Hyppää pääsisältöön

come-back

  • Rohkeus on tehnyt Kaija Koosta tähden aina uudestaan

    14.09.2018 Yle Radio Suomi

    56-vuotiaan artistin ura kestänyt liki 40 vuotta.

    Haastatteluviikolla Kaija Koo täytti 56 vuotta. Artistin musiikkiura alkoi Kaija Kokkolana v.1980 Steel City -yhtyeessä, ja Kaija Koona hän aikoo jälleen vallata ison lavan, Helsinki Areenan. – En olisi uskonut tällaisen olevan mahdollista. Olen noussut pelokkaasta haavanlehdestä vahvaksi esiintyjäksi, hän päivittelee. Kaija Koo kertoo suosionsa taustoista, sosiaalisten pelkojen voittamisesta ja rohkeudesta.

  • Ultra Bra katsoo armollisesti menneisyyteen – suosikkibändin paluukeikka Ruisrockista nähdään Teemalla 26.8.

    17.08.2017 Yle Teema

    Ensiesitys Teeman Ultra Bra -illassa 26.8. kello 20.

    Ultra Bran odotettu paluukonsertti Ruisrockista heinäkuulta 2017 saa ensiesityksensä Teeman Ultra Bra -illassa 26.8. kello 20.

  • Raastuvassa tavataan! Näin Spandau Ballet repi itsensä kappaleiksi

    15.06.2017 Yle Teema

    Hitintekijöiden tarina Teemalla 5.8. klo 20.

    Seksikäs saksofoni ja syvät miesäänet, niistä on uusromanttinen synapoppi tehty. Teema esittää Duran Duranin arkkivihollisen Spandau Ballet'n noususta, tuhosta ja comebackistä kertovan dokumenttielokuvan Spandau Ballet: uusromantikkojen tarina (Soul Boys of the Western World) Suomen-ensi-illassa lauantaina 5.8. klo 20.

  • I Am Thor

    06.05.2016 Yle Teema

    Tosielämän Spinal Tap: muskelirokkari yrittää paluuta.

    Totuus on tarua ihmeellisempää: kuka kaipaa Spinal Tapia, kun tosielämä tuottaa sellaisia kohtalon kolhimia työn sankareita kuin kanadalainen muskelirokkari Jon Mikl Thor. Nyt Thor yrittää paluuta henkensä kaupalla. Dokumenttielokuvaa on kuvattu myös Suomessa.

  • He tekivät comebackin, he tulivat takaisin — ainakin hetkeksi

    14.08.2014 Elävä arkisto

    Koosteessa suomalaisartistien vaihtelevia paluuselityksiä.

    Elävän arkiston koosteeseen on kerätty suosittujen ja suurten suomalaisartistien vaihtelevia paluuselityksiä haastatteluiden muodossa.

  • "Me ollaan punk as fuck", sanoi Apulanta

    27.11.2013 Elävä arkisto

    Toni Wirtanen kertoi Apulannan olevan eniten Punk.

    "Jos joku täällä on punk niin se ollaan me", vakuutti Apulannan Toni Wirtanen. "Mut ei me kyllä mikään punk-bändi olla", lisäsi Tuukka Temonen Talking Heads -ohjelmassa vuonna 1996.

  • Raptori rienaa

    20.09.2007 Elävä arkisto

    Suomirapin varhaiskauden suosituin ryhmä esittää hittinsä.

    Suomirapin varhaiskauden suosituin ryhmä esittää hittinsä Oi beibi ja Tuhansien sulojen maa. Haastattelussa kolmikko pohtii, mikä on rapin isänmaa.

  • Kaukaloiden kauhukakara Jere Karalahti

    25.04.2007 Elävä arkisto

    Karalahti Persona non grata -ohjelmassa 2003

    Persona non grata -ohjelmassa keskusteltiin vuonna 2003, miksi vapaus kaljalla käymiseen oli Karalahdelle tärkeämpää kuin miljoonien taalojen sopimukset.

  • Elonkorjuu: The Ocean Song

    21.03.2007 Elävä arkisto

    Jukka Syreniuksen johtama porilaisorkesteri soittaa rankkaa jytäprogea energialla, joka toi sille aikanaan kakkossijan popyhtyeiden SM-kilpailussa.