Hyppää pääsisältöön

hääpäivät

  • Hääharjoitukset tukkivat Tukholman kadut

    18.06.2010 Yle Uutiset

    Ruotsin kuninkaallisten häiden kenraaliharjoitukset sotkivat Tukholman liikenteen jo perjantaina. Hääpäivänä ihmiset alkoivat kerääntyä kaduille jo ennen puolta päivää. Tukholmalaiset ja hääturistit halusivat varmistaa itselleen mahdollisimman esteettömän paikan seurata tapahtumaa.

  • 101010 kosiskelee avioon aikovia

    16.06.2010 Yle Uutiset

    Pareille, jotka haluavat helposti muistettavan hääpäivän on tarjolla lokakuussa Häiden yö. Jyväskylän seurakunta järjestää vihkimismaratonin 10.10.2010 Kuokkalan kirkossa.

  • Helsingissä jonotetaan onnittelemaan Victoriaa ja Danielia

    16.06.2010 Yle Uutiset

    Suomalaiset voivat käydä jättämässä onnittelunsa vihkiparille Ruotsin suurlähetystön onnittelukirjaan. Suurlähetystön ovelle kertyi jonoja heti aamulla ja ennen puolta päivää onnittelunsa oli kirjannut jo yli 200 ihmistä.

  • Hääpäivä Uneton48-finaalissa

    15.06.2010 Yle Uutiset

    Oululaisen tuotantoryhmä Perhekerhon teos Hääpäivä on ehdolla lyhytelokuvakilpailu Uneton48 voittajaksi. Kilpailussa piti tehdä lyhytelokuva 48 tunnissa eli käsikirjoittaa, kuvata, äänittää, leikata ja juosta palautuspisteeseen.

  • Prinsessahäät siivittävät kakkujen myyntiä Ruotsissa

    14.06.2010 Yle Uutiset

    Ruotsissa lauantaina vietettävät prinsessahäät näkyvät myös kaupoissa. Erityisistä häätuotteista parhaiten käyvät kaupaksi pakastekakut ja sateenvarjot, kun taas suklaan myynti on jäänyt odotuksista.

  • Kruunuhääperinne elää enää muutamien sukujen voimin

    19.05.2010 Yle Uutiset

    Suuria kruunuhäitä vietettiin 1800-luvulla yleisesti läntisessä Suomessa. Pohjanmaalla perinne säilyi vielä pitkälle seuraavalle vuosisadalle. Kruunuhääperinnettä esittelevä näyttely avataan Pohjanmaan museossa torstaina.

  • "Kun on vahva tahto, niin tahtoo aina"

    11.02.2010 Yle Uutiset

    Kirsi Raunio ja Sami Rintamäki vihittiin televisokameroiden edessä Satuhäät -ohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella. Tänä talvena he viettävät viidettä hääpäiväänsä ja perhe on kasvanut kahdella lapsella.

  • Simon liittyminen Oulunkaareen etenee

    02.12.2009 Yle Uutiset

    Selvitystyö Simon sosiaali-ja terveyspalveluiden järjestämisestä Oulunkaarella on edennyt. Seurantaryhmän laatima luonnos palveluiden järjestämisestä on käsitelty ohjausryhmän kokouksessa viime viikolla.

  • Purppuriperinnettä jatkojalostetaan Kaustisella

    16.10.2009 Yle Uutiset

    Purppuri on monivuoroinen tanssisikermä. Länsi-Suomessa ja Pohjanmaalla harrastettua perinnettä jalostetaan nyt uuteen uskoon.

  • 090909 aiheutti vihkivillityksen

    09.09.2009 Yle Uutiset

    Uudenmaan maistraateissa vihitään keskiviikkona yhteensä satakunta hääparia. Helposti muistettavan hääpäivän 090909 aiheuttama poikkeuksellinen vilkkaus koskee kaikkia Uudenmaan maistraatteja.

  • Tänään mennään pussauskoppiin!

    21.08.2009 Yle Uutiset

    Vanha lastenloru herää henkiin Taiteiden yössä. Pussauskoppia voi testata eduskuntatalon portailla.

  • August 8 Most Popular Wedding Day of Year

    08.08.2009 Yle News

    August 8 is this year’s most popular wedding day, according to Finland’s Evangelical Lutheran Church. Many couples want their special day to coincide with a memorable date.

  • Lauantai oli vuoden suosituin hääpäivä

    08.08.2009 Yle Uutiset

    Kirkkojen ovet kävivät tiuhaan 8. elokuuta. Hääparit suosivat helposti muistettavia päivämääriä, varsinkin jos ne osuvat kesälauantaille, kertoo Kirkon tiedotuskeskus.

  • Järkevä aikataulu saa häät onnistumaan

    14.07.2009 Yle Uutiset

    Juhlapaikat ja valokuvaaja on tilattava reilusti ajoissa ja itse hääjuhlassakin on jätettävä aikaa seurustelun, sanoo juhlasuunnittelija Katja Tähtivalo-Halme.

  • Tuplanumeroinen päivämäärä tietää ylimääräisiä vihkitöitä kirkoille ja maistraateille

    11.07.2009 Yle Uutiset

    Kirkot täyttyvät vihkipareista lauantaille osuneena tuplanumeropäivänä 8. elokuuta. Arkipäivälle osuva elokuun yhdeksäs saa puolestaan maistraattien ovet käymään tiuhaan tahtiin.

  • Yhä useampi suomalainen vihille ulkomailla

    06.07.2009 Yle Uutiset

    Suomalaisparit menevät yhä innokkaammin naimisiin suosituissa turistikohteissa. Esimerkiksi Thaimaassa, Espanjassa ja Kreikassa järjestetään vuosittain satoja vihkimisiä.

  • Heinäkuussa mennään naimisiin

    02.06.2009 Yle Uutiset

    Kesän vilkkain hääpäivä Pohjois-Savossa on heinäkuun yhdestoista päivä.

  • Japanin keisaripari vietti kultahäitään

    10.04.2009 Yle Uutiset

    Japanin keisari Akihito ja hänen puolisonsa Michiko viettivät perjantaina kultahäitään. Japanin lehdistössä heitä on ihasteltu siitä, miten hyvin he ovat tuoneet maailman vanhimman monarkian nykyaikaan.

  • Vanhanen: Kihlaus ei liity viesteihin

    27.03.2009 Yle Uutiset

    Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) pitää kihlautumisensa ajoitusta sähköpostikohun aikaan pelkkänä sattumana. Vanhanen sanoo, ettei eilinen kihlautuminen liittynyt mitenkään 7 päivää -lehden uutiseen pääministerin viestittelystä vieraalle naiselle.

  • Ruotsissa lyötiin lukkoon kuninkaallinen hääpäivä

    23.03.2009 Yle Uutiset

    Ruotsin hovi on julkistanut kruununprinsessa Victorian ja hänen sulhasensa Daniel Westlingin häiden päivämäärän.

Sivut