Hyppää pääsisältöön

Joanna Haartti

  • Takomon Alien on ilotteleva ja pelotteleva esitys ihmisen peloista

    10.10.2018 Kulttuuri

    Hurmaava halpis-avaruusseikkailu & yllättävä teatterileikki.

    Matka pelon ytimeen alkaa avaruusaluksen ohjaamosta, jossa miehistö herätetään horroksesta tutkimaan outoa signaalia. Esitys on hurmaava halpis-camp-avaruusseikkailu yhdistettynä yllätykselliseen teatterileikkiin.

  • Lapsemme on paleoliittinen!

    02.02.2018 Draama

    Jäänne-kuunnelmassa perheen lapsella on muinaiset geenit

    Jäänne-kuunnelma käsittelee sitä, millaista on kun tavalliseen suomalaiseen perheeseen syntyy erilainen lapsi – arviolta 140 000 vuotta sitten viimeksi maailmassa elänyt aito homo erectus, joka nimetään Karloksi.

  • Kotikatsomo: Armi elää! – elokuva naisesta joka ei pelännyt mitään

    27.10.2017 Yle TV1

    Jörn Donnerin elokuva kertoo maineikkaasta yritysjohtajasta.

    Jörn Donnerin elokuvassa teatteriseurue valmistelee näytelmää Armi Ratiasta. Pääroolissa nähdään Minna Haapkylä.

  • Yö pitkä, elokuva lyhyt 2016

    29.11.2016 Yle Teema

    Lyhytelokuvamaraton kv. lyhytelokuvapäivän kunniaksi

    Teema esittää kansainvälisen lyhytelokuvapäivän kunniaksi lyhytelokuvamaratonin, jonka ensimmäisen tunnin aloittaa aikaisempien vuosien tapaan "Hetki hauskaa" -komediat. Seuraavalla tunnilla teemana on haastavat tilanteet ja tapahtumat. Kolmas näytös sisältää kokoelman synkempiä aiheiden elokuvia otsikolla "Pelottavia kohtaloita". Tuntikohtaisten näytösten välissä nähdään Arthur Frankin ja Oskar Forsténin tekemiä pieniä minitarinoita lyhytelokuvaillasta.

  • Farmi on runollinen satu ihmisestä ja yhteiskunnasta

    07.10.2016 Kulttuuri

    Mitä Orwellin Eläinten vallankumouksen perillisistä tuli?

    Ryhmäteatterin Farmin eläimille George Orwellin Eläinten vallankumous on oman suvun sankarillista historiaa. Se on heille alkumyytti, jonka avulla he määrittelevät itsensä ja elämäntapansa. Sika on pomo nytkin. Farmissa vallankumouksen vaatimus ulottuu yhteiskunnasta yksilön sisäiseen todellisuuteen.

  • Runoja & rusinoita Pikku Kakkosessa

    12.08.2016 Lapset

    Arkipäivän sankarit runoilevat.

    Arkipäivän sankarit kohtaavat eri ammattien kautta tilanteita, jolloin runo vie mennessään. Välillä syödään rusinoita ja välillä juodaan pillimehua.

  • Vimmainen nainen

    28.06.2016 Draama

    Joanna Haartti painaa rec ja nauhoittaa c-kasetille

    On juhannus, kymmenen juhannusta. Nainen painaa rec ja nauhoittaa: mökiltä Mallorcalle, siskonpedistä merenpohjaan, kohtuuttomuudesta kaiken katoavaisen kauneuteen. Kaija Koo laulaa:"Olen alkuräjähdys, olen pyhä jysäys, Mona Lisa mä oon tai voin olla sinä" Asta Honkamaan runoteokseen pohjautuva Olen alkuräjähdys on vyyhtimäinen monologi joka tavoittaa itsessään olemisen mahdottomat mahdollisuudet. 5.6.2016 klo 15.00 Yle Radio 1.

  • Omerta

    28.01.2016 Yle Teema

    Lyhytelokuva isästä, pojasta ja vaikenemisesta.

    Komedia isästä ja pojasta, työelämästä ja miehuudesta, viskistä ja vähän nettipornosta.

  • Kotikatsomo: Haamukirjoittaja

    20.07.2015 Yle TV1

    Heini on saanut jo kaiken, kun Rosa ei ole päässyt alkuun.

    Heini on saanut kaiken ja burn outin, mutta Rosa ei ole päässyt edes alkuun.

  • KokoTeatterin uutuus kertoo ihmisistä ilman muistia ja nykyhetkeä

    29.04.2015 Kulttuuri

    Maailma luottaa meihin kertoo ajasta maailmanlopun jälkeen.

    Okko Leon näytelmä Maailma luottaa meihin kertoo ajasta, jolloin vain ihmiskunnan rippeet ovat selvinneet ekokatastrofista. Esitys on kunnianhimoinen, mutta jää kovin teoreettiseksi.

  • Estellan ja Sofian mukana hypnoosissa

    13.08.2014 Kulttuuri

    Näyttelijät Joanna Haartti ja Noora Dadu vievät katsojan lumoavalle matkalle. Mukana alitajuisia yllätyskäänteitä ja rutkasti naurua.

  • Kesäkino: Pitääkö mun kaikki hoitaa

    12.06.2014 Yle Teema

    Teeman Kesäkino päättyy 23.8. komedian merkeissä. Illan elokuvissa Mies, joka ei osannut sanoa ei ja Kultainen vasikka naiset joutuvat hoitamaan kaiken – ainakin omasta mielestään. Aluksi nähdään lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? ja sen tekijöiden Selma Vilhusen ja Kirsikka Saaren haastattelu.

  • Mitä haluamme, kun haluamme rakkautta?

    07.04.2014 Kulttuuri

    Teatteri Takomon Teoreema on kiehtova ja omalaatuinen näyttämötutkielma rakastamisen vaikeudusta.

  • Ylämaa palasi jatkosodan näyttämöksi

    04.03.2011 Yle Uutiset

    Jatkosodan aikaan sijoittuva elokuva ei keskity taisteluihin rintamalla, vaan sodassa kaatuneiden evakuointiin. Hiljaisuus kuvataan valtaosin Ylämaalla, Pätärin talomuseon pihapiirissä. Kahden viikon talvikuvaukset päättyivät torstaina. Toukokuussa on edessä toinen kuvausrupeama.

  • Lappeenrannassa aloitetaan sotaelokuvan kuvaukset

    07.01.2011 Yle Uutiset

    Hiljaisuus-elokuva on draama, joka käsittelee kaatuneiden sotilaiden evakuointia jatkosodan aikana. Elokuvan ensi-ilta on 9. joulukuuta.

  • Kansallisteatterin väistyvä johtaja sai Ida Aalberg -palkinnon

    16.11.2009 Yle Uutiset

    Suomen Kansallisteatterin pääjohtajan tehtävästä eläkkeelle jäävä Maria-Liisa Nevala on saanut elämäntyöstään Ida Aalberg -mitalin. Ida Aalberg -säätiö on palkinnut myös kaksi näyttelijää: Martti Suosalo sai 15 000 euron näyttelijäpalkinnon ja Joanna Haartti 5 000 euron nuoren näyttelijän kannustusapurahan.

  • Katve-elokuvassa interrail päättyy kotipusikoihin

    12.02.2009 Elävä arkisto

    Matti Ijäksen draama ystävyydestä ja lähtemisen vaikeudesta.

    Koulussa vika päivä, taskussa reilikortti ja edessä etelän kuumat biitsit. Kaverukset Lare, Pietro ja Rami päättävät ottaa kesän rennosti.