Hyppää pääsisältöön

Jussi Jalas

  • Kapellimestari Leif Segerstam on shamaanien sukua – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    02.03.2019 Klassinen

    Onnittelemme syntymäpäivänä 2. maaliskuuta!

    Kapellimestari Leif Segerstamin johtamiselle on ominaista valtava elinvoima ja sitoutuneisuus. ”Kun johdan orkesteria, minusta säteilee jotain, ja siitä syntyvät suuret tulkinnat”, shamaanien suvusta polveutuva kansainvälinen maestro sanoo.

  • Amerikan länsirannikolle ja takaisin – pianisti Meri Louhos muistelee

    03.12.2018 Meri Louhos

    Opintomatka Amerikkaan 1960-1961.

    New Yorkin jälkeen Chicago, Salt Lake City ja San Francisco, sitten Los Angeles ja lopuksi vielä Washington. Meri päätti ottaa ASLA-Fulbright –stipendistään kaiken irti ja matkusti Yhdysvaltain itärannikolta länsirannikolle ja takaisin. Pianisti Meri Louhos kertoo kiertomatkastaan Amerikassa keväällä 1961.

  • Tuomas Haapanen varttui viulistiksi sodan varjossa

    09.05.2016 Klassinen

    Sibelius-Akatemian viulunsoiton emeritusprof. muistelee.

    ”Heti kun ne sotahommat loppui, olin mukana Jussi Jalaksen johtamassa Sibelius-Akatemian orkesterissa”, prof. Tuomas Haapanen muistelee. Kun Haapanen syntyi 1924, sinfoniaorkesteri oli toiminut kahdeksan vuotta. Haapanen aloitti Akatemian nuoriso-osastolla 14-vuotiaana 1938, mutta pian sota keskeytti viuluopinnot vuosiksi. Sodan jälkeen Haapanen palasi Akatemiaan, suoritti viuludiplomin 1948 ensimmäisenä Suomessa, piti ensikonsertin ja lähti Pariisiin. Seuraavan kerran hän palasi Sibelius-Akatemiaan vuonna 1978, silloin viulunsoiton professoriksi.