Hyppää pääsisältöön

erityislapset

  • Hevonen auttaa syömishäiriöistä?

    15.03.2013 Yle Uutiset

    Hevoset on valjastettu auttamaan lapsia ja nuoria Kontiolahdella. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta ei kuulu Kela-tuen piiriin.

  • OAJ: Oppilaat eivät saa koulussa riittävästi tukea

    11.03.2013 Yle Uutiset

    OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mielestä koko ikäluokka kärsii, kun opettajan ajasta suuri osa menee erityistä tukea tarvitsevien opetukseen.

  • Tarvitaanko erityisopetusta?

    06.03.2013 Yle Uutiset

    Millainen on erityisopetuksen tila tällä hetkellä? Mitä kokemuksia sinulla on erityisluokista? Paapotaanko erityislapsia liikaa?

  • Porissa juhlistetaan Kalevalan päivää rock-oopperalla

    26.02.2013 Yle Uutiset

    Porissa esitetään Kalevalan päivän kunniaksi Kalevala-aiheinen rock-ooppera. Nuorten työpajan musiikkiryhmä Sammon takojat on työstänyt musiikkia kalevalamittaan.

  • Päivähoitomaksu todellisen käytön mukaan – kellokortti valvoo

    26.02.2013 Yle Uutiset

    Turussa pohditaan, miten päiväkotien hoitomuodot saadaan vielä joustavammaksi. Yksi vaihtoehto on käyttöön perustuva hoitomaksu.

  • Laskettelukoulu auttaa erityislasta myös arjessa

    12.02.2013 Yle Uutiset

    Mitä paremmin erityistä tukea tarvitseva lapsi hahmottaa vartalonsa ja hallitsee liikkeensä, sitä sujuvampaa on myös koulutyöskentely ja muu keskittyminen. Liikuntavammaiset lapset pääsevät Tampereella varta vasten heille räätälöityyn laskettelukouluun.

  • Lasten liikuntakeskuksessa hiki tulee hauskanpidon varjolla

    17.01.2013 Yle Uutiset

    Yksityisiä, lapsille suunnattuja liikuntayrityksiä nousee jo suuriin kaupunkeihin. Tulevaisuudessa yhä useampi vekara saattaa vanhempiensa tapaan omistaa kuukausikortin kuntosalille.

  • Liprakan uimahallia uhkaa sulkeminen Liperissä

    11.01.2013 Yle Uutiset

    Liperin Käsämässä sijaitsevaa Liprakan uimahallia uhkaa sulkeminen. Liprakkaa ylläpitävä Ammattiopisto Luovi on päättänyt luopua uimahallin pyörittämisestä vuoden lopussa.

  • Omaishoitajat kantelivat: "Jyväskylä ei noudata lakia"

    11.12.2012 Yle Uutiset

    Joukko erityislasten omaishoitajia on jättänyt eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun Jyväskylän kaupungin omaishoidon maksutavoista.

  • Kymenlaakson ammattiopistot taistoon aloituspaikoista

    10.12.2012 Yle Uutiset

    Kouvolan seudun ammattiopisto ja Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto haluavat säilyttää aloituspaikkansa ennallaan. Ammattiopistot suunnittelevat koulutustarjontaansa entistä enemmän yhteistyössä.

  • Erityislasten omaishoitajat suivaantuivat Jyväskylän kaupunkiin

    14.11.2012 Yle Uutiset

    Jyväskylässä joukko erityislasten omaishoitajina toimivia vanhempia on kyllästynyt heidän mielestään Jyväskylän kaupungin laittomaan toimintaan. Erityislasten vanhemmat ovat lähettämässä lähiaikoina kantelua Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon, jotta se puuttuisi kaupungin toimintaan.

  • Päiväkotien ryhmäkoot kasvavat Vantaalla

    12.11.2012 Yle Uutiset

    Ensi vuoden alusta lähtien erityislapset eivät saa enää erillistä kerrointa päiväkotiryhmien mitoituksessa. Varhaiskasvatuksen kertoimet määräävät kuinka paljon lapsi saa erityishuomiota.

  • Kokemusten jakaminen auttaa erityislasten vanhempia

    21.10.2012 Yle Uutiset

    Vertaistuki antaa voimia sairaan tai vammaisen lapsen vanhemmille. Tamperelainen Minna Tuurna on saanut tukea perheen arkeen Leijonaemot ry:stä.

  • OAJ: Vantaan pahoinpitelytapaus koulujen arkea

    27.09.2012 Yle Uutiset

    Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoo Vantaalla tiistaina sattuneen opettajien pahoinpitelytapauksen olevan esimerkki koulujen arjesta. Luukkainen ihmettelee päättäjien halua vähentää koulunkäyntiavustajien määrää.

  • Yksityiskoulujen rahoitus puhututti kommentoijia

    20.09.2012 Yle Uutiset

    Yksityiskoulujen rahoitus herättää opetusalalla keskustelua. Yksityiskoulun oppilas saa Helsingissä jopa 600 euroa enemmän verorahaa vuodessa kunnan koulun oppilaaseen verrattuna. Kommentoijat ovat keskustelleet julkisten rahojen käytöstä.

  • Helsingin yksityiskouluille enemmän verorahaa

    20.09.2012 Yle Uutiset

    Yksityiskoulun oppilas saa Helsingissä jopa 600 euroa enemmän verorahaa vuodessa kunnan koulun oppilaaseen verrattuna. Toisen arvion mukaan ero on jopa 1 000 euroa enemmän. Erojen pelätään vielä kasvavan, sillä kunta joutuu taloudellisen tilanteen takia säästämään, mutta valtiolta suoraan tulevien yksityiskoulujen rahoihin säästötoimet eivät yllä.

  • Erityisopetusta tarvitsevien lasten oikeusturva uhattuna

    17.09.2012 Yle Uutiset

    Etelä-Karjalan erityiskasvatus -yhdistys pelkää Lappeenrannan ottavat askeleen taakse päin erityisopetuksessa, mikäli kasvatus- ja opetustoimen säästöt toteutuvat.

  • Koulushoppaus yleistynyt - vanhemmat valitsevat kouluja lapselleen yhä tarkemmin

    10.09.2012 Yle Uutiset

    Lapsen koulun valinnasta on tullut vanhemmille entistä tärkeämpi projekti jo ala-asteella. Erityisesti Helsingissä vanhemmat soittelevat jo hyvissä ajoin kouluihin valitakseen parhaan koulun lapselleen.

  • Lopen peruskoulu joustaa

    31.08.2012 Yle Uutiset

    Lopen yläkoululla otetaan käyttöön joustava perusopetus. Joustava opetus on suunnattu erityisesti oppilaille, jotka ovat ali-suoriutujia ja joilla on koulumotivaation puutteita.

  • Vaikeavammaisten koulussa opettaja aina vieressä - "Rumpujen soitto kivaa"

    13.08.2012 Yle Uutiset

    Erityislasten opinahjossa Liperissä annetaan räätälöityä opetusta arjessa selviytymiseen. Henkilöstöä on lähes saman verran kuin oppilaita.

Sivut