodissa puolestaan edelleen lakkoilevat elokuva- ja tv-käsikirjoittajat vaativat lisäkorvauksia nettilevityksestä. Elokuvissakävijöille vuosi 2007 tarjosi runsaasti suosittujen leffojen jatko-osia.

  • Oscar-palkintojen lähtölaskenta alkanut

    27.12.2007 Yle Uutiset

    Vuoden 2007 Oscar-ehdokkaista päättäville on lähetetty äänestyslipukkeet keskiviikkona. Yhdysvaltain elokuva-akatemian jakamista palkinnoista pääsee äänestämään yli 5 800 akatemian jäsentä.

  • Käsikirjoittajien lakko uhkaa palkintogaaloja

    17.12.2007 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa edelleen jatkuva käsikirjoittajien lakko vaikeuttaa palkintogaalojen järjestelyjä. Esimerkiksi Golden Globe ja Oscar-gaaloihin palkatut käsikirjoittajat kuuluvat lakkoilevaan liittoon. Myös osa näyttelijöistä tukee avoimesti käsikirjoittajia työkiistassa ja saattavat sen takia jäädä pois palkintojuhlista.

Sivut