Hyppää pääsisältöön

Jyväskylän seutukunta

  • Tekevä ja Päihdepalvelusäätiö yhteen

    11.08.2009 Yle Uutiset

    Työvalmennussäätiö Tekevä ja Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiö kaavailevat yhdistymistä uudeksi säätiöksi. Perustehtävä olisi edelleen yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien auttaminen työvalmennuksen ja päihdehoidon kautta.

  • Keski-Palokan koulu aloitti evakkotiloissa

    11.08.2009 Yle Uutiset

    Keski-Palokan koulun kaikki 480 oppilasta aloittivat tänään opintiensä väistötiloissa Mankolassa. Nykyiset tilat ovat rehtorin mielestä hyvät, mutta liikenne voi tuottaa ongelmia.

  • Lievestuoreen Laajalahden kunnostus jatkuu

    11.08.2009 Yle Uutiset

    Lievestuoreen Laajalahden kunnostustyömaalla on aloitettu imuruoppaustyöt. Laajalahden kunnostustyömaa oli kesätauolla lintujen pesimäkauden ajan.Syksyn aikana seitsemän hehtaarin alueesta on määrä ruopata loput vajaat kolme hehtaaria.

  • Reppu selkään ja takaisin koulunpenkille

    11.08.2009 Yle Uutiset

    Kouluvuosi käynnistyy kunnissa vaihtelevasti. Keskisuomalaisista koululaisista valtaosa aloittaa koulutyön tänään, kun pulpettien ääreen siirrytään Jyväskylässä, Keuruulla, Petäjävedellä, Toivakassa ja Äänekoskella.

  • Lukiokoulutuksen siirto koulutuskuntayhtymälle siirtyi

    10.08.2009 Yle Uutiset

    Pitkään valmisteltu aie siirtää kaupungin lukiokoulutus Jyväskylän koulutuskuntayhtymän vastuulle jäi pöydälle kaupunginhallituksen tämänpäiväisessä kokouksessa.

  • Kirittäret puolivälieriin

    10.08.2009 Yle Uutiset

    Jyväskylän naispesäpallolla menee tällä hetkellä hienosti. Kirittäret voitti eilen Viinijärven Urheilijat tuloksella 0-2 ja runnoi itsensä runkosarjan voittajaksi ja samalla Superpesiksen puolivälieriin.

  • Torikuninkaassa yhdistyvät jumala, kuningas ja kettu

    10.08.2009 Yle Uutiset

    "Kova työ, joskus myös hyvä tuuri, vie tavoitteisiin", lukee Torikuningas -patsaan jalustassa Jyväskylän kauppatorilla. Patsaan esikuvana on Otto Toivainen - pienen saaren kuningas ja jumala.

  • Roskakatos roihusi Laukaassa

    10.08.2009 Yle Uutiset

    Lievestuoreella Laukaassa paloi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä roskakatos ja roskalaatikko. Poliisi epäilee paloja tahallaan sytytetyiksi.

  • AaltoAlvariin pääsee pian taas polskimaan

    08.08.2009 Yle Uutiset

    Jyväskylän vesiliikuntakeskus AaltoAlvari avataan jälleen maanantaina. Uimaosaston lisäksi myös kuntosali aukeaa ensi viikolla.

  • Poliisi kaipaa vihjeitä asuntomurroista

    08.08.2009 Yle Uutiset

    Poliisi pyytää vihjeitä kahdesta asuntomurrosta, jotka tehtiin perjantaina päiväsaikaan Uuraisilla ja Multialla. Omakotitaloista oli anastettu omaisuutta ja paikkoja oli sotkettu.

  • Energiajätteen murskain syttyi tuleen

    07.08.2009 Yle Uutiset

    Energiajakeen murskaimesta alkanut tulipalo aiheutti sankkaa savua ympäristöön tänään Jyväskylässä. Pelastuslaitos arvioi sammutustöiden jatkuvan useita tunteja Jyväskylän Seppälänkankaalla.

  • Karkki tekee kauppansa

    07.08.2009 Yle Uutiset

    Makeisteollisuudella on mennyt tänä vuonna muuita teollisuudenaloja paremmin. Jyväskylässä sijaitseva Panda Oy on pystynyt kasvattamaan myyntiään jonkin verran ja joulutuotanto on jo aloitettu.

  • Jyväskylän lukiot siirtymässä kuntayhtymään

    06.08.2009 Yle Uutiset

    Jyväskylä on siirtämässä kaupungin lukiokoulutusta koulutuskuntayhtymän alaisuuteen. Tällöin kaupunki ei enää olisi lukiokoulutuksen järjestäjä.

  • Vesikatko päättyi Jyväskylän Korppumäessä

    06.08.2009 Yle Uutiset

    Korppumäen parin tunnin vesikatko johtui vesiputken rikkoontumisesta.

  • Keljonlahden putkirikon syynä asennusvirhe

    06.08.2009 Yle Uutiset

    Keljonlahden voimalan jäähdytysvesiputken viime kuussa tapahtuneen rikkoutumisen aiheutti virhe asennuksessa. Näin kertoo Keljonlahden voimalan rakennusprojektia johtava päällikkö Pentti Huumo Jyväskylän Voima Oy:stä. Hänen mukaansa asennettavaa putkea olisi pitänyt tukea ponttoonien avulla.

  • Vesikatko Jyväskylän Korppumäessä

    06.08.2009 Yle Uutiset

    Jyväskylän Energian vedenjakelussa on tänään ennalta suunnittelematon katko, joka koskee Korppumäentietä ja Korppumäenkujaa.

  • Veteraanien MM-hallikisat 2012 Jyväskylään

    06.08.2009 Yle Uutiset

    Päätös kisojen järjestämisestä Jyväskylässä tehtiin eilen Lahdessa. Kisat ovat ensimmäiset hallissa järjestettävät maailmanmestaruuskisat Suomessa kautta aikojen.

  • Törkeitä ylinopeuksia ja kaatunut mönkijä

    06.08.2009 Yle Uutiset

    Keskiviikkoiltana hurjasteltiin törkeitä ylinopeuksia Laukaassa ja Multialla. Jyväskylän Oravasaaressa puolestaan kaatui nainen mönkijällä.

  • Kuopiolaiset veivät voiton Harjulla

    06.08.2009 Yle Uutiset

    Jyväskylän Harjulla nähtiin tiukka kamppailu eilisiltana, kun vastakkain olivat KuPS ja Jyväskylän JJK. Molemmat joukkueet kamppailivat voitosta, mutta lopulta kuopiolaiset veivät vierasvoiton yhden maalin erolla.

  • Pupuhuhdassa paloi kerrostaloasunto

    06.08.2009 Yle Uutiset

    Pupuhuhdassa oli puolen yön aikaan uhkaava palo. Tulessa oli kolmen hengen huoneisto kerrostalossa.

Sivut