Hyppää pääsisältöön

Pia Andell

  • Suomen ensimmäisen surrealistin uneksittu ja ajateltu maailma

    25.09.2017 Yle Teema

    Pia Andellin dokumentti harvan tuntemasta taiteilijasta

    Pia Andellin dokumentin aiheena on taiteilija, jota harva nykyään tuntee. Turkulaista taidemaalaria Otto Mäkilää (1904–1955) sanotaan ensimmäiseksi suomalaiseksi surrealistiksi.

  • Hetket jotka jäivät

    23.12.2016 Yle Teema

    Kaitafilmejä elämästä sodan ajan Viipurissa ja Helsingissä.

    Kaitafilmeistä vuosilta 1938–1946 koottu dokumentti elämästä Viipurissa ja Helsingissä sodan aikana.

  • Matkustaja

    27.05.2016 Yle Teema

    Pia Andellin dokumentti tytön ja vanhan miehen kohtaamisesta

    Dokumenttielokuva saa alkunsa satunnaisesta kohtaamisesta: 11-vuotias tyttö kohtaa ratikassa vanhan miehen, jolla on tarina kerrottavanaan. He kertovat sen yhdessä.

  • Elävän kuvan metsästäjät: Knight of Cups

    24.03.2016 Kulttuuricocktail

    Terrence Malickin uuden elokuvan on kuvannut mestari-Lubezki

    Terrence Malickin ohjaama elokuva on kuvallisesti ylitsevuotavan runsas. Sen kuvaaja Emmanuel Lubezki on palkittu parhaan kuvauksen Oscarilla kolme kertaa peräkkäin, ja hänen monipuolisuutensa puhuttelee KulttuuriCocktailin raatiakin.

  • Mennyt maailma

    24.03.2016 Kulttuuri

    Poika tapaa pojan - ja pojan siskon.

    Kaunosieluinen nuorukainen muuttaa Oxfordiin opiskelemaan ja tutustuu nallekarhua kanniskelevaan aristokraattiin. Pian paluuta ei enää ole. Mennyt maailma (Brideshead Revisited, 1981) on sykäyttävä sarjaklassikko.

  • Television tiiliskivet – uudet jaksot!

    22.03.2016 Kulttuuri

    Keskustelusarja tv-sarjoista torstaisin Yle Radio 1:ssä.

    Television tiiliskivet on vuonna 2009 alkanut radiosarja keskusteluja televisiosarjoista. Koska sammio ei ole ottanut tyhjentyäkseen – se on piripinnassa – nyt on tarjolla tiiliskivien neljäs kausi, kymmenen uutta keskustelua. Mennyt maailma, Silta, True Detective, Game of Thrones... Yle Radio 1 torstaisin 24.3.–26.5. klo 17.20. Myös Areenassa.

  • Göringin sauva

    19.03.2016 Yle TV1

    Dokumentti nuoren TK-kuvaajan unohtumattomasta keikasta.

    Dokumentti nuoren TK-kuvaajan Felix Forsmanin mieleenpainuvimmasta kuvauskeikasta.

  • Elävän kuvan metsästäjät: The Assassin

    30.09.2015 Kulttuuricocktail

    Elokuvaraati paljastaa The Assassin -elokuvan avainkuvat.

    Tältä näyttäisi kiinalainen taistelueepos, jos sen ohjaisi Aki Kaurismäki. Kuvat ovat harkittuja, toiminta vähäeleistä ja replikointi niukkaa mutta painokasta. KulttuuriCocktailin raati valitsee teoksen avainkuvat.

  • Elävän kuvan metsästäjät: Eisenstein in Guanajuato

    10.09.2015 Kulttuuricocktail

    Greenawayn uuden elokuvan avainkuvat

    Greenawayn uuden elokuvan avainkuvat

  • Taidetta ja mesenaatteja

    30.10.2014 Yle Teema

    Dokumentteja Suomen taiteen mesenaateista.

    Karjalaiset Lallukat olivat itsenäistyvän Suomen merkittäviä taidemesenaatteja. Muotikauppias Sara Hildén onnistui 1960-ja 70-luvulla luomaan yhteydet taiteen huippuihin.

  • Kesäkino: Pieni elokuva sisaruussuhteista

    12.06.2014 Yle Teema

    Teeman Kesäkinon erilaisia perhesuhteita käsittelevän illan elokuvat 16.8. ovat Lauran huone, Regina ja miehet, Tyttöjen ilta, Ruusutarha ja Pieni elokuva sisaruussuhteista. Pia Andellin dokumenttielokuva perustuu hänen vanhempiensa kaitafilmeihin.