Hyppää pääsisältöön

Fanni Suomi

  • UPplus: Hei hei, Fanni

    16.02.2017 Uusi päivä

    Fanni muistelee vuosiaan UP:ssa.

    Tuija Haavisto on alusta alkaen ollut yksi sarjan keskeisimmistä hahmoista. Jaksossa 625 Tuija lähti tätinsä Elinan mukana Sveitsiin, tavoitteenaan päästä opiskelemaan ympäristöteknologiaa yhteen Euroopan arvostetuimmista oppilaitoksista. Rakastetun tuittupään lähdön myötä myös Tuijaa näyttelevän Fanni Suomen taival sarjassa päättyy, ainakin toistaiseksi. Tämän viikon UPplussassa Fanni pysähtyy muistelemaan kuluneita seitsemää vuotta Uudessa Päivässä.

  • Kuvagalleria: Tuijan ylioppilasjuhlat

    25.01.2017 Uusi päivä

    Kuvia Tuijan ylioppilasjuhlista

    Jaksossa 616 Tuija vietti ylioppilasjuhliaan perheensä ja ystäviensä kanssa.

  • Tyylin takana: Näin luotiin Veden Vangit -musikaalin hahmot

    20.12.2016 Uusi päivä

    Musikaali poikkesi paljon tavallisen jakson tekemisestä.

    Uuden Päivän syyskausi päättyi Toni Laineen ohjaamaan spektaakkelimaiseen Veden Vangit -scifimusikaaliin, jossa taistellaan puhtaasta vedestä ja rakkaudesta. Erikoisjaksoja on nähty sarjassa aiemminkin, mutta Veden Vangit asetti tekijöilleen uudenlaisia haasteita. Uuden Päivän puvustus- ja maskeeraustiimin osalta musikaali poikkesi tavallisesta jaksosta paitsi työmäärältään, myös haastavuudeltaan; kuinka saada sarjasta tutut näyttelijät istumaan uskottavasti musikaalin synkän futuristiseen maailmaan?

  • Näin tehtiin Tuijan onnettomuus

    20.09.2016 Uusi päivä

    Mitä onnettomuuden kuvaaminen ja lavastaminen vaatii?

    Uuden Päivän 6. tuotantokausi päättyi dramaattisesti Tuijan joutuessa auto-onnettomuuteen. Syksyn ensimmäisessä jaksossa Tuija näki autosta noustuaan Jimin, mutta rakastavaisten kohtaaminen loppui lyhyeen puhelimen herättäessä Tuijan kotonaan Haavistossa. Kuinka nämä kaksi kohtausta tehtiin ja mitä onnettomuuden lavastamiseen tarvitaan? Ainakin traktori, kopteri ja savukone!

  • Bongolava: Hyvää ja kaunista 360-musiikkivideo

    17.02.2016 Uusi päivä

    Laita kännykkä vaakasuuntaan ja astu Voimalan aukiolle!

    Bongolava esittää uudistetun Uusi Päivä -tunnusbiisin 360-musiikkivideolla. Laita siis älypuhelin vaakatasoon, kuuntele biisiä ja kallistele katsomaan, miltä uudessa Voimalassa näyttää!

  • UPplus: Jimin tarina

    21.12.2015 Uusi päivä

    Jimi Aro oli Virtauksen nuori kapinallinen.

    Jimi Aro antoi kapinallisuudelle kasvot: hän oli nuori, komea mies, joka ei alistunut auktoriteeteille. Älykäs poika tuntui vetävän vaikeuksia puoleensa, mutta menehtyi lopulta päätettyään tehdä hyvän teon. Jaa oma muistosi Jimistä artikkelin yhteydessä tai käyttämällä #muistojimistä -aihetunnistetta.

  • Fanni Suomen Rentoilukesä!

    30.07.2015 Uusi päivä

    UP:n Fanni Suomi ei suostu kesällä kellon orjaksi!

    Kolmannen Kenen kesäkirje -sarjan kirjeen kirjoitti näyttelijä Fanni Suomi, joka aloittaa syksyllä lukion viimeisen luokan. Kesällä Fanni kuitenkin rentoutuu ilman aikatauluja Suomen suvessa!

  • UPplus: Lupaa välittää!

    16.12.2014 Uusi päivä

    UP haluaa levittää välittämisen ilosanomaa, ja joukko näyttelijöitä lähti laulamaan joululauluja tamperelaisille ikäihmisille. Tempauksella UP:laiset osallistuvat Ylen Lupa välittää -kampanjaan.

  • UPplus: Kesämuistoja Ruisrockista

    23.10.2014 Uusi päivä

    Vihreille Valoille tarjoutui viime kesänä mahdollisuus esiintyä legendaarisessa Ruisrockissa. Tämän viikon UPplus kertoo poikkeuksellisen kuvauslokaation haasteista ja tietysti itse festarimenosta, joka huipentuu Valtterin mahtavaan benjihyppyyn!

  • Fanni Suomesta kuoriutui oikea festarikansalainen

    21.07.2014 Uusi päivä

    Parasta Fannin kesässä on tähän asti ollut Ruisrock, jossa kuvattiin myös Uutta päivää. Festarifiilistelyä tasapainottaa maaseudun rauha ja lehmät.

  • Oikeudentuntoinen suorasuu

    11.04.2014 Uusi päivä

    Tuija on Haaviston perheen seikkailunhaluinen tytär.

    Tuija on Haaviston perheen seikkailunhaluinen tytär.

  • UPplus: Pilalle menneitä kohtauksia

    27.02.2014 Uusi päivä

    Tämän viikon UPplus kutittelee nauruhermoja oikein kunnolla.