Hyppää pääsisältöön

Veli Kujala

  • Susanne Kujala innostaa säveltäjiä

    12.03.2019 Yle Klassinen

    Levyarvostelu

    Urkuri Susanne Kujala soittaa monenlaista musiikkia monenlaisilla uruilla, mutta uuden musiikin keinoihin hän on perehtynyt syvällisimmin. Tämä kuuluu Kujalan uutuuslevyllä, joka sisältää riemastuttavan värikkään valikoiman 2000-luvun kotimaista urkumusiikkia.

  • Nopeimmin nouseva nykysäveltäjämme

    24.10.2017 Klassinen

    Levyarvostelu

    Pääkaupungista katsottuna säveltäjä Outi Tarkiainen ei näytä olevan uuden musiikin keskiössä; hän ei häärää järjestöissä tai näyttäydy konserteissa. Mutta kun katsoo globaalisti, hän lienee nopeimmin nouseva suomalainen säveltäjä. Menestyksen takeena on arvostettu kustantaja, monigenreinen, ennakkoluuloton asenne työhön ja tietysti hyvä, tunnistettava musiikki. Musiikin matka kansainvälisille tilaajille on sama Helsingistä kuin napapiiriltä, jossa Tarkiainen asuu. Nyt kun Alba on julkaissut Tarkiaiselta ensimmäisen oman taidemusiikkisävellyslevyn, hänen asemansa vakiintunee myös täällä syrjäisessä pääkaupungissa.

  • Harmonikansoittaja Minna Ristamäki: "5-vuotiaana tein itselleni pahvista harmonikan."

    24.05.2017 Klassinen

    Tutustu ensimmäisen vuoden musiikinopiskelijaan Minnaan.

    Tutustu ensimmäisen vuoden musiikinopiskelijaan Minnaan.

  • Kun ensi kertaa kuulin avaruusmusiikkia… Avaruusromua 29.1.2017

    26.01.2017 Musiikki

    Avaruusromua nykymusiikillisissa Musica Nova -tunnelmissa!

    Se ei ollut elektronista musiikkia. Se oli kuoromusiikkia, vaikka ei se siltä kuulostanut. Se kuulosti elektroniselta musiikilta. Se kuulosti avaruusmusiikilta. Se oli ääntä, joka ympäröi kuulijansa ja täytti koko tilan. Se oli suggestiivista, jollakin tapaa inhimillistä ja elävää äänimattoa. Se soi Kuun pinnalla. Se soi Stanley Kubrickin elokuvassa 2001 Avaruusseikkailu. Avaruusromussa ollaan nykymusiikillisissa Musica Nova -tunnelmissa. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Ihastuttavaa kamarimusiikkia pohjolasta

    16.12.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Runsaan tunnin mittaisen kokonaisuuden onnistunut rakentaminen sekä sitä myötäävä paketointi kuvineen, graafisine ilmeineen sekä kiinnostavine—jopa esteettisesti miellyttävine—levyteksteineen puoltaa yhä musiikin julkaisemista fyysisinä albumeina. Siksikin tämä käyrätorvisti Jukka Harjun yhdessä muusikkoystäviensä kanssa rakentama uusi suomalainen kamarimusiikkilevy tekee vaikutuksen.

  • Cybermusiikkia uudesta universumista

    27.05.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Veli Kujala on kuin varkain hiipinyt yhdeksi jännittävimmistä ja oivaltavimmista muusikoistamme ja säveltäjistämme. Harmonikansoittajana hän on armoitettu improvisoija, virtuoosi joka on kotonaan useammassakin genressä. Säveltäjänä taasen tutkiva improvisoija, jolle erilaisten materiaalien työstäminen ja taivuttelu kontrapunktista tietokoneohjelmointiin on yhtä ominaista kuin musiikin dramaturgia, tarttuminen muusikolle aina niin tärkeään hetkien taiteeseen.

  • Suomalaiset kestomenestyjiä Unescon säveltäjärostrumissa

    22.05.2015 Klassinen

    Musiikkia Unescon säveltäjärostrumista toukokuulta

    Musiikkia Unescon säveltäjärostrumista toukokuulta

  • Helsingin kaupunginorkesteri Musiikkitalossa pe 20.3.

    08.01.2015 Klassinen

    Joht. Susanna Mälkki, sol. Veli Kujala, harmonikka. Ohjelmassa Sibeliuksen Aallottaret, Jukka Tiensuun konsertto neljäsosasävelharmonikalle (kantaesitys) ja Richard Straussin orkesteriruno Also sprach Zarathustra.

  • Sampo Haapamäki ja neljäsosasävelaskeleet

    26.06.2014 Klassinen

    Säveltäjä Sampo Haapamäki on yksi kiinnostavimpia nuoria suomalaisia säveltäjiä. Viimeiset kymmenen vuotta hän on soveltanut teoksissaan mikrotonaalisuutta tai niin kuin hän itse määrittelee "täysneljäsosasävelaskelharmonioita". Kuuntele myös Ajassa soi -ohjelma, jossa Haapamäki esittelee viimeaikaisia teoksiaan.

  • RSO kantaesittää Juhani Nuorvalan orkesteriteoksen ja Veli Kujalan käyrätorvitrion

    12.05.2014 RSO

    RSO kantaesittää 16.5. Juhani Nuorvalan orkesteriteoksen Septimalia. Kapellimestari Santtu-Matias Rouvalin johdolla kuullaan myös Tšaikovskin neljäs sinfonia sekä Korngoldin viulukonsertto, jonka solistina soittaa urallaan hurjassa nousukiidossa oleva Vilde Frang. Myöhäisillan kamarimusiikissa kuullaan Veli Kujalan käyrätorvitrion kantaesitys.

  • Perjantaisarja 14

    15.04.2013 RSO

    Kauden viimeisessä perjantaisarjan konsertissa 16.5. RSO kantaesittää Juhani Nuorvalan orkesteriteoksen Septimalia. Lisäksi ohjelmassa on Vilde Frangin tulkitsema Korngoldin viulukonsertto ja Tšaikovskin 4. sinfonia.