Hyppää pääsisältöön

Kummeli Stories

  • Kummeli oli lamavuosien teineille sukupolvikokemus

    14.10.2015 Kulttuuri

    Uusi kirja kertoo 25-vuotiaan Kummelin vaiheet.

    Artisti maksaa! Do dii. Jumankauta juu, nääs päivää! Tämä mies kuuluu parhaaseen A-ryhmään! Kummeli ilmestyi televisioon keväällä 1991, laman kynnyksellä. Siitä on pian 25 vuotta. Tasavuoden kunniaksi toimittaja Tuomas Marjamäki on kirjoittanut kirjan Kummeli - erittäin hyvin sanottu. Vuonna 1978 syntynyt kirjailija kuuluu siihen sukupolveen, joka hurahti Kummeliin täysillä.

  • Matt Damonin Bournet ja Kakkosen muut kesäelokuvat

    30.05.2015 Yle TV2

    Tulossa lisäksi mm. Leon, Training Day ja Väristyksiä.

    Kesä-elokuun ohjelmistossa lisäksi mm. Natalie Portmanin läpimurto Leon, Sylvester Stallone-sotaseikkailu Pako voittoon ja Oscar-palkittu Training Day.

  • Kummeli-elokuva: "Vielä yksi tehdään kiusaksi sittenkin kun yleisöä ei enää kiinnosta"

    04.02.2014 Yle Uutiset

    Vanhaa kunnon Kummelia, lupaavat tekijät kohta ensi-iltansa saavasta viidennestä Kummeli-elokuvasta. Ohjaajaksi elokuvalle saatiin ensimmäistä kertaa puhdasta komediaa tekevä Aleksi Mäkelä.

  • Kummelin tamperelaishuumorista tuli koko kansan viihdettä

    02.05.2013 Yle Uutiset

    Legendaarinen Kummeli nosti tamperelaishuumorin koko Suomen tietoisuuteen 1990-luvun alussa. Monissa hahmoissa näkyvät tamperelaiset perustyypit Matti Näsästä ja Mauno Ahosesta alkaen.

  • Niko - Lentäjän poika nousi Suomen katsotuimmaksi

    13.10.2008 Yle Uutiset

    Kotimainen animaatio Niko - Lentäjän poika nousi viikonloppuna Suomen katsotuimmaksi elokuvaksi. Perjantaina ensi-illassa ollut leffa keräsi vajaat 18 500 katsojaa.

  • Kummeli edelleen viikonlopun katsotuin elokuva

    06.10.2008 Yle Uutiset

    Kummeli-elokuva Alivuokralainen oli jo neljättä viikonloppua peräkkäin Suomen katsotuin elokuva. Leffan kävi katsomassa viikonvaihteessa noin 13 000 ja kaiken kaikkiaan sen on nähnyt jo yli 132 000 suomalaista.

  • Kummeli - Alivuokralainen jatkaa Suomen katsotuimpana

    29.09.2008 Yle Uutiset

    Kummeli-elokuva Alivuokralainen oli kolmatta viikonloppua perättäin Suomen katsotuin elokuva. Leffan kävi katsomassa tässä viikonvaihteessa 17 250 ihmistä ja kaiken kaikkiaan sen on nähnyt jo yli 112 000 suomalaista.

  • Kummeli - Alivuokralainen nousi Suomen katsotuimmaksi

    15.09.2008 Yle Uutiset

    Perjantaina ensi-illassa ollut Kummeli - Alivuokralainen nousi Suomen katsotuimmaksi elokuvaksi. Leffan kävi katsomassa viikonlopun aikana lähes 35 900 suomalaista ja se on tämän vuoden paras kotimainen avaustulos.

  • Pop-uutiset 24.3.

    24.03.2006 Yle Uutiset
  • Pop-uutiset 17.3.

    17.03.2006 Yle Uutiset