Hyppää pääsisältöön

2009

  • Miehikkälän Hulkkianjärvi kuivatettiin uuteen kukoistukseensa

    31.05.2016 Elävä arkisto
    Paikalliset asukkaat päättivät vuonna 2009 tyhjentää Miehikkälässä sijaitsevan Hulkkianjärven kahden talven ajaksi. Kuivattamisen avulla oli tarkoitus kovettaa pienen järven pohja ja estää sen umpeenkasvu. Kyläläisten toimenpiteestä tuli järvien tyhjennyksen pilottihanke ja se onnistui yli odotusten.
  • Virsistä, lohikäärmeistä ja nahasta – niistäkin on kesäkumibiisit tehty

    30.05.2016 Elävä arkisto
    Radiomafia ja YleX ovat kertoneet turvallisen seksin ilosanomaa kesäkumibiisien avulla vuodesta 1996. Biisejä ovat esittäneet niin huippusuositut tähdet kuin yhden sinkun erikoiskokoonpanotkin. Kaikki alkoi esiintyjästä nimeltä Reino syö akryylimassaa.
  • Zarkus Poussa – lyömäsoittimien suvereeni hallitsija

    26.01.2016 Elävä arkisto
    Lyömäsoitintaiteilija Markus "Zarkus" Poussan kädessä soi lähes mikä tahansa soitin. Pianisti Iiro Rantala kuvaa vuoden 2004 Lauantaivekkari-ohjelmassa uutta muusikkopolvea "käsittämättömän monipuoliseksi, joka hallitsee suvereenisti miltei kaikki tyylit, soittaa useita instrumentteja, laulaa, tanssii ja näyttelee". Zarkus Poussan hän nostaa tämän polven kirkkaimmaksi edustajaksi.
  • Linnan juhlista tuli Suomen tärkein mediatapahtuma

    03.12.2015 Elävä arkisto
    Televisiokamerat päästettiin itsenäisyyspäivän vastaanotolle Presidentinlinnaan mukaan 1950-luvulla, mutta radio oli ollut paikalla jo aiemmin. Ensimmäiset suorat lähetykset Linnan juhlista nähtiin jo heti tv-toiminnan alkuvuosina, mutta suora lähetys vakiinnutti paikkansa itsenäisyyspäivän illassa vasta 1980-luvulla. 2000-luvulla Linnan juhlat keräsi tv:n ääreen jopa pari miljoonaa suomalaista.
  • Kiinan yhden lapsen politiikka vanhensi ja miehisti väestön

    13.11.2015 Elävä arkisto
    Kun Kiinan kansantasavalta perustettiin 1949, oli sen ihanteena väestönkasvu, joka vahvistaisi kiinalaisuutta ja taloudellista toimintaa. Muutama vuosikymmen myöhemmin kiihtyvä väestönkasvu nähtiin köyhyyttä lisäävänä ongelmana. Syntyvyyttä ryhdyttiin säännöstelemään, ja 1980-luvun kynnyksellä alettiin toteuttaa yhden lapsen politiikkaa. Sen synkkänä varjopuolena olivat arbortit, lapsikauppa, aikamiespoikien kylät ja eläkