Hyppää pääsisältöön

Kambodžalainen uusivuosi

  • Normaalit ja Huikentelevaiset

    13.12.2014 Näkökulmat

    Huikentelevaiset voi puhua kanan koipi-reisistä, vaikkei yhdelläkään kanalla koko tunnetussa maailmassa ole, tai ole koko evoluution historian aikana ikinä edes aiemmin ollut koipireittä - sen enempää kuin niillä olisi levitaation, yhtäkkia paperiseksi sammakoksi muuttumisen, silmistä metallinkin läpi porautuvien lasersäteitten ammunnan, pakonomaista ja tautotonta käkenä kukkumisen, jodlaamalla piimän kefiiriksimuuntamisen, unissasaarnaamisen, kylmälaiteasentamisen, nekromantian tai opiskelematta saavutettua, synnynnäistä ja huippuedistynyttä urkujensoiton (myös jalkio!) lahjaa.