Hyppää pääsisältöön

2007

  • Ravut herrojen herkusta koko kansan pöytään

    23.08.2012 Elävä arkisto

    Rapujuhlat kuuluvat suomalaiseen loppukesään.

    Rapujuhlat kuuluvat suomalaiseen loppukesään. Jos rapujen hinnat huimaavat päätä, voi niitä ostaa halvemmalla ulkomailta tuotuna. Saksiniekkojen syönti on sosiaalista puuhaa, ja aika ajoin korotetaan snapsi ja luritetaan laulu.

  • Laatokan ympäri henkilöautolla huristellen

    21.08.2012 Elävä arkisto

    Tuominen pysähtyy kymmenessä paikassa järven ympärillä.

    Dokumentaristi Arvo Tuominen kiersi Euroopan suurimman järven Laatokan ympäri henkilöautolla. Matkan varrelta löytyi historiallisia monumentteja, linnoituksia ja kauniita karjalaiskyliä.

  • Talonvaltaus – rikos vai kulttuuriteko?

    06.08.2012 Elävä arkisto

    Talonvaltaajat kertovat, miksi valtaavat taloja.

    Suomessa talonvaltaukseen johtaa yleensä toive kulttuuri- tai sosiaalitiloista. Myös asunnottomat ovat vallanneet tyhjillään olevia taloja hätämajoitukseksi. Talonvaltausoperaatiot loppuvat silti usein lyhyeen, sillä toiminta on laitonta.

  • Pissiksillä on aina hauskempaa

    10.07.2012 Elävä arkisto

    Ihqraksut kertoo kolmen pissistytön edesottamuksista

    2000-luvulla teinitytöt saivat uuden nimen: pissis. Pissiksiksi, eli pissaliisoiksi alettiin kutsua yläasteikäisiä tyttöjä, jotka pukeutuivat merkkivaatteisiin, vilauttivat stringejään, polttivat tupakkaa, joivat siideriä, pissasivat julkisella paikalla ja itkivät humalassa. Yhtäkkiä heitä oli kaikkialla.

  • Mutkia matkalla Muumimaailmaan

    26.06.2012 Elävä arkisto

    Seikkailua, talousvaikeuksia ja selviytymistä.

    Muumimaailman vaiheet Naantalissa ovat olleet seikkailua, talousvaikeuksia ja selviytymistä. Alunperin Muumimaailman rakentamista Naantaliin vastustettiin, mutta paikasta tuli nopeasti Suomen suosituin kesävierailupaikka.

  • Airsoftissa on siisteintä, ettei kukaan kuole

    01.06.2012 Elävä arkisto

    Airsoft-taistelupelissä jäljitellään oikeaa sotaa, mutta harrastajien mukaan sillä ei silti ole mitään tekemistä tosimaailman sodankäynnin kanssa: "Siisteintä on, ettei pelin lopussa kukaan ole kuollut."

  • Petri Hiltusen hurjat sadut

    13.04.2012 Elävä arkisto

    Sarjakuvapiirtäjä kertoi hurjia satuja nuortenohjelmassa.

    Rakkaat lapsuuden satumme, kuten Punahilkka ja Tuhkimo, ovat alunperin olleet hyvinkin verisiä tarinoita. Satujen innoittama sarjakuvapiirtäjä Petri Hiltunen kertoi hurjia satuja nuortenohjelma Wintterissä vuonna 2008. Hiltunen myös kuvitti kertomansa sadut Kylli-tädin tapaan.

  • Tietokonepeleistä kasvoi suuri suomalainen vientituote

    03.02.2012 Elävä arkisto

    Suomalaisten suunnittelemat pelit menestyvät maailmalla.

    Kun tietokonepeleistä alkoi tulla 1990-luvulla suomalaistekijöille tuottoisaa bisnestä, riitti siinä hämmästeltävää. Rahaa käytettiin pelien tekemiseen enemmän kuin ison budjetin elokuviin. Vuosituhannen vaihduttua pelialasta oli kasvanut jo massiivista viihdeteollisuutta ja hittipelejä tehtiin Suomessa. Max Payne näkyi uutis- ja ajankohtaisohjelmissakin.

  • Rämäpää Mika Ahola kaasutti Päijänteeltä maailman huipulle

    02.02.2012 Elävä arkisto

    Päijänneajon kuusinkertainen voittaja ja enduron viisinkertainen maailmanmestari Mika Ahola tunnettiin hurjapäisenä ajajana. Kun nuoremmat väittivät, ettei tällainen tai tuollainen temppu onnistu, Aholan piti näyttää, että onnistuuhan se kuitenkin.

