Hyppää pääsisältöön

anarkia

  • Israel eristi Gazan

    22.05.2007 Yle Uutiset

    Israelin armeija on eristänyt palestiinalaisalueet. Gazassa ja Länsirannalla asuvat ihmiset eivät eristyksen aikana pääse matkustamaan Israeliin.

  • Bela Lugosi esittäytyy

    16.05.2007 Elävä arkisto

    Helsinkiläinen Bela Lugosi -klubi kokosi 1980-luvun alkupuolella yhteen goottirockin, kauhuromantiikan, mustien vaatteiden ja riehakkaan yöelämän ystävät.

  • Entä ellei EU:ta olisi?

    20.03.2007 Yle Uutiset

    Euroopan unionin esiaste Euroopan talousyhteisö perustettiin 50 vuotta sitten. Mutta entäpä jos tuota Rooman sopimusta ei olisi koskaan solmittu? Tässä jutussa tutkijat leikkivät ajatuksella vuoden 2007 Euroopasta, jossa ei olisi Euroopan unionia.

  • Kreikan opiskelijamellakat laajenevat

    09.03.2007 Yle Uutiset

    Kreikan suurimmissa kaupungeissa opiskelijat ovat osoittaneet mieltään yksityiset yliopistot mahdollistavaa lakiesitystä vastaan. Uusi laki antaisi poliisille oikeuden etsiä väkivaltaan syyllistyneitä mielenosoittajia yliopistojen alueilta.

  • Levottomuudet roihahtivat Bangladeshissa

    20.11.2006 Yle Uutiset

    Tuhannet opposition kannattajat ovat eristäneet Bangladeshin pääkaupungin Dhakan muusta maasta. Mielenosoittajat syyttävät ensi tammikuun vaaleja huijaukseksi ja vaativat korkean vaalivirkailijan eroa.

  • Mielenosoittajat sekoittivat liikenteen Bangladeshissa

    12.11.2006 Yle Uutiset

    Bangladeshissa kiisteltyjen vaalivirkailijoiden eroa vaativat mielenosoittajat ovat sekoittaneet maan liikenteen. Mielenosoittajat iskivät busseihin ja juniin sekä halvaannuttivat satamien toimintaa.

  • Somalian hallitus ahdingossa

    26.10.2006 Yle Uutiset

    Somalian islamistikapinalliset estävät polttoainekuljetukset maan hallituksen päämajakaupunkiin Baidoaan. Islamistit ovat myös vallanneet Saakowin pikkukaupungin, mikä tiukentaa Baidoan saartoa.

  • Videoita Smash Asem-mielenosoituksesta ja poliisin tiedotustilaisuudesta

    10.09.2006 Yle Uutiset

    Tällä sivulla on videokuvaa lauantaisesta Smash Asem -mielenosoituksesta sekä sunnuntaina aamupäivällä pidetystä, asiaa koskevasta poliisin tiedotustilaisuudesta.

  • Asem-mielenosoituksesta parikymmentä pidätystä

    09.09.2006 Yle Uutiset

    Parikymmentä lauantaina Helsingissä järjestetyn mielenilmauksen yhteydessä kiinniotetuista on pidätetty. Kuulustelujen perusteella pidätettyjä epäillään mm. mellakasta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

  • Perjantain mielenosoitukset sujuneet rauhallisesti

    08.09.2006 Yle Uutiset

    Aasian ja Euroopan maiden ASEM-kokoukseen liittyvät mielenosoitukset ovat poliisin mukaan sujuneet perjantaina rauhallisesti. Viikonlopun EU-huippukokousten aikana Suomessa järjestetään useita mielenosoituksia, joihin ennakoidaan osallistuvan tuhansia ihmisiä.

  • Punkkarin elämänarvot

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Punkkarit erottuivat 1980-luvulla räväkällä pukeutumisellaan

    Punkkarit erottuivat katukuvasta 1980-luvulla räväkällä pukeutumisella. Tyyliin kuuluivat hakaneulat, koiran kaulapannat ja irokeesikampaus.

  • Ranskalaisopiskelijat marssivat hallitusta vastaan

    18.03.2006 Yle Uutiset

    Ranskassa sadattuhannet ihmiset osoittivat lauantaina mieltään työlakiuudistusta vastaan. Väkijoukot kerääntyivät kaduille mm. Pariisissa, Toulousessa ja Lyonissa.

  • Ecuadorissa protesteja vapaakauppasopimusta vastaan

    16.03.2006 Yle Uutiset

    Ecuadorissa intiaaniväestö osoittaa jo kolmatta päivää mieltään Yhdysvaltain kanssa neuvoteltavaa vapaakauppasopimusta vastaan. Kansanäänestystä sopimuksesta vaativat mielenosoittajat ovat pystyttäneet pääteille sulkuja useissa maakunnissa.

  • YK vaatii Somalian asevirran katkaisua

    16.03.2006 Yle Uutiset

    YK:n turvallisuusneuvosto on tuominnut kiihtyvän aseidenviennin Somaliaan. Neuvosto vaatii jäsenmaita asettamaan vastuuseen asevientikiellon rikkojat.

  • Yle etsii Suomen suosituinta satuhahmoa

    09.02.2006 Yle Uutiset

    Yleisradio järjestää äänestyksen suosituimmasta suomalaisesta fiktiohahmosta. TV1 haastaa kansalaiset äänestämään omaa suosikkiaan. Satusuomalaista voi etsiä esimerkiksi kirjoista, elokuvista ja televisiosarjoista.

  • Suomalaisdiplomaatin auto räjähti Ateenassa

    03.01.2006 Yle Uutiset

    Suomalaisen diplomaatin auton alla räjähti tiistaina aamuyöllä pommi Ateenan keskustassa, ulkoministeriö kertoo. Kukaan ei loukkaantunut räjähdyksessä.

  • Erityispalvelukeskus Resonaari Vuoden Valopilkku

    15.12.2005 Yle Uutiset

    TV1:n Vuoden Valopilkku -palkinto on myönnetty erityispalvelukeskus Resonaarin primus motoreille Kaarlo Uusitalolle ja Markku Kaikkoselle.

  • Pariisissa lauantaina kokoontumiskielto

    11.11.2005 Yle Uutiset

    Pariisin poliisi on kieltänyt kaikki julkiset kokoontumiset lauantaiaamusta sunnuntaiaamuun mellakoinnin uhatessa.

  • Espanjassa useita räjähdyksiä

    12.07.2005 Yle Uutiset

    Espanjan Baskimaalla on sattunut neljä räjähdystä. Kielletty baskien separatistijärjestö Eta antoi räjähdyksistä etukäteen varoituksen paikalliselle sanomalehdelle.

  • Edinburghissa pidätetty protestoijia

    05.07.2005 Yle Uutiset

    Noin 100 ihmistä joutuu oikeuteen Edinburghin eilisten mellakoiden vuoksi, sanoo Britannian poliisi. Rauhanomaisesti alkaneet mielenilmaukset muuttuivat tappeluksi anarkistiryhmän jäätyä poliisiketjujen väliin.

Sivut