Hyppää pääsisältöön

musiikinopettajat

  • Mielentilatutkimuksen tuloksia

    20.09.2016 Näkökulmat

    Vaihtumattoman vaate- ja sapuskamaun etuja pohtii M. Kajo

    Puuron voi syödä suoraan siitä myyntikiposta, ja kun sen huuhtaisee divetymonoksidilla, ei tartte viedä purkkia samana päivänä roskiin, vaan voi kerätä tiskipöydälle 10 kappaleen pinoja, jotka sitten vie kerralla. Yksi kappale kannattaa aina kuitenkin jättää viemättä roskiin: siihen voi laittaa huuhtaisemansa minitomaatit, joita voi napsia illalla sängyssä, vaikka Batmanta lukiessa ja miettiessä, miten itse olisi ratkaissut sen tehtävän!

  • Musiikin palo ei tukahtunut Kainuun musiikkiopiston vaatimattomissa tiloissa

    24.01.2014 Elävä arkisto

    Musiikin harrastus Kainuussa oli erittäin monipuolista jo 1970-luvulla. Erityisesti pianonsoittajia oli paljon. Musiikkiopisto toimi puutteellisissa tiloissa ja opettajatkin olivat muodollisesti epäpäteviä, mutta palo musiikin tekemiseen oli kova.

  • Esko Ketola on maailman vahvin teräsvaari

    02.04.2013 Elävä arkisto

    71-vuotias nostaa maasta yli 200 kiloa.

    71-vuotias Esko Ketola on maailman vahvin omassa ikäryhmässään. Maasta nousee yli 200 kiloa, eikä kukaan maailmalla ole pystynyt haastamaan moneen vuoteen.

  • Rane Raitsikka Suomessa

    26.11.2009 Elävä arkisto

    Smack-yhtye lähti valloittamaan maailmaa vuonna 1987. Rane Raitsikka jäi Los Angelesiin, koki rankan elämän, pääsi kuiville ja soittaa jälleen.

  • Rocktuomari Pekka Nissilä

    06.09.2007 Elävä arkisto

    Oulunkylän pop-jazzopiston opettajasta tuli vuonna 1984 rockin SM-kisojen tuomari. 1980-luvun kuluessa tapahtuma nousi suurimpaan kukoistukseensa.