Hyppää pääsisältöön

Barack Obama

  • Tunnelmat kuumenevat USA:n vaalikampanjassa

    05.10.2008 Yle Uutiset

    Tunteet kuumenevat Yhdysvaltain presidentinvaalitaistossa kuukautta ennen vaalipäivää. Demokraattien presidenttiehdokas Barack Obama vastasi kovin sanoin republikaanien hyökkäykseen häntä vastaan.

  • Loanheitto yltyy - Palin syyttää Obamaa terroristisympatioista

    05.10.2008 Yle Uutiset

    Sanasota yltyi Yhdysvaltain presidentinvaali- kampanjassa, kun republikaanien Sarah Palin syytti puheessaan demokraattien presidenttiehdokasta Barack Obamaa terroristien kanssa veljeilystä.

  • USA:n ehdokkaiden suosiota mitataan myös kahvitiskeillä

    03.10.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvaltalainen elintarvikekauppaketju 7-Eleven mittaa presidenttiehdokkaiden suosiota omintakeisella menetelmällä. Kahvia ostavat asiakkaat saavat valita mukinsa väriksi joko Barack Obaman sinisen tai John McCainin punaisen. Kahvimukimittaus on tehty kahdesti aiemmin, ja molemmilla kerroilla se on osoittautunut erittäin tarkaksi.

  • Bruce keikkailee Obaman puolesta

    03.10.2008 Yle Uutiset

    Rockmuusikko Bruce Springsteen on ilmoittanut tekevänsä tukun keikkoja tukeakseen presidenttiehdokas Barak Obaman kampanjaa. Springsteen soittaa lähipäivinä akustisen keikan Obaman kolmessa eri kampanjatilaisuudessa.

  • Yhdysvaltalaiset eivät luota Sarah Paliniin

    02.10.2008 Yle Uutiset

    Keskustelu republikaanien varapresidenttiehdokkaan Sarah Palinin asemasta kiihtyy Yhdysvalloissa. Varapresidenttiehdokkaat käyvät ensi yönä vaalikamppailun ainoan tv-väittelynsä.

  • McCain ja Obama vetoavat pelastuspaketin puolesta

    01.10.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa sekä republikaanien presidenttiehdokas John McCain että demokraattien Barack Obama toivovat senaatin hyväksyvän talouskriisin taltuttamiseksi laaditun pelastuspaketin.

  • Bush: Roskapankkihankkeen viivästymisellä kivuliaat seuraukset

    30.09.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain presidentti George Bush varoitti tiistaina amerikkalaisia roskapankkihankkeen viivästymisen vakavista seurauksista. Bushin mukaan edustajainhuoneen maanantainen päätös hylätä suunniteltu roskapankkihanke ei saa merkitä ponnistusten lopettamista.

  • "Obama ei ymmärrä"

    28.09.2008 Yle Uutiset

    John McCainin kampanjan yksi perusajatus näyttää olevan Barack Obaman leimaaminen tyhjäpäiseksi julkkikseksi.

  • McCain ja Obama väittelivät taloudesta ja ulkopolitiikasta miljoonayleisölle

    27.09.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokas John McCain ja demokraattien ehdokas Barack Obama ovat pitäneet ensimmäiseen vaaliväittelynsä. Väittely alkoi yhdysvaltalaisia polttavasta rahoitusmarkkinoiden kriisistä ja päättyi ajankohtaisiin ulkopolitiikan aiheisiin.

  • YLE näyttää USA:n presidenttiväittelyn suorana netissä

    26.09.2008 Yle Uutiset

    YLE näyttää ensi yönä käytävän Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden väittelyn suorana lähetyksenä internetissä.

  • USA:n vaaliväittely pidetään tänä yönä

    26.09.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokas John McCain aikoo sittenkin osallistua vaaliväittelyyn demokraattien ehdokkaan Barack Obaman kanssa rahoitusalan kriisistä huolimatta.

  • Kysely: Obama johtaa McCainia selvästi

    24.09.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokkaan Barack Obaman kannatus on lisääntynyt huomattavasti. Sanomalehti Washington Postin ja uutiskanava ABC Newsin julkaisemassa kyselyssä Obamaa kannattaa 52 prosenttia äänestäjistä ja vastaehdokas John McCainia 43.

