Hyppää pääsisältöön

Kultainen karhu

  • Meryl Streep saa Berliinissä palkinnon elämäntyöstään

    04.01.2012 Yle Uutiset

    Näyttelijä Meryl Streep saa Berliinin elokuvajuhlilla palkinnon elämäntyöstään . Helmikuussa järjestettävällä festivaalilla näyttelijän kunniaksi esitetään hänen kuuluisimpia elokuviaan 30 vuoden ajalta.

  • Eija-Liisa Ahtilan teos esitetään Venetsian elokuvajuhlilla

    29.07.2011 Yle Uutiset

    Eija-Liisa Ahtilan ohjaama elokuvateos Marian ilmestys (The Annunciation) on valittu Venetsian elokuvajuhlien ohjelmistoon.

  • Kultainen karhu iranilaiselle elokuvalle

    19.02.2011 Yle Uutiset

    Berliinin elokuvajuhlien parhaan elokuvan palkinnon on voittanut iranilainen elokuva Jodaeiye Nader az Simin. Elokuvan on ohjannut iranilainen ohjaaja Asghar Farhadin.

  • Turkkilaiselokuva ja Polanski palkittiin Berliinin elokuvafestivaaleilla

    20.02.2010 Yle Uutiset

    Turkkilainen elokuva Bal eli hunaja on voittanut parhaan elokuvan palkinnon Berliinin elokuvajuhlilla.

  • Palkittu kiinalaisohjaaja avaa Berliinin elokuvajuhlat

    11.02.2010 Yle Uutiset

    Kiinalaiselokuva Tuan Yuan avaa Berliinin 60. elokuvajuhlat tänään torstaina. Filmin on ohjannut Wang Quan’an, jota pidetään yhtenä keskeisistä uudenpolven ohjaajista Kiinassa. Wangin elokuva voitti Kultaisen karhun vuonna 2007.

  • Espoo Ciné Rolls out Golden Bear and Palme d’Or Winners

    27.07.2009 Yle News

    This year’s Espoo Ciné international film festival programme features a number of high-profile films that have attracted prestigious international awards. The festival reel features new arthouse releases, but the line-up also re-visits old favourites.

  • Fatih Akin vierailee vihdoinkin Sodankylässä

    26.05.2009 Yle Uutiset

    Saksanturkkilaisen ohjaajan Fatih Akinin kaksi vuotta sitten peruuntunut vierailu Sodankylän elokuvajuhlilla toteutuu tänä kesänä. Festivaalin tarjontaa täydennettiin tiistaina. Mukana ovat muun muassa Akin ja hänen sveitsiläinen luottokuvaajansa Rainer Klausman.

  • Kultainen karhu perulaiselokuvalle

    14.02.2009 Yle Uutiset

    Perulainen elokuva La Teta Asustada (Surun maito) on voittanut Berliinin elokuvajuhlilla parhaalle elokuvalle jaettavan Kultaisen karhun. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun perulainen elokuva oli mukana festivaalin arvostetussa kilpasarjassa.

  • Musta jää jäi vaille palkintoja Berliinissä

    16.02.2008 Yle Uutiset

    Petri Kotwican ohjaama ja käsikirjoittama Musta jää jäi ilman palkintoja Berliinin elokuvajuhlilla. Pääsy kilpasarjaan oli kuitenkin jo saavutus sinänsä, sillä elokuva oli ensimmäinen Berliinissä pääpalkinnosta kilpaillut suomalaiselokuva 18 vuoteen. Viimeksi kilpasarjassa oli mukana Antti Tuurin romaaniin perustuva Talvisota.

  • Elokuva Brasilian huumesodastavei Berliinin Kultaisen karhun

    16.02.2008 Yle Uutiset

    Berliinin kansainvälisten elokuvajuhlien Kultainen karhu -palkinto on annettu brasilialaiselle elokuvalle Tropa de Elite (' Eliittijoukko'). José Padilhan ohjaama elokuva kertoo Rio de Janeirossa huumekauppiaita vastaan taistelevasta poliisiryhmästä.

  • There Will Be Blood ennakkosuosikki Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnolle

    16.02.2008 Yle Uutiset

    There Will Be Blood on noussut ennakkosuosikiksi Berliinin kansainvälisillä elokuvajuhlilla lauantaina jaettavan pääpalkinnon, Kultaisen karhun, saajaksi. Karhusta kilpailee parikymmentä elokuvaa, joiden joukossa on myös suomalainen Petri Kotwican ohjaama Musta jää.

  • Musta jää -elokuva kiinnostaa ulkomailla

    14.02.2008 Yle Uutiset

    Berliinin elokuvajuhlien pääsarjassa kilpaileva Musta jää -elokuva on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta. Petri Kotwican ohjaama elokuva on myyty jo yhdeksään maahan, muun muassa Ranskaan, Venäjälle ja Koreaan.

  • Rolling Stones -elokuva potkaisi Berliinin elokuvajuhlat käyntiin

    08.02.2008 Yle Uutiset

    Berliinin elokuvajuhlat alkoivat torstaina. Avausiltana valkokankaalla nähtiin Martin Scorsesen ohjaama Shine a Light. Se on kaksituntinen konserttidokumentti, jonka pääosassa on veteraaniyhtye Rolling Stones.

  • Rolling Stones -elokuva potkaisi käyntiin Berliinin elokuvajuhlat

    07.02.2008 Yle Uutiset

    Berliinin elokuvajuhlat alkoivat torstaina. Avausiltana valkokankaalla nähtiin Martin Scorsesen ohjaama Shine a Light - kaksituntinen konserttidokumentti pääosassaan veteraaniyhtye Rolling Stones.

  • Berliinin filmipalkinto kiinalaiselokuvalle

    17.02.2007 Yle Uutiset

    Berliinin filmijuhlien pääpalkinnon, kultaisen karhun, on saanut kiinalaiselokuva Tu ya de hun shi, Tuyan avioliitto. Wang Quan'anin ohjaama filmi kertoo nuoresta mongolialaisesta naispaimenesta, joka ottaa toisen aviomiehen kyetäkseen elättämään sekä perheensä että entisen miehensä tämän vammauduttua.

  • Berliinin elokuvajuhlat alkoivat torstaina

    08.02.2007 Yle Uutiset

    Berliinin 57. kansainväliset filmijuhlat ovat alkaneet. Juhlien arvostetusta pääpalkinnosta, Kultaisesta karhusta, kilpailee 22 elokuvaa Euroopasta, Yhdysvalloista ja Aasiasta.

  • Kultainen karhu bosnialaiselokuvalle

    18.02.2006 Yle Uutiset

    Bosnialainen elokuva Grbavica on voittanut parhaan elokuvan Kultaisen karhun palkinnon Berliinin elokuvajuhlilla.

  • Wajdalle elämäntyö-karhu 15.2.

    15.02.2006 Yle Uutiset
  • Carmen-elokuva voitti Berliinin elokuvajuhlilla

    19.02.2005 Yle Uutiset

    Eteläafrikkalainen elokuva U-Carmen eKhayelitsha on voittanut Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon, kultaisen karhun. Palkinnosta kisasi 22 filmiä.

  • Kultainen karhu saksalaiselokuvalle

    14.02.2004 Yle Uutiset

Sivut