Hyppää pääsisältöön

Roger Taylor

  • Beside Bowie: kitaristi Mick Ronsonin tarina avaa vuoden 2018 Bowie-teemaillan

    12.01.2018 Yle Teema

    Teemalauantai on jälleen omistettu David Bowielle.

    David Bowien kuolemasta tuli kuluneeksi kaksi vuotta 10.1.2018 – tammikuinen Bowie-ilta alkaa jo muodostua Teeman traditioksi! Tämän vuoden ensi-ilta on pitkä dokumenttielokuva Spiders from Mars -kitaristi Mick Ronsonista (1946–1993), kertojaäänenä itse Bowie. Lisäksi nähdään upea dokumentti David Bowien viimeiset vuodet (2017) sekä elokuva Merry Christmas Mr. Lawrence (1983).

  • Ritchie Blackmoren tarina

    09.09.2016 Yle Teema

    Dokumentti Deep Purplen ja Rainbown kitaristista.

    Maailman rock-kitaristien kunkkuihin kuuluva Ritchie Blackmore kertoo ensi kertaa oman tarinansa, The Outlaws -yhtyeestä Deep Purpleen, Rainbow’sta Blackmore’s Nightiin. Dokumentissa mukana mm. Brian May, Roger Taylor, Gene Simmons, Ian Anderson, Phil Collen, Steve Lukather, Joe Satriani ja Steve Vai.

  • Ilta Queenin seurassa: Bohemian Rhapsodyn synty ja konsertti Hammersmith Odeonissa

    02.09.2016 Yle Teema

    Queenin matka maailmanmaineeseen ja konsertti vuodelta 1975.

    "Is this the real life? Is this just fantasy?" Teemalauantai aloitetaan muistelemalla Queen-yhtyeen jättimenestystä, marraskuussa 1975 ilmestynyttä albumia A Night at the Opera ja sen superhittiä Bohemian Rhapsody. From Rags to Rhapsody -dokumentin jälkeen päästään seuraamaan Queenin legendaarista konserttia Lontoon Hammersmith Odeonilla jouluna 1975. Bootlegeina vuosikymmenet kiertänyt livetaltiointi julkaistiin virallisesti vasta vuonna 2015.

  • Rockstopin neljäs vuosi

    26.05.2016 Elävä arkisto

    Musiikkiohjelman neljäs kausi sisälsi 12 jaksoa.

    Musiikkiohjelma Rockstopin neljäs kausi esitettiin vuosina 1990–1991. Kauden 12 jaksossa artisteilta kysyttiin muun muassa heidän unelmistaan, uriensa huippukohdista ja jopa elämän tarkoituksesta. Myös kylmän sodan päättyminen ja juontaja Heli Nevakareen viehtymys ympäristöasioihin näkyivät ohjelmassa. Rockstopille ominaisia hassutteluja ja edeltäviltä vuosilta tuttuja special-jaksoja nähtiin tälläkin kaudella. Vuoden aikana kunnioitettiin myös kahta menehtynyttä Hurriganes-jäsentä.