  • Amerikkalaisäänestäjät luottavat Obaman taloustaitoihin

    23.09.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokas Barack Obama pystyisi äänestäjien mielestä talttuttamaan maan talousongelmat kilpakumppaniaan John McCainia paremmin.

  • Vaalitaisto uutinen uutiselta

    22.09.2008 Yle Uutiset

    Tälle sivulle on koostettu Yhdysvaltain presidentinvaaleihin liittyvät verkkouutisemme puoluekokouksia edeltäneistä viikoista alkaen. Avaa ja lue lisää.

  • Ehdokkaiden kannatus kyselyissä

    22.09.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain presidentinvaalien lähestyessä äänestäjen tunnelmia tunnustellaan hellittämättä mielipidekyselyillä. Tällä sivulla seurataan vaalipäivään asti, miten käyrät kehittyvät muutaman tiedostusvälineen sekä kyselytutkimuksiin erikoistuneen Quinnipiacin yliopiston valtakunnallisissa kyselyissä.

  • Joe Biden

    22.09.2008 Yle Uutiset

    Siinä missä republikaanipuolue haki varapresidenttiehdokkaallaan nuorekkuutta, demokraatit nostivat nelikymppisen ehdokkaansa rinnalle kokeneen varapresidenttitarjokkaan. Joe Biden on yksi Yhdysvaltain pitkäaikaisimpia senaattoreita, ja senaatin ulkoasianvaliokunnan johtajana hänellä on sitä ulkopoliittista tietämystä, jonka kapeudesta presidenttiehdokas Barack Obamaa on arvosteltu.

  • Sarah Palin

    22.09.2008 Yle Uutiset

    "Sähäkkä" ja "seksikäs" olivat Yhdysvaltain presidentinvaaleissa demokraattiehdokas Barack Obamalle varattuja laatusanoja, kunnes republikaanipuolue yllätti omat ja vieraat valitsemalla varapresidenttiehdokkaaksi Sarah Palinin. Nainen, nuorehko, kova konservatiivi. Siinä yhdistelmä, josta puolueen vaalitoimisto epäilemättä toivoo löytyvän jotakin toisaalta niille, jotka äänestivät demokraattien esivaaleissa Hillary Clintonia sukupuolen takia, toisaalta niille, joiden mielestä republikaanien presidenttiehdokas John McCain on liian vanha tai liian liberaali.

  • Barack Obama

    22.09.2008 Yle Uutiset

    Aloittaessaan nousunsa demokraattien presidenttiehdokkaaksi Barack Obama oli yhdysvaltalaisten enemmistölle aivan tuntematon ensimmäisen kauden senaattori, mutta Washingtonissa hän oli tehnyt jo vaikutuksen voimakkaana puhujana ja tahtopoliitikkona. Joukkoon hän ei uponnut myöskään ulkonäkönsä vuoksi, olihan hän ainoa musta senaattori.

  • Ilmastonmuutos myönnetään jo Yhdysvalloissakin

    22.09.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain entisen varapresidentin Al Goren elokuva Epämiellyttävä totuus iski ilmastonmuutoksen pari vuotta sitten yhdysvaltalaisten tajuntaan. Ensi kertaa ympäristö on vakavasti myös vaaliteemana, ja sanankäänteet ovat sen mukaiset. Ilman, veden ja maan puhtaus on "isänmaallinen velvollisuus", sanoo republikaaniehdokas John McCain. Demokraattien Barack Obama nimeää ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun "sukupolvemme suurimmaksi moraaliseksi haasteeksi".

  • Irak nosti ulkopolitiikan vaaliaiheeksi

    22.09.2008 Yle Uutiset

    Ulkopolitiikka ei yleensä kiinnosta vähääkään Yhdysvaltain äänestäjäkunnan valtaosaa. Irak on kuitenkin poikkeus, sillä lyhyeksi luvattu operaatio jatkuu kuudetta vuotta ja henkensä on menettänyt jo yli 4 000 yhdysvaltalaista sotilasta. Päällisin puolin Irakin-politiikka erottaa John McCainia ja Barack Obamaa jyrkästi. Tositoimina heidän vaatimusten rajat kuitenkin hämärtyvät, eivätkä kansalaistenkaan kannat ole aivan suoraviivaisia.

Sivut