Hyppää pääsisältöön

Yle Teema

  • Viidennen beatlen muistoksi: Tuottanut George Martin

    02.10.2014 Yle Teema

    Dokumenttielokuva tuottajalegendasta joka kuoli 8.3.2016

    Dokumenttielokuva 8.3.2016 kuolleesta legendaarisesta tuottajasta. "Viidennen beatlen" ura alkoi 1950-luvulla huumorilevyjen ja Peter Sellersin parissa. Vuonna 1962 vastaan tuli The Beatles, ja loppu on historiaa. Alkoi rocklevyjen kulta-aika. Teema esittää dokumentin lauantaina 12.3. klo 15.25.

  • Teeman syksyn elokuvat 2014

    30.09.2014 Yle Teema

    Teeman syksyssä on tarjolla elokuvia moneen makuun. Mukaan mahtuu useita televisioensi-iltoja, uuden elokuvan parhaimmistoa ja kauan kaivattuja klassikoita sekä tietysti Teeman oma elokuvafestivaali 26.-30.11.

  • Jason Becker: yhä elossa

    29.09.2014 Yle Teema

    Lahjakkaan hevikitaristin ura katkesi ALS-diagnoosiin.

    19-vuotias lahjakas hevikitaristi valmistautui David Lee Rothin maailmankiertueeseen vuonna 1990. Nousukiidon katkaisi kova diagnoosi: ALS-tauti ja korkeintaan viisi vuotta elinaikaa. Dokumenttielokuvassa seurataan Jason Beckerin elämää 22 vuotta myöhemmin.

  • Harto Hänninen: Suursyömäri ja lettupinon tuoksu

    26.09.2014 Yle Teema

    Teeman animaatioviikko tuo lokakuun alussa ruutuun Katariina Lillqvistiä, uutta aikuisanimaatiota ja paketillisen animaatioarkiston aarteita. On aika hypätä Heikkopeikon kelkkaan ja matkata Nunnun ja Paaperon kera onnenlähteelle. Mutta varokaa heikkoja jäitä!

  • Vinyylimania

    23.09.2014 Yle Teema

    Tyylikäs, musiikkipitoinen ja koukuttava dokumentti maailmanlaajuisesta ja yhä pahenevasta maniasta: intohimosta vinyylilevyihin. Cd-levyn tulon ja musiikin digitaalisen jakelun piti tappaa analoginen levy, mutta toisin kävi. Vinyylisoundin nimeen vannova heimo kasvaa koko ajan. Teema 28.9. klo 12.55.

  • Prahan palava pensas

    23.09.2014 Kulttuuri

    Filmiryhmässä aiheena Agnieszka Hollandin minisarja

    Neuvostoliitto antaa Tšekkoslovakialle kaikkien aikojen apupaketin elokuussa 1968. Puoli vuotta myöhemmin keskellä kirkasta päivää Prahan keskustassa opiskelija Jan Palach sytyttää itsensä palamaan, vastalauseensa neuvostomiehitykselle. Paikan päällä asunut Agnieszka Hollandin ohjaa HBO:n Palava pensas -sarjan yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin. Sarjasta tehdään Filmiryhmä-ohjelma.

  • 18.10. Teemalauantai: Rooma, avoin kaupunki

    22.09.2014 Yle Teema

    Ilta on omistettu neorealismin klassikolle, vuonna 1945 valmistuneelle Roberto Rossellinin elokuvalle Rooma, avoin kaupunki. Sodan runtelemassa kaupungissa kuvatun elokuvan pääosassa on unohtumaton Anna Magnani. Elokuvan jälkeen esitetään siitä kertova dokumentti.

  • 4.10. Teemalauantai: Peter von Bagh, ikuisesti

    22.09.2014 Yle Teema

    Kaunein mahdollinen avaus Peter von Baghille omistetulle muistoillalle on Muisteja – pieni elokuva 1950-luvun Oulusta. Se on Peter von Baghin henkilökohtaisin elokuva, paluu lapsuuden ja nuoruuden kotikaupunkiin. Lisäksi nähdään von Baghin ihana essee-elokuva Helsinki, ikuisesti sekä vuonna 2010 valmistunut henkilökuva. Teemalauantai 4.10. klo 21.00–0.20.

  • Tule puhumaan Hohdosta!

    19.09.2014 Yle Teema

    Tule hehkuttamaan yhdessä Stanley Kubrickin Hohtoa! Kuvaamme Teeman elokuvafestivaalille ohjelmaa, johon keräämme kaikenlaisia muistikuvia ja kommentteja elokuvasta.

  • Elvis Costello: Mystery Dance

    16.09.2014 Yle Teema

    Dokumentti uuden aallon esiin nostamasta lauluntekijästä.

