Hyppää pääsisältöön

Jonas Kaufmann

  • Wolfin liedit ovat myöhäisromantiikan parasta antia

    09.09.2019 Klassinen

    Levyarvio

    Myönnän auliisti, että on tiettyjä musiikinlajeja – ja ehkäpä jopa säveltäjiä – joita tuon häpeilemättä esiin aina kun voin. Romantiikan ajan laulumusiikki muun muassa kuuluu lemppareihini, myös musiikinhistoriallisen merkityksensä vuoksi: 1800-luvun musiikillista kieltä on melko mahdotonta irrottaa lauletuista sanoistaan silloinkaan kun se väittää olevansa Hanslickin sanoin “soiden liikkuvia muotoja” eli niin sanotusti absoluuttista musiikkia.

  • Oopperailta Wienissä: Puccinin Tosca

    03.06.2016 Klassinen

    Tosca huippuesityksenä Wienin valtionoopperasta

    Angela Gheorghiu, Jonas Kaufmann ja Bryn Terfel tähdittävät yhden maailman suosituimman oopperan esitystä. Kuuntele Yle Radio 1 la 4.6. klo 19.03.

  • Jonas Kaufmann: Olet kaikkeni

    06.05.2016 Yle Teema

    Hurmuritenori 20–30-lukujen operettisävelmien parissa

    Hurmuritenori, oopperamaailman supertähti Jonas Kaufmann laulaa ihastuttavassa konsertissa 1920–30-lukujen operettihelmiä.

  • Fidelio

    26.02.2016 Yle Teema

    Beethovenin ooppera Salzburgin juhlaviikoilta

    Unelma oikeudesta, veljeydestä ja vapaudesta. Ludwig van Beethovenin mestariteos kesän 2015 Salzburgin festivaalilta.

  • Pappanon johtamaa Aidaa seuraa kuin jännitysnäytelmää

    29.10.2015 Klassinen

    Levyarvio

    Pönöttävä spektaakkeli mahtipontisissa kulisseissa. Kuva Egyptin loistosta Hollywood-moguli Cecil B. DeMillen tyyliin. Sehän on kaikkien jäähallioopperoiden äiti, Giuseppe Verdin Aida – vaan kun ei ole. Ei ainakaan, jos musiikista vastaa Antonio Pappanon kaltainen mestari.

  • Faust

    13.05.2015 Yle Teema

    Jonas Kaufmann pääosassa sielunsa myyvänä miehenä.

    Charles Gounod'n traaginen ooppera kertoo tiedemiehestä, joka myy sielunsa paholaiselle vastineeksi uudesta nuoruudesta. Päärooleissa Jonas Kaufmann ja René Pape.

  • Kohtalon voima

    13.02.2015 Yle Teema

    Verdin oopperan pääosissa Jonas Kaufmann ja Anja Harteros

    Giuseppe Verdin traaginen ooppera kahden rakastavaisen kohtalosta nähdään Martin Kušejn ohjaamana Baijerin valtionoopperan versiona, päärooleissa loistavat Jonas Kaufmann ja Anja Harteros.

  • Blogi: Kaufmaniaa

    09.04.2014 Klassinen

    Orkesterin- ja kuoronjohtoa Leipzigissa opiskeleva Jonas Rannila kirjoittaa kokemistaan huippu- ja ei niin huippu -oopperaelämyksistä sekä päiviensä kulumisesta opintojen parissa.