Hyppää pääsisältöön

Mauno Koivisto

  • Rusin huti

    07.11.2007 Yle Uutiset

    Alpo Rusi markkinoi tiistaina uutta kirjaansa. Median lainalaisuudet erinomaisesti tuntevana hän osaa hyödyntää taitavasti tiedotusvälineiden uutisnälkää, niin nytkin.

  • Rusi hämmästelee Suomen yhteyksiä Itä-Saksaan

    06.11.2007 Yle Uutiset

    Suomen poliittisen johdon salaisetkin päätökset vuotivat kylmän sodan vuosina sekä itään että länteen. Tohtori Alpo Rusin mukaan Itä-Saksaan tietoja vuotivat kommunistien ohella erityisesti sosiaalidemokraatit. Uuden kirjansa "Vasemmalta ohi" julkistamistilaisuudessa Rusi syytti presidentti Mauno Koivistoa jopa maanpetoksesta.

  • Koivisto pitäisi presidentin valtaoikeudet ennallaan

    30.10.2007 Yle Uutiset

    Presidentti Mauno Koivisto pitää tarpeettomana presidentin valtaoikeuksien kaventamista. Hän myös säilyttäisi presidentin toimikauden nykyisellään kuutena vuotena.

  • Legendaarinen Jatkoaika-ohjelma nosti Veskun maineeseen

    26.10.2007 Elävä arkisto

    Loirin aisaparina oli Jarno Hiilloskorpi.

    TV1:n yhdistetty talkshow-, sketsi- ja musiikkiohjelma teki nuoresta Vesa-Matti Loirista vuonna 1968 kansallisen koomikkokuuluisuuden.

  • Kalevi Sorsan kuolinuutinen ja hautajaiset

    18.10.2007 Elävä arkisto

    Sorsa siunattiin Kallion kirkossa tammikuussa 2004

    Kalevi Sorsa menehtyi tammikuun 16. päivänä 2004 sairastettuaan pitkään syöpää.

  • Halonen Calls for Rethink on Stasi List

    06.09.2007 Yle News

    President Tarja Halonen has expressed her hope that the Security Police and the government would seriously consider publication of the so-called 'Tiitinen list' of persons who may have collaborated with the former East German secret police, the Stasi.

  • Fjodorov: Koivisto tiesi Karjala-tunnusteluista

    05.09.2007 Yle Uutiset

    Presidentti Mauno Koivisto ja ulkoministeri Paavo Väyrynen tiesivät Venäjällä 1990-luvulla tehdyistä Karjalan myyntitunnusteluista, väittää Venäjän entisen presidentin Boris Jeltsinin hallinnossa neuvonantajana työskennellyt Andrei Fjodorov. Asiasta kirjoittaa Helsingin Sanomat.

  • Rolf Kullberg on kuollut

    03.09.2007 Yle Uutiset

    Suomen Pankin entinen pääjohtaja Rolf Kullberg on maanantaina menehtynyt vaikean sairauden seurauksena. Kullberg toimi Suomen Pankin pääjohtajana vuosina 1983 - 1992.

  • Holmlund: Listan julkistamisesta enemmän haittaa kuin hyötyä

    02.09.2007 Yle Uutiset

    Sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) mukaan ns. Tiitisen listan julkistamisesta päättäminen on suojelupoliisin asia. Holmlund sanoi YLE Uutisten haastattelussa kuitenkin pelkäävänsä, että julkistamisesta koituisi enemmän haittaa kuin hyötyä.

  • Former Security Police Chief Favours Release of Stasi List

    02.09.2007 Yle News

    The former director of Finland's Security Police, Seppo Tiitinen says he would now favour releasing a list of purported East German intelligence contacts in Finland. However, top police officials remain opposed to its publication.

  • Knape: Laki ratkaisee listan julkistamisen

    02.09.2007 Yle Uutiset

    Suojelupoliisin apulaispäällikkö ja päällikön viransijainen Petri Knape sanoi YLE Uutisille, että ns. Tiitisen listan mahdollista julkistamista täytyy tarkastella ensi viikon aikana uudelleen.

  • Tiitinen harkitsisi kohutun listan julkistamista

    02.09.2007 Yle Uutiset

    Suojelupoliisin entinen päällikkö, eduskunnan nykyinen pääsihteeri Seppo Tiitinen harkitsisi ns. Tiitisen listan julkistamista arvelujen hillitsemiseksi. Tiitinen kuvailee YLE Uutisille nyt vellovaa keskustelua Itä-Saksan tiedustelupalvelun Stasin mahdollisista kontaktihenkilöistä ilotulituksenomaiseksi.

  • Kainuun Sanomat puolustaa Karjala-uutistaan

    30.08.2007 Yle Uutiset

    Kainuun Sanomat puolustaa uutistaan. jonka mukaan luovutettu Karjala olisi ollut myytävänä vuonna 1991. Kainuun Sanomien päätoimittaja Matti Piirainen sanoo Suomenmaa-lehden haastattelussa, että lehti luottaa lähteeseensä sataprosenttisesti.

  • Koivisto Denies Russia Offered Karelia

    24.08.2007 Yle News

    Former President Mauno Koivisto has denied reports that Russia offered to sell Finland eastern territories that it lost to the Soviet Union in World War Two.

  • Koivisto kiistää Venäjän tarjonneen Karjalaa Suomelle

    23.08.2007 Yle Uutiset

    Presidentti Mauno Koivisto kiistää Venäjän tarjonneen Karjalaa Suomelle.

  • Halonen Surprised by Claims of Returning Karelia

    22.08.2007 Yle News
  • Former PM: Reports Of Efforts To Regain Karelia Not Credible

    16.08.2007 Yle News

    Former Prime Minister Esko Aho, who headed the government in the early 90s, says reports sound incredible that territories ceded to the USSR after WWII may have been on offer to Finland at the start of that decade.

  • Esko Aho: Karjalan palautus ei kuulosta uskottavalta

    16.08.2007 Yle Uutiset

    Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran yliasiamies, 1990-luvun alun pääministeri Esko Aho (kesk.) sanoo, ettei Karjalan palautus tavalla tai toisella 1990-luvun alussa kuulosta uskottavalta.

  • Blomberg: Koivisto ei arvioittanut Karjalan hintaa

    15.08.2007 Yle Uutiset

    Eläkkeellä oleva diplomaatti ja entinen Viron suurlähettiläs Jaakko Blomberg ei ole tietoinen, että presidentti Mauno Koivistolla olisi ollut asiantuntijatyöryhmä, joka olisi arvioinut luovutetun Karjalan arvoa ja jälleenrakentamista. Blomberg oli vuosina 1988 - 92 ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö.

  • Yleisurheilun MM-kisaperinne alkoi Helsingistä 1983

    13.08.2007 Elävä arkisto

    Yleisurheilun ensimmäiset MM-kisat järjestettiin Suomessa.

    Yleisurheilun ensimmäiset MM-kisat pidettiin Helsingissä elokuussa 1983. Tapahtuman ehdoton merkkimies oli kolme kultaa kahmaissut amerikkalainen Carl Lewis.

Sivut