Hyppää pääsisältöön

2003

  • Tietokonepeleistä kasvoi suuri suomalainen vientituote

    03.02.2012 Elävä arkisto

    Suomalaisten suunnittelemat pelit menestyvät maailmalla.

    Kun tietokonepeleistä alkoi tulla 1990-luvulla suomalaistekijöille tuottoisaa bisnestä, riitti siinä hämmästeltävää. Rahaa käytettiin pelien tekemiseen enemmän kuin ison budjetin elokuviin. Vuosituhannen vaihduttua pelialasta oli kasvanut jo massiivista viihdeteollisuutta ja hittipelejä tehtiin Suomessa. Max Payne näkyi uutis- ja ajankohtaisohjelmissakin.

  • Rämäpää Mika Ahola kaasutti Päijänteeltä maailman huipulle

    02.02.2012 Elävä arkisto

    Päijänneajon kuusinkertainen voittaja ja enduron viisinkertainen maailmanmestari Mika Ahola tunnettiin hurjapäisenä ajajana. Kun nuoremmat väittivät, ettei tällainen tai tuollainen temppu onnistu, Aholan piti näyttää, että onnistuuhan se kuitenkin.

  • Nokia pelasi miljoonia N-Gageen

    01.02.2012 Elävä arkisto

    N-Gagen piti yhdistää pelaaminen ja puhelut.

    Nokia pelasi, eikä pelännyt, kun se satsasi miljoonia pelipuhelimensa N-Gagen kehittämiseen. Peliohjaimen malliseksi suunnitellun kännykän piti yhdistää pelaaminen ja puhelut samaan laitteeseen.

  • Kansanvihollisen tytär Stalinin sotasankarina

    26.01.2012 Elävä arkisto

    Suomalaisnainen Stalinin sotasankarina

    Suomalaissyntyinen Sylvi Paaso on Venäjällä juhlittu sotasankari. Hän on kuitenkin joutunut kokemaan elämänsä aikana monenlaisia vainoja niin synnyinmaassaan Suomessa kuin uudessa kotimaassaan Neuvostoliitossa.

  • ITE: Itse tehtyä elämää

    28.10.2011 Elävä arkisto

    ITE-taiteen tekijät ovat ihmisiä, jotka luovat tunnustetun taiteen ulkopuolista taidetta omasta elämästään, mutta jotka usein ottavat kantaa myös yhteiskunnallisiin ilmöihin taiteensa kautta.

  • Sinun, minun ja meidän lapset

    13.09.2011 Elävä arkisto

    Kukaan pieni tyttö ei haaveile tulevansa isona äitipuoleksi. Eikä kukaan tuore isä ajattele, että millaisenkohan isäpuolen tämä vauva joskus saa.

  • Nuuska - raavaiden miesten paheesta urheilijoiden huuliin

    31.05.2011 Elävä arkisto

    Maustamaton nuuska kelpasi vain tosimiehille 1960-luvulla.

    Vielä 1960-luvulla nuuska oli raavaiden miesten pahe, eikä sitä juurikaan suomalaisten huulilla nähty. Silloin nuuska vielä haisi ja maistui pahalle, mutta nykyisin maustettuna se on erityisen suosittua urheilijoiden keskuudessa.

  • Lääkepurkin varjossa

    30.03.2011 Elävä arkisto

    Kun elämä satuttaa, yhä useampi turvautuu psyykenlääkkeisiin. Ovatko vaihtoehtoiset hoitomenetelmät jääneet pillerihuumassa huomiotta? Määritelläänkö elämään kuuluvat normaalit alamäet nykyään lääkittäviksi sairauksiksi?

  • Naistenpäivän juuret ovat ruusujen sijaan tasa-arvotaistelussa

    08.03.2011 Elävä arkisto

    Sosialistinen naisliike aloitti perinteen vuonna 1911.

    Kansainvälinen naistenpäivä ei alkujaan tarkoittanut päivää, jolloin naisväelle ostettiin kukkia ja availtiin ovia. Sosialistinen naisliike aloitti perinteen vuonna 1911 osana taistelua naisten oikeuksien puolesta. Suomessa on pohdittu, kannattaako päivää edes juhlia.

