Hyppää pääsisältöön

metsästyskoirat

  • Suomenajokoiriin ei törmää kaupungissa

    27.04.2014 Yle Uutiset

    Kotimaisen koirajalostuksen pitkälinjaisen suosikkituotteen juuret ulottuvat aina 1800-luvun loppupuolelle saakka. Silloiset metsästyskoiraharrastajat perustivat yhteistuumin Suomen kennelklubin, jonka tavoitteeksi asetettiin oman ajokoirarodun luominen. Syntyi suomenajokoira.

  • ”Veikkaan, että metsästyskoirat korvataan roboteilla”

    08.04.2014 Yle Uutiset

    Elektroniikka on varastamassa yhä suuremman roolin metsästyksestä Suomessa. Samalla taidot selvitä luonnossa yksinkertaisin varustein ovat heikentyneet. Nettiin tehty näyttely kertoo lyhyessä ajassa tapahtuneista muutoksista.

  • Pallohalli pullistelee jälleen nelijalkaisista

    28.03.2014 Yle Uutiset

    Kajaanin Pallohallissa järjestetään viikonloppuna koiranäyttely, johon osallistuu lähes 1000 koiraa. Kaksipäiväinen näyttely toimii tukinäyttelynä ensi syksynä järjestettäville suomenpystykorvien linnunhaukun SM-kilpailuille.

  • Susi raateli metsästyskoiran hengiltä Maaningalla

    01.03.2014 Yle Uutiset

    Itä-Suomen poliisilaitoksen mukaan pedon tappama koira oli jo kolmas samalla suunnalla Savossa.

  • Pelastuskoiran tärkein ominaisuus on ihmisrakkaus

    01.03.2014 Yle Uutiset

    "Kun pelastuskoira kutsutaan paikalle on hätä suuri. Tiedetään, että nyt on kiire löytää ihminen. Kun hälytys tulee on yleensä pimeää, sateista tai pakkasta", näin kuvailee pelastuskoiratoiminnassa mukana oleva Sonja Tynkkynen. Hän on mukana Pyhäselän koirayhdistyksessä, joka kouluttaa uusia pelastuskoiria Pohjois-Karjalaan.

  • Koira kävi naisen kimppuun

    23.12.2013 Yle Uutiset

    Irrallaan juossut koira kävi sunnuntaina naisen kimppuun Keminmaassa. Kahakasta selvittiin kuitenkin ilman suurempia vammoja.

  • Oululaiskoira pesi italialaiset kilpakumppaninsa

    20.12.2013 Yle Uutiset

    Oululainen Salla Finnilä ja spinonenarttu Assi veivät ykkössijan Italiassa järjestetyssä kansainvälisessä metsästyskokeessa. Voitto oli ensimmäinen ulkomaalaisen saama palkinto 25 vuotta järjestetyssä kisassa. Matkan varsinainen tarkoitus eli löytää Assille sulhanen ei sen sijaan onnistunut.

  • Metsästyskoirien käyttöä hirvimetsällä selvitetään

    12.12.2013 Yle Uutiset

    Metsähallitus selvittää kuinka paljon ja miten hirvikoiria käytetään metsästyksessä valtion mailla Pohjois-Suomessa.

  • Poroja ajaville metsästyskoirille ei löydy helppoa ratkaisua

    05.12.2013 Yle Uutiset

    Ylä-Kainuussa Hallan paliskunta on nostanut esiin ongelman poroja ajavista metsästyskoirista. Poromiehet haluaisivat lyhentää hirvenmetsästysaikaa ja testata muualta Suomesta tulevat metsästyskoirat, ennen kuin ne päästetään poronhoitoalueelle.

  • Some-väki seuraa jännityksellä ajokoiran kohtaloa

    04.12.2013 Yle Uutiset

    Suomenajokoira Piranaa etsii "neljäsosa" Outokumpua. Ajokoira karkasi kuukausi sitten, ja siitä on tehty useita havaintoja kaupungissa. Eläintä yritetään saada kiinni muun muassa loukun avulla. Sosiaalisessa mediassa tapaus on herättänyt huomiota.

