Hyppää pääsisältöön

energiaravintoaine

  • Rotat hyökkäsivät golfklubille - satojen eurojen vahingot

    06.11.2013 Yle Uutiset

    Joroislaisia golfaajia odotti viime viikolla ikävä yllätys, kun golfklubin tiloissa olleita golfbägejä oli terrorisoitu. Satojen eurojen arvoisiin bägeihin oli tehty reikiä ja vetoketjuja rikottu. Tuhojen tekijäksi selvisi lopulta rotta, joka oli hakeutunut helppojen herkkujen äärelle bägivarastoon.

  • "Kauppiaat voisivat jättää myymättä energianuuskaa alaikäisille"

    30.10.2013 Yle Uutiset

    SDP:n kansanedustaja Pauliina Viitamies teki energianuuskan myynnistä kirjallisen kysymyksen. Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) ei sulje pois energianuuskan myynnin rajoittamista lailla.

  • Valtiovarainvaliokunnalta vihreää valoa lisävelalle

    08.10.2013 Yle Uutiset

    Valtionvelan arvioidaan olevan tämän vuoden lopussa noin 93 miljardia euroa.

  • Suomen suurin kurpitsa vaati kasvaakseen klassista musiikkia – "Rokki kaventaa sen energiakenttää"

    30.09.2013 Yle Uutiset

    Pohjoissavolaiset Jari Hämäläinen ja Erkki Ovaskainen ovat onnistuneet kasvattamaan Suomen suurimman kurpitsan jo kolmena vuotena peräkkäin. Oikea siemen, pölytettävä kukka, lannoite ja lämpötila ovat ratkaisevia tekijöitä jättiläiskokoisten kurpitsoiden kasvatuksessa, mutta mestarikasvattajat uskovat myös oikeanlaisen musiikin vaikutukseen.

  • Tutkija: Ravitsemusneuvojat kuluttajien avuksi ruokakauppoihin

    10.09.2013 Yle Uutiset

    Painonhallintaa ja terveysriskien vähentämistä tukevien tuotteiden pitäisi tuoreen tutkimuksen mukaan saada enemmän näkyvyyttä ruokakaupoissa. Kyse on kansanterveydellisesti isosta asiasta, mutta myös niin merkittävästä markkinaraosta, että Pepsikin kiinnostui.

  • Opettele muotidieettien sijasta hoikkana pitävä ruokavalio

    05.09.2013 Yle Uutiset

    Protaus, gluteeniton ruokavalio, sitrusdieetti... erilaisia laihduttavia ruokavalioita keksitään jatkuvasti. Kun pari vuotta sitten suosiossa ollut karppaus on jo monilta unohtunut, nyt puhutaan kaikkialla 5&2 -dieetistä. Asiantuntijan mukaan terveille ihmisille lyhytaikaisesta paastosta ei ole haittaa, mutta miksi opetella dieettejä normaalin ruokavalion sijasta?

  • Kulunutta kenkää ei saa heittää minne tahansa

    03.09.2013 Yle Uutiset

    Nykypäivän lajittelijalle on itsestään selvää, että banaaninkuoria, maitopurkkeja ja tonnikalatölkkejä ei saisi heittää samaan jäteastiaan. Haastavammaksi tilanne muuttuu, kun täytyisi päästä eroon vaikkapa remontista jäljelle jääneestä lasivillasta ja puhki kulutetuista kengistä.

  • Raaka tomaatti kypsyy vaikka komeron nurkassa

    27.08.2013 Yle Uutiset

    Tomaatti ei tarvitse isäntäkasvustoaan eikä edes auringonvaloa kypsyäkseen. Salaisuus on nimeltään etyleeni.

  • FC Lahden Hertsi toimii spagetilla

    26.08.2013 Yle Uutiset

    FC Lahden linkki, parikymppinen Loorents Hertsi yllättyi itsekin menestyksestään. Päävalmentaja kehuu nuorta pelaajaa energiseksi. Mies itse toteaa vaatimattomasti, että energia tulee ruoasta.

  • Kakko hyvissä asemissa Finnish Challengessa – peräti 11 suomalaista jatkaa

    02.08.2013 Yle Urheilu

    Hyvinkään Kytäjällä pelattavan golfin Finnish Challengessa toinen päivä pelattiin perjantaina. Roope Kakko on parhaana suomalaisena jaetulla viidennellä sijalla.

  • Vastasyntyneelle tipulle maistuu keitetty kananmuna

    30.07.2013 Yle Uutiset

    Pienet ja pörröiset poikaset piipittivät jo ennen kuoriutumistaan ja syövät ensimmäiset kuukaudet kananmunia. Neljän päivän ikäiset tiput viihtyvät siipi siivessä, sillä niiden energia ei riitä lämmönsäätelyyn. Parin viikon päästä selviää, kuka on kana ja kuka kukko.

  • Tuoli tuo mahamakkarat

    26.07.2013 Yle Uutiset

    Suomalaiset istuvat aivan liikaa. Hyvä uutinen kuitenkin on, että istumisen vastapainoksi ei välttämättä tarvitse käydä tuhkatiheään hikijumpassa: pelkällä tuolista ylös nousemisella on positiivisia terveysvaikutuksia.

  • Talvi runteli puutarhojen marjapensaita

    25.07.2013 Yle Uutiset

    Nuorten pensaiden energia on mennyt hengissä pysymiseen. Herukkasadosta tulee enintään kohtuullinen. Herukkasato kypsyy Keski-Pohjanmaalla lähipäivinä, vadelmaa pitää odottaa vielä pari viikkoa

  • Tuhannen tykkäyksen haaste vie soutumatkalle

    12.07.2013 Yle Uutiset

    Puumalalaisen Tanja Raivion kuntoilukausi huipentuu Sulkavan Souduissa, jossa hän soutaa yksin 60 kilometriä.

  • Minibaarit katoava huoneenvara

    06.07.2013 Yle Uutiset

    Hotelleissa minibaari ei ole enää itsestäänselvyys. Minibaarien ylläpito teettää hotelleille paljon työtä. Sisältö minibaareissa on pysynyt melko muuttumattomana vuosikymmeniä.

  • Sprintteritähden paljastus - jopa 30 banaania päivässä!

    14.06.2013 Yle Urheilu

    Yohan Blakelle maistuu banaanit. Blake kertoo saavansa banaaneista tarvitsemaansa energiaa.

  • Robert Helenius ryhtyi joogaamaan

    08.06.2013 Yle Urheilu

    Uudet tuulet puhaltavat Robert Heleniuksen ruokavaliossa ja harjoittelumetodeissa.

  • Ricciardo haukkui Räikkösen tallikaverin idiootiksi

    31.05.2013 Yle Urheilu

    Romain Grosjean rikkoi autonsa neljä kertaa Monacon GP-viikonlopun aikana ja saa kuulla siitä vieläkin.

  • Jatkossa yhä useamman taustat tutkitaan turvallisuusselvityksellä

    30.05.2013 Yle Uutiset

    Uudessa lakiehdotuksessa turvallisuusselvitys voidaan teettää entistä laajemmin yhteiskunnan infrastruktuurille tärkeille työntekijöille. Uuden lain turvallisuusselvityksistä on määrä astua voimaan 2014.

  • Pikaruoan kalorimääriä on vaikea hahmottaa

    28.05.2013 Yle Uutiset

    Ihmiset eivät tiedä tai osaa arvioida, kuinka paljon pikaruoassa on kaloreita.

Sivut