Hyppää pääsisältöön

Western

  • Sukuvihaa Villissä Lapissa – luminen western Armoton maa Yle Areenassa

    20.02.2019 Ohjelmat

    Haastattelussa elokuvan ohjaaja Jussi Hiltunen.

    Ville Virtanen, Antti Holma ja Mikko Neuvonen esittävät kolmea ”yksinäistä ratsastajaa” lumisessa westernissä, jossa isä etsii sovitusta törmäyskurssille joutuvien poikiensa kanssa. Haastattelussa elokuvan ohjaaja Jussi Hiltunen.

  • Tekoäly katsoo peiliin ja kapinoi – Westworld-sarja kysyy, mitä on olla ihminen

    20.04.2018 Kulttuuricocktail

    Tekoäly katsoo peiliin ja kapinoi

    Tekoäly katsoo peiliin ja kapinoi

  • Jo 70 vuotta lyijysadetta - Onko Tex Willer-sarjakuvan muuttumattomuus taakka vai ansio?

    19.03.2018 Kulttuuricocktail

    Voiko lännensankari uudistua?

    Italialainen lännensarjakuva Tex Willer täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Suosikki on tienhaarassa. Pitäisi muuttua mutta ei saa muuttua. Suomalaisilla on erityissuhde Texiin, sillä sitä on julkaistu Suomessa jo vuodesta 1953. Kaksi kirjaa Tex Willeristä kirjoittanut Janne Viitala on yhä rakastunut tähän lännensarjakuvaan, mutta osaa olla sille myös kriittinen. Tex kuuluu myös sarjakuvapiirtäjä Petri Hiltusen suosikkeihin.

  • Teeman kesän 2017 elokuvat

    01.06.2017 Yle Teema

    Elokuvia kesällä joka päivä sunnuntaista tiistaihin

    Teema näyttää kesällä elokuvia tiistaista sunnuntaihin joka päivä. Teemalauantain kesätauolla lauantai-iltaisin nähdään scifiä eri vuosikymmeniltä Barbarellasta Oblivioniin sekä loppukesästä lyhyt Steve McQueen -sarja. Kino Suomi on kesän aikana Kino Tulio.

  • Dokumenttielokuva Once Upon a Dream valittiin Karlovy Varyn kilpasarjaan

    04.06.2015 Dokumentit

    Suomalainen dokumenttielokuva Karlovy Varyn elokuvajuhlille

    Tonislav Hristovin uusin dokumenttielokuva Once Upon a Dream - A Journey to the Last Spaghetti Western, saa kansainvälisen ensi-iltansa Karlovy Varyn elokuvajuhlilla, osallistuen dokumenttielokuvien kilpasarjaan.

  • Olipa kerran unelma

    30.04.2015 Dokumentit

    Huhu filmitähden paluusta herättää Tabernasin kylän eloon.

    Espanjalainen elokuvakylä Tabernas herää eloon, kun huhu filmitähti Claudia Cardinalen paluusta leviää. Dokumenttiprojekti: Unelmien kulisseissa Yle Areenassa.

  • Dokumenttiprojekti: Unelmien kulisseissa

    26.04.2015 Yle TV1

    Espanjalaisessa elokuvakylässä alkaa levitä villi huhu.

    Espanjalaisessa elokuvakylässä alkaa levitä villi huhu.

  • John Ford – Teemalauantai 18.4.

    12.04.2015 Yle Teema

    Teemaillassa John Fordin komein western Etsijät.

    Kino Klassikon John Ford -sarjan päätteeksi teemaillassa esitetään ohjaajan komeimpiin westerneihin kuuluva Etsijät (USA 1956), jonka pääosissa ovat John Wayne, Jeffrey Hunter ja Natalie Wood. Iltaa täydentää tv-dokumentti John Fordista ja Monument Valleystä, jonka jylhissä maisemissa myös Etsijöitä kuvattiin.