  • Poroisäntä: "Etelän metsästyskoirat ovat jo isompi haitta kuin sudet"

    04.12.2013 Yle Uutiset

    Suomen eteläisimmän paliskunnan, Hallan paliskunnan poromiehet ovat tämän talven poroerotuksissa ärtyneitä. Metsästyskausi hankaloittaa heidän elinkeinoaan, kun esimerkiksi ajokoirat ajattavat poroja, erottaen vasat vaatimista. Poromiesten mielestä koiran aiheuttama häirintä on verrattavissa petojen tekoihin.

  • Onko tässä Suomen suloisin huumeviranomainen – katso video

    03.12.2013 Yle Uutiset

    Yle Satakunnan studiossa poikkesi tiistaiaamuna harvinaisen valloittava vieras. Satakunnan poliisilaitoksen huumeryhmän uusin jäsen labradorinnoutajan pentu Woody pääsi ensimmäistä kertaa viranomaisena haistelemaan mediayhteistyötä.

  • Koiraan kiinnitetty paikannin auttaa estämään kolarin

    18.10.2013 Yle Uutiset

    Metsästyskoirien gps-paikantimet auttavat estämään hirvikolareita. Paikantimen avulla metsästäjät näkevät etukäteen, jos koira on ajamassa hirveä tielle.

  • Suomi on pystykorvien maa – näin rotukoirien suosio on kehittynyt

    15.10.2013 Yle Uutiset

    Koirarotujen suosiomuutoksiin vaikuttavat käytännön syyt, trendit ja koiraharrastusten yleistyminen. Myös ilmastonmuutoksella saattaa olla vaikutusta joidenkin rotujen yleisyyteen. Voit vertailla koirarotujen suosion muutoksia tämän jutun interaktiivisesta grafiikasta.

  • Metsästyskoira voi tartuttaa ekinokokkiloisen ihmiseen

    11.10.2013 Yle Uutiset

    Metsästyskoira voi tartuttaa hirviekinokokkiloisen ihmiseen. Eviran mukaan tartunnan voi estää käsittelemällä huolella metsästyksen teurasjätteitä.

  • Koiria on nyt enemmän kuin koskaan

    08.10.2013 Yle Uutiset

    Suomen Kennelliiton mukaan Suomessa on tällä hetkellä noin puoli miljoonaa rekisteröityä hännänheiluttajaa. Tämä kertoo kuitenkin vain osan totuudesta, sillä läheskään kaikkia sekarotuisia ei rekisteröidä.

  • Kaunis ajokoira ei välttämättä kelpaa siitospuuhiin

    26.09.2013 Yle Uutiset

    Suomenajokoira on erinomainen seurakoira, mutta metsästäjät arvostavat ennen kaikkea sen käyttöominaisuuksia, vaikka koirien kauneuskisoissa tulisikin kehuja.

  • Jänisjahti antaa kitsaasti saalista

    26.09.2013 Yle Uutiset

    Aamu on vasta valkenemassa, mutta simolaisessa Kaninin perheessä on oltu ylhäällä jo kotvan aikaa. Reput on pakattu ja nostettu aseiden kanssa pihamaalle. Liikehdintä on pantu merkille myös koira-aitauksessa; kumpi pääsee matkaan tällä kertaa?

  • Ei ole ajokoiran suuhun katsominen - tästä tunnistat hyvän metsästyskoiran

    18.09.2013 Yle Uutiset

    Liekö mihinkään toiseen koirarotuun liittyy niin paljon uskomuksia kuin suomenajokoiraan? Vielä jokunen vuosikymmen sitten oli tavallista, että ajokoiranpentua valitessa kurkistettiin koiran suuhun ennen ostopäätöstä. Mitä mustempi kitalaki, sitä parempi ajuri, uskottiin. Myös kynsien väritys kertoi ajokoiran metsästysominaisuuksista ja poskikarvojen määrä koiran kirsun toiminnasta. Vieläkö nämä seikat vaikuttavat koiran hankintapäätökseen?

  • Metsästäjä, ajattaako koirasi poroja?

    05.09.2013 Yle Uutiset

    Paliskuntain yhdistys pyytää poronhoitoalueella koirien kanssa liikkuvia metsästäjiä huomioimaan porot ja syyskuun lopulla alkavat porotyöt. Metsästyskoirat aiheuttavat vahinkoja ajamalla tai repimällä poroja ja hajottamalla koottuja tokkia, paliskunnat muistuttaa.

Sivut