    Dokumentti brittipunkin aalloilla maineeseen nousseen laulaja-lauluntekijän monipuolisesta urasta: kymmeniä albumeja, tusinoittain hittejä, jatkuvaa uudistumista ja yhteistyötä mm. Paul McCartneyn ja Brodsky-kvartetin kanssa. Yle Teema 12.2. klo 21.

  • Los olvidados – säälikää heitä

    11.09.2014 Yle Teema

    Luis Buñuelin unohtumaton, raju kuvaus Mexico Cityn slummien katulapsista ja heidän elämästään väkivallan ja rikosten keskellä.

  • Viattomat

    11.09.2014 Yle Teema

    Neorealismiin perusteoksiin kuuluva draama roomalaisista kengänkiillottajapojista, jotka poliisin ja mustan pörssiin puristuksessa unelmoivat omasta hevosesta. Vittorio De Sican elokuva saa nyt ensiesityksensä televisiossa.

  • Hyökkäys erämaassa

    11.09.2014 Yle Teema

    John Fordin mestariteos ja John Waynen läpimurtoelokuva.

    John Waynen läpimurtoelokuva ja mestariteos, jossa lännenelokuva kasvoi aikuiseksi tarjoamalla läpileikkauksen amerikkalaisesta yhteiskunnasta. Ohjaus John Ford.

  • Sumujen laituri

    11.09.2014 Yle Teema

    Marcel Carnén kohtalonomainen klassikko kahdesta rakastavaisesta savujen ja varjojen täyttämässä satamakaupungissa. Pääosissa Jean Gabin ja Michèle Morgan.

  • Metropolis

    11.09.2014 Yle Teema

    Fritz Langin tieteisklassikko entistäkin täydellisemmäksi restauroituna: kertomus futuristisesta kaupungista, jossa työläiset uurastavat pienen yläluokan suunnitelmien mukaan.

  • Klassikot kertovat elokuvan tarinaa

    09.09.2014 Yle Teema

    Teemalla vietetään Elokuvan tarinan syksyä: Mark Cousinsin 15-osainen Elokuvan tarina palaa ruutuun toiveuusintana, ja sarjassa käsiteltyjä elokuvia esitetään syksyn aikana sekä Kino Klassikossa että Teemalauantaissa. Luvassa huikea sukellus elokuvan historiaan!

  • Rounders – ässä hihassa

    05.09.2014 Yle Teema

    Elokuva entisestä pelurista, joka palaa ison rahan pokeripöytiin auttaakseen koronkiskureiden käsiin joutunutta ystäväänsä. Matt Damon, Edward Norton, John Turturro, Gretchen Moll ja John Malkovich ovat pääosissa.

  • Palava pensas vei Agnieszka Hollandin takaisin Prahaan

    01.09.2014 Yle Teema

    Draamasarja miehitetyn Tšekkoslovakian hyisestä ilmapiiristä

    Jännittävä tositarina vastarinnasta, uhrautumisesta, rohkeudesta ja moraalista: Agnieszka Hollandin HBO:lle ohjaama kolmiosainen Palava pensas kertoo Prahan kevään jälkeisestä hyisestä kaudesta Neuvostoliiton miehittämässä Tšekkoslovakiassa vuonna 1969. Teema esittää draamasarjan sekä sitä täydentävän dokumentin Paluu Prahaan.

  • 20.9. Teemalauantai: Lapset elokuvissa

    29.08.2014 Yle Teema

    Elokuvahistorian parhaille lapsikuvauksille omistettu ilta.

    Elokuvan tarinan ohjaaja Mark Cousins on tehnyt ihanan lisäosan sarjaansa: Elokuvan ja lasten tarinan (A Story of Children and Film, 2013) aiheena eivät ole lastenelokuvat vaan elokuvahistorian hienoimmat lapsikuvaukset maailmankuuluista klassikoista ja tuntemattomista helmistä 2010-luvulle asti. Dokumentin jälkeen nähdään lapsikuvausten huippuihin kuuluva Victor Ericen Mehiläispesän henki, täynnä kauhua ja kauneutta, pääosassa unohtumaton Ana Torrent. Teemalauantai 20.9. klo 21.

  • Berberian Sound Studio ja Kuoleman lintu: kauhun ääniä Teemalauantaissa

    29.08.2014 Yle Teema

    Oletko kuullut hyviä kauhuelokuvia viime aikoina?

    Modernin elokuvan karmivimpia ja parhaan kuuloisia lajityyppejä oli 1960–70-lukujen italialainen giallo. Näille jännitystä, kauhua, erotiikkaa, väkivaltaa ja upeaa musiikkia sisältäville elokuville tekee kunniaa Peter Stricklandin ohjaama uusi brittielokuva Berberian Sound Studio. Dario Argenton Kuoleman lintu on aito giallo-klassikko, johon musiikin teki itse maestro Ennio Morricone.

Sivut