  • Teemu Mäki nosti kissan pöydälle

    28.02.2011 Elävä arkisto

    Mäki tuli tunnetuksi videosta, jonka esitys kiellettiin.

    Taiteilija Teemu Mäen tunnetuin teos on puolituntinen video, jota juuri kukaan ei ole nähnyt ja jonka esittäminen on kielletty.

  • Jenni Vartiaisen tähtitaival

    26.02.2011 Elävä arkisto

    Jenni Vartiainen nousi tähtii Gimmelistä

    Jenni vartiaisen julkinen ura alkoi tv-kisasta vuonna 2002, jossa syntyi tyttöbändi Gimmel. Gimmelin jälkeen Vartiainen on luonut omaehtoisen uran yhtenä kirkkaimmista pop-tähdistä Suomessa.

  • Estradilla: Aki Sirkesalo

    19.01.2011 Elävä arkisto

    Aki Sirkesalo Venetsialaisjuhlilla

    Aki Sirkesalo laittaa lantion pyörimään Kokkolan Venetsialaisten pimenevässä illassa. Seurana Lemmen Jättiläiset -orkesteri ja High Heels -tanssijat.

  • Inhimillinen tekijä: Sydän kahdessa maailmassa

    18.01.2011 Elävä arkisto

    Miten juutalaisuus ja suomalaisuus kulkevat käsi kädessä ihmisen arjessa? Aiheesta keskustelemassa ovat myyntisihteeri Ilana Sella, kansanedustaja Ben Zyskowicz ja toimittaja Rony Smolar.

  • Kesärenki: Tarja Halonen

    31.08.2010 Elävä arkisto

    Ajankohtaisen kakkosen kesärenki vieraili kesällä 2003 tasavallan presidentin kesäasunnolla Kultarannassa. Tarja Halonen teetti rengillä kompostin ja kertoili mm. arjestaan.

  • Saddam Husseinin vangitseminen ja teloitus

    22.07.2010 Elävä arkisto

    Saddam Hussein löydettiin joulukuussa 2003 piilopaikastaan.

    Saddam Hussein löydettiin joulukuussa 2003 maanalaisesta piilopaikastaan. Irakin Korkein oikeus tuomitsi hänet kuolemaan syyllisenä rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Kuolemantuomio pantiin täytäntöön 30.12.2006.

  • Kesän kuumimmat päivät

    14.07.2010 Elävä arkisto

    Heinäkuu 2010 oli Suomessa kaikkien aikojen lämpimin.

    Heinäkuu 2010 oli Suomessa kaikkien aikojen lämpimin. Kuumin päivä koettiin 29.7. Liperissä, missä mittari nousi ennätyksellisiin 37,2 asteeseen. Myös kesä 2003 oli kuuma.

  • Mokoma: Avoin hauta

    12.07.2010 Elävä arkisto

    Mokoma

    Pitkän linjan lappeenrantalaisen metalliyhtyeen Mokoman kappale "Avoin hauta" on vapaasti käännetty suomenkielinen cover Death-yhtyeen kappaleesta "Open Casket".

  • Beats and Styles

    09.07.2010 Elävä arkisto

    Joulukuussa 2003 YleX:n järjestämällä Ruma-klubilla esiintyi dance-yhtye Beats and Styles. Tavastian takahuoneessa tehdyssä haastattelussa yhtyeen keulahahmot Alimo ja Control paljastavat ripauksen kulissien takaisesta elämästä.

  • Jukka Poika

    06.07.2010 Elävä arkisto

    Jukka Poikaa on tituleerattu suomi-reggaen ykkösnimeksi. Nyt Tornion lahja suomalaiselle rytmimusiikille esiintyy YleXn Ruma-klubilla.

  • YUP livenä

    14.06.2010 Elävä arkisto

    YUP esiintyi vuonna 2003 Kaisaniemi Popissa.

    Yhdistyneet Urbaanit Puoskarit -yhtye syntyi Savonlinnassa vuonna 1987. Nimi lyheni pian käytännöllisempään muotoon ja viimein seurasi menestyskin.

Sivut