Hyppää pääsisältöön

Jääkäripataljoona 27

  • Jääkärit palasivat sisällissotaa käyvään Suomeen

    16.02.2018 Elävä arkisto

    Jääkärit palasivat Suomeen 25.2.1918

    Tunteet olivat pinnassa, kun jääkärien pääjoukko palasi Suomeen 25.2.1918, päivälleen kolme vuotta lähtönsä jälkeen. Heidän lähtiessään maa oli elänyt sortokautta, nyt se oli ajautunut sisällissotaan. Tauno Kuusimäen radio-ohjelmassa kuullaan ainutlaatuista ensi käden tietoa tapahtumien kulusta ja jääkärien tunnelmista heidän itsensä kertomana.

  • Holmbergin Jääkärin morsian kohahdutti maltillisuudellaan

    23.04.2015 Elävä arkisto

    Turun teatterielämässä alkoi uusi aika 1971.

    Turun teatterielämässä alkoi uusi aika 1971.

  • Jääkärimarssi kiteytti uljaan aatoksen

    27.03.2015 Elävä arkisto

    Jääkärimarssin alkutaival on vauhdikas.

    Yksi musiikkihistoriamme helmistä on Jääkärimarssi, jonka symbolinen merkitys itsenäisyyttä tavoitelleiden suomalaisten keskuudessa oli suuri. Heikki Nurmion sanoittamaa ja Jean Sibeliuksen säveltämää, hankalasti marssittavaa kappaletta salakuljetettiin mm. Aino Sibeliuksen turkinhihassa.

  • Uutta valoa jääkärihistoriaan — näin he itse sen kertoivat

    23.02.2015 Elävä arkisto

    Ainutlaatuinen aineisto valottaa jääkäriliikkeen vaiheita.

    Harvinaisten haastattelujen ansiosta pääsemme kuulemaan, miten aikansa radikaalit, jääkärikoulutukseen Saksaan vuosina 1915–1916 lähteneet miehet kertoivat itse vaiheistaan. Millaiseksi he arvioivat jääkäriliikkeen merkityksen 50 vuotta itsenäistymisen jälkeen? Tämä mittava haastatteluaineisto ei aiemmin ole ollut yleisesti tiedossa.

  • Kenraali K. L. Oesch muiden silmin

    27.12.2007 Elävä arkisto

    Oliko Suomen merkittävimpiin sotilaallisiin johtajiin kuulunut K. L. Oesch (1892 - 1978) sotakone vai upseeriksi naamioitunut kasvitieteilijä? Tästä otetaan selvää vuonna 1967 toimitetussa henkilökuvassa. Aikalaistensa mielipiteitä kommentoi itse Oesch.