  • Sofi Oksasen Viro

    28.10.2011 Elävä arkisto

    Viron lähihistoria avautui Oksaselle mummolassa

    Sofi Oksanen syntyi ja kasvoi Jyväskylässä, mutta vietti lapsuutensa ensimmäiset vuodet Tallinnan Lasnamäessä. Kesät kuluivat mummolassa Haapsalussa. Matkat äidin kotimaahan veivät hänet toiseen maailmaan, jota hän kuvaa tarkasti ja kipeästi kirjoissaan.

  • Ulvilan surma

    12.10.2011 Elävä arkisto

    Ulvilan murha

    Ulvilalainen Jukka S. Lahti surmattiin julmasti kotonaan joulukuisena yönä 2006. Myös vaimo Anneli Auer vahingoittui veitseniskuista. Vaimon kertoman mukaan surmaaja oli taloon tunkeutunut tuntematon mies.

  • Pentti Linkolan tummanvihreä maailma

    21.09.2011 Elävä arkisto

    Linkola kertoo suhteestaan vihreisiin

    Kehityskriitikko ja syväekologi, kalastaja Pentti Linkola analysoi Vihreän liiton taivalta 25 vuoden ajalta Arto Nybergin haastattelussa vuonna 2007. Koijärven liikkeessä mukana ollut Linkola kritisoi, provosoi ja lopulta erosi liiton riveistä jo ennen puolueen muodostamista. Haaleus ei sovi Linkolan tummanvihreään maailmaan.

  • Japani on pop

    14.09.2011 Elävä arkisto

    Mikä japanilaisessa viihteessä viehättää?

    Japanilainen populaarikulttuuri turmelee nuorison. Näin ainakin pyrittiin uskomaan 2000-luvun alussa, kun nousevan auringon maasta vyöryi Suomeen sarjakuvia, piirrettyjä, visuaalista rokkia ja muotia.

  • Nokian vesikatastrofi sairastutti noin 6000 ihmistä

    15.07.2011 Elävä arkisto

    Epäonnistunut tiedottaminen pahensi tilannetta.

    Jäteveden sekoittuminen juomaveteen aiheutti mittavan kriisin Nokialla marraskuussa 2007. Kaupungin epäonnistunut tiedottaminen pahensi tilannetta entisestään.

  • Pronssisoturi poiki kriisin Viron ja Venäjän välille

    05.07.2011 Elävä arkisto

    Pronssipatsas töhrittiin voitonpäivänä

    Neuvostoaikaisen patsaan siirtäminen pois Tallinnan keskustasta aiheutti sisä- ja ulkopoliittisen kriisin Virossa.

  • Koiramäki

    10.06.2011 Elävä arkisto

    Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjoihin perustuva animaatiosarja

    Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjoihin perustuva animaatiosarja kertoo nykypäivän lapsille 1800-luvun maalaiselämästä.

  • Leijonat heräsi vasta Kanada-finaalin lopulla 2007

    16.05.2011 Elävä arkisto

    Kanada voitti Suomen toista kertaa jääkiekon MM-finaalissa.

    Kanada voitti Suomen toista kertaa jääkiekon MM-finaalissa, kun joukkueet kohtasivat Moskovassa 2007. Suomen heikko aloitus kostautui 4-2-tappiona.

  • Rintamalotan tarina

    30.03.2011 Elävä arkisto

    Sipi Tilus liittyi Lotta Svärd -järjestöön jo 16-vuotiaana.

    Ilmajokinen Sipi Tilus liittyi Lotta Svärd -järjestöön jo 16-vuotiaana. Työ lottana vei hänet myös rintamalle ja jätti pysyvät jäljet. "Eihän sitä nyt enää voinut olla sama ihminen, joka sinne meni, eihän nyt toki."

  • Adoptio lasten silmin

    25.03.2011 Elävä arkisto

    Saara Cantellin raikas dokumentti

    "Jos ei synny vatsasta ikinä, niin sitten voi mennä hakemaan jostain muusta maasta sellaisen, jonka haluaa." Saara Cantellin raikkaassa dokumentissa Suomeen adoptoidut lapset miettivät adoptiota.

  • Haamuäänet kummittelevat vaalituloksessa

    04.03.2011 Elävä arkisto

    Vaaliuurnista löytyy enemmän annettuja ääniä kuin mitä äänestyspaikoilla on kirjattu käyneen äänestäjiä. MOT-ohjelman toimittaja Ari Korvola jahtasi vuoden 2007 eduskuntavaalien haamuääniä.

Sivut