Hyppää pääsisältöön

tulevaisuus

  • Prisma: Ihmisen universumi

    08.02.2016 Yle TV1

    Miten maailmankaikkeus on vaikuttanut ihmisen kehittymiseen?

    Professori Brian Cox kertoo viisiosaisessa sarjassa siitä, millainen rooli avaruudella oli ihmisen kehityksessä.

  • Tutkija: Aurinko nousee edullisimmaksi energiaksi – varastoinnissa odotetaan läpimurtoa

    28.12.2015 Yle Uutiset

    Edullisin sähkö tehdään tulevaisuudessa auringon avulla. Kokonaan aurinkoenergiaan siirtyminen kestää vielä vuosikymmeniä, arvioi tulevaisuudentutkija Ville Lauttamäki.

  • Galaxin Villi tulevaisuus heittää neljä nuorta tulevaisuuteen

    22.12.2015 Lapset

    Animaatioseikkailu erilaisilla planeetoilla.

    Kuvittele maailmaasi norsujen kokoisia mustekaloja suhaamassa jalkapareineen sinne tänne tai rusakon kokoisia etanoita, jotka eivät todellakaan ryömi, vaan hyppivät tai valtavia ampiaisia, jolle on lastenleikkiä napata lintu lennosta. Ja sitten kuvittele tämä kaikki kotiovellesi. Olisiko planeettamme tuollainen miljoonien vuosien kuluttua? Muutamalle seikkailunhaluiselle lapselle tällainen maailma on nykyisyyttä. Villi tulevaisuus sunnuntaisin 3.1.2016 alkaen Yle TV2:lla. Ohjelma on katsottavissa Lasten Areenassa 30 päivää ensilähetyksestä.

  • Dull, dirty ja dangerous – Digitalisaatio vie työelämästä kolme d:tä

    17.12.2015 Yle Uutiset

    Suomalaisen työn liitossa tiedetään, että digitalisaatio ja automatisaatio muuttavat työelämää. Liitosta kuitenkin muistutetaan, että muutoksessa voi olla myös mahdollisuuksia. Myös tulevaisuudentutkija Ilkka Halava uskoo digitalisaation sekä muuttavan työtehtäviä ja jopa hävittävän osan töistä. Katoamassa ovat tylsät, likaiset ja vaaralliset työt, Halava arvelee.

  • Vuoden 2020 töissä tehdään verkkokauppaa, hoidetaan vanhuksia ja huovutetaan villatossuja

    15.12.2015 Elävä arkisto

    Työnteon tulevaisuus vuonna 1996

    Vuonna 1996 ilmestyneessä ohjelmassa kysytään, miten työ muuttuu tulevaisuudessa. Asiantuntijoiden mukaan tehdastyö vähenee, mutta töitä on tarjolla hoitotyöntekijöille ja huippuasiantuntijoille.

  • Ulkolinja: Espanjan nuoret ja vihaiset

    03.12.2015 Yle TV1

    Kapinasukupolvi haastaa hallituspuolueen vaaleissa.

    Kapinasukupolvi haastaa Espanjan korruptioon sotkeutuneen hallituspuolueen vaaleissa. TV1 to 10.12. klo 22.00

  • Suomi on ruotsalainen

    27.11.2015 Yle TV1

    Millainen Suomi olisi ilman Ruotsia? Olisiko Suomea olemassa

    Millainen Suomi olisi ilman Ruotsia? Olisiko Suomea olemassa ilman Ruotsia?

  • Selänne haluaisi GM:n oikeaksi kädeksi

    11.11.2015 Yle Urheilu

    Jääkiekkoeläkeläinen Teemu Selänne pitää valmentajan tai GM:n tehtäviä vielä liian kiireisinä, mutta työt GM:n oikeana kätenä kiinnostavat.

  • Tulevaisuuteen perehtyminen

    22.10.2015 Kulttuuri

    Näyttelijän päässä riehuu rinnan kaksi ajatusmaailmaa.

    Näyttelen tällä hetkellä työkseni yhdessä näytelmässä. Näyttelijäntyö on 2500 vuotta vanhaa, muuttumattomana pysynyttä ruumiillista työtä, jossa pääsee hauskasti määräajaksi repeytymään kahdeksi.

  • Inhimillinen kosketus voi olla tulevaisuudessa ylellisyyttä

    21.10.2015 Yle Uutiset

    Yhteiskunnassa on käynnissä arvohajaannus, jossa ihmiset etsivät laatuaikaa ja arvojensa mukaista elämää. Silloin esiin nousee toisenlaisia asioita, jotka ovat luksusta juuri heille.

  • Paluu tulevaisuuteen tapahtuu tänään – mutta ei sellaiseen, kuin Spielberg kuvitteli

    21.10.2015 Yle Uutiset

    Keskiviikkona 21.10.2015 on se kauan odotettu päivä, johon Marty McFly ja Doc Brown matkustivat Paluu tulevaisuuteen -elokuvatrilogian kakkososassa. Tulevaisuus näytti vuonna 1989 kuitenkin hieman toiselta kuin todellisuus tänään. Faxeja ei lähetellä, eikä Dianasta tullut Ison-Britannian kuningatarta, mutta leijulautoja sentään alkaa vähitellen olla kaupan.

  • Mihin aikaan sinä menisit aikakoneella?

    20.10.2015 Kulttuuricocktail

    Kerro, mihin matkustaisit aikakoneella

    KulttuuriCocktail juhlii Paluu tulevaisuuteen -elokuvasarjaa ja haluaa ottaa sinut mukaan aikamatkalle. Kerro, mihin aikaan sinä menisit, jos saisit käyttää aikakonetta vain kerran. Mainitse valitsemasi ajankohta ja perustele valintasi. Palkitsemme parhaan aikamatkatoiveen visualisoimalla sen Ylen studiossa. Lähetä ehdotuksesi sähköpostilla: yle.kulttuuricocktail@yle.fi Voit myös kertoa aikamatkavisiostasi KulttuuriCocktailin suorassa radiolähetyksessä keskiviikkona 21.10. Yle Radio 1:ssä kello 15.05-15.55. puh. 09 144800.

  • Prisma Studio: Paluu tulevaisuuteen -päivä!

    15.10.2015 Yle TV1

    Miten aikamatkustus oikein tapahtuu?

    21.10.2015 on Paluu tulevaisuuteen -päivä! Miten aikamatkustus oikein tapahtuu?

  • Työntekijä kiertää työpisteissä – leviääkö flunssa ja mistä työkaverin löytää?

    13.10.2015 Yle Uutiset

    Älykkyys näkyy jo huonekaluissa. Markkinoilla on työtuoleja, jotka hälyttävät, jos työntekijä on istunut liian pitkään samassa asennossa.

  • Seuraava Yle

    12.10.2015 Yleisradio

    APIt, dataohjautuvuus ja Yle FOLK – jälkikapitalismin vaikutukset näkyvät myös Ylen arjessa.

  • Tuleeko ihmisestä elävä, hengittävä kone? Biohakkeroinnissa teknologia toimii kehon jatkeena

    26.09.2015 Yle Uutiset

    Biohakkeroinnin avulla mitataan ihmisen kehoa ja parannetaan sen suorituskykyä. Samalla biohakkeroinnin liepeillä käydään filosofista pohdiskelua siitä, millaista on ihmisen ja koneen välinen yhteistyö ja mihin se voi johtaa. Biohakkeroinnin suosio on kasvanut viime aikoina Suomessakin.

  • Opiskelijoille kiperä pähkinä purtavaksi: "Suunnitelkaa älykäs asuinalue"

    23.09.2015 Yle Uutiset

    Pori ja Turku luottavat Satakunnan ammattikorkeakoulussa opiskelevien luovuuteen. Opiskelijoille on annettu tehtäväksi suunnitella ekologisia ja houkuttelevia tulevaisuuden asuinalueita.

  • Etäläsnäolo tulee, oletko valmis?

    18.09.2015 Tiede

    Lähitulevaisuudessa viestimme kaikilla viidellä aistillamme.

    Pelkkä audiovisuaalinen viestiminen on kohta niin passé. Lähitulevaisuudessa viestimme ja sometamme kaikilla viidellä aistillamme. Kokkiohjelmia voi kohta haistaa ja maistaa, suudelmat tulevat perille robottien avulla ja halauksia välitetään älypyjamalla.

  • Tulevaisuudentutkija ennustaa paluuta menneisyyteen – 3D-tulostus tuo käsityöammatit takaisin

    16.09.2015 Yle Uutiset

    Kolmiulotteiselle tulostamiselle eli 3D-tulostamiselle ennustetaan hurjia kasvulukemia. Alan vuosittainen kasvu on arvioitu olevan 100 prosentin luokkaa. Tulevaisuudentutkija sanoo, että alan kehitys vie teollisuusmaat takaisin menneisyyteen.

  • Trendikäs syö nyt Pho-keittoa – seuraavaksi tulevat hapan, holiton, hyönteiset, ekologisuus... ja särki

    01.09.2015 Yle Uutiset

    Kolme ruokamaailman vaikuttajaa kertovat, mikä on parasta Helsingin ruokakulttuurissa juuri nyt ja mitkä ovat seuraavat isot jutut. Lisäksi he paljastavat suosikkiravintolansa pääkaupungissa.

Sivut