Hyppää pääsisältöön

Kauhajoen koulusurmat

  • Lastenpsykiatri perää yhteisöllistä puuttumista

    23.09.2008 Yle Uutiset

    Pelastakaa Lapset ry:n lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen perää yhteisvastuullista puuttumista nuorten ongelmiin. Sinkkonen sanoi YLEn TV-uutisissa, että nuorten muuttumiseen on puututtava yhä varhaisemmassa vaiheessa.

  • Stubb: Ampuma-aselakia harkittava uudelleen

    23.09.2008 Yle Uutiset

    Ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan ampuma-aselakia pitää harkita uudelleen Kauhajoen kouluammuskelun seurauksena. Stubb kirjoittaa blogissaan, että uudelleen arviointia pitäisi tehdä ainakin käsiaseiden osalta.

  • Interpolin johtaja Kauhajoesta: Älkää syyttäkö poliisia

    23.09.2008 Yle Uutiset

    Kansainvälisen poliisijärjestön Interpolin johtaja sanoo, ettei voida olettaa, että poliisi aina voisi ennalta estää Kauhajoen ampumissurmien tyyppisen rikoksen.

  • Ulkomailta surunvalitteluja Kauhajoen vuoksi

    23.09.2008 Yle Uutiset

    Ainakin Ruotsista, Virosta ja Italiasta on esitetty suomalaisille surunvalitteluja Kauhajoen ampumasurmien vuoksi.

  • Ampuja kertoi viestissä vihanneensa ihmiskuntaa

    23.09.2008 Yle Uutiset

    Kauhajoen ampujan kotoa löydettiin tiistaina viesti, joka saattaa selventää tekijän motiiveja. Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajan Jari Neulaniemen mukaan opiskelija-asuntolasta löytyi ampujan jäljiltä viesti, jossa tämä kertoi vihaavansa "ihmisiä ja ihmisrotua".

  • Näin Kauhajoen tapahtumat etenivät

    23.09.2008 Yle Uutiset

    Kauhajoen oppilaitosammuskelussa kuoli tiistaina 11 ihmistä. Tiistain tietojen mukaan tapahtumat etenivät näin:

  • Police Let Shooter Keep Gun

    23.09.2008 Yle News

    Police questioned suspected Kauhajoki gunman Matti Saari on Monday because of violent videos he had posted on the website YouTube, showing himself shooting a gun at a firing range. However no further action was taken.

  • Presidentti Halonen ilmaisi osanottonsa

    23.09.2008 Yle Uutiset

    Tasavallan presidentti Tarja Halosnen on ilmaissut osanottonsa Kauhajoen ampumavälikohtauksen johdosta. New Yorkissa parhaillaan oleva Halonen sanoi uutisen ampumavälikohtauksesta olleen järkyttävä ja surullinen.

  • Kaikki Kauhajoen tragediasta

    23.09.2008 Yle Uutiset

    Yksitoista ihmistä kuoli Kauhajoella tiistaina ampumavälikohtauksessa oppilaitoksessa. Ammuskelija ampui myös itseään ja kuoli tiistaina illansuussa sairaalassa Tampereella. Tapahtunut järkytti eteläpohjalaista paikkakuntaa.

  • Radio Suomen kiekkokierros tänään vain internetissä

    23.09.2008 Yle Urheilu

    Radio Suomen jääkiekkokierros on poikkeuksellisesti kuultavissa tänään ainoastaan internetin kautta. Kauhajoen ampumatapaus on muuttanut Radio Suomen ohjemistoa, jonka vuoksi kiekkokierrosta ei lähetetä radiossa.

  • Opetushallitus: Koulujen tärkeää vastata turvattomuuden tunteeseen

    23.09.2008 Yle Uutiset

    Opetushallituksen valmiusryhmä on ollut koolla pitkin päivää Kauhajoen ampumistapauksen vuoksi. Opetushallitus on myös päivittänyt tänään internetissä kouluille suunnatun materiaalinsa kriisitilanteiden käsittelemiseksi.

  • Useita Etelä-Pohjanmaan kouluja uhkailtu

    23.09.2008 Yle Uutiset

    Poliisi on eristänyt Seinäjoen ammattikorkeakoulun SeAMK:n Liiketalouden, yrittäjyyden ja ravitsemisalan yksikön toimipisteen pommiuhan vuoksi. Mitään normaalista poikkeavaa ei rakennuksesta kuitenkaan löytynyt.

  • Kauhajoen tragedia uutisoitu näkyvästi ulkomailla

    23.09.2008 Yle Uutiset

    Kauhajoen oppilaitoksen ammuskelu nousi tiistaina kansainvälisten uutisvälineiden pääuutiseksi. Britannian yleisradio BBC otti aiheen nopeasti verkkosivujensa ja kansainvälisten televisiouutislähetystensä ykkösaiheeksi.

  • Kriisipsykologi järkyttyi ammuskelusta

    23.09.2008 Yle Uutiset

    Opettaja.tv:n studiossa on tiistaina vieraana muun muassa kriisipsykologi Salli Saari. Saari oli paljon julkisuudessa myös viimevuotisen Jokelan ampumavälikohtauksen aikaan.

  • Kauhajoen ampuja kuoli vammoihinsa

    23.09.2008 Yle Uutiset

    Kauhajoella aamupäivällä ainakin kymmenen ihmistä surmannut mies on kuollut vammoihinsa. Tampereen yliopistollisen sairaalan johtajaylilääkäri Matti Lehto vahvistaa YLE Uutisille, että ampuja Matti Saari kuoli sairaalassa vammoihinsa.

  • Silminnäkijä: Poliisi hitaasti paikalle

    23.09.2008 Yle Uutiset

    Kauhajoen ampumistapauksen silminnäkijä, laitosmies Jukka Forsberg harmittelee poliisin hidasta saapumista paikalle.

  • Ampujasta paljon materiaalia internetissä

    23.09.2008 Yle Uutiset

    Kauhajoen kouluammuskelun epäillystä tekijästä löytyi runsaasti tietoa internetin eri yhteisöistä, mm. IRC-Galleriasta, YouTubesta ja Suomi24.fi -sivuilta. Internetiin lähetettiin ennen surmatöitä myös "Verilöyly Kauhajoella" (Massacre in Kauhajoki) -niminen aineistopaketti, johon oli koottu valokuvia sekä videoita ampujasta.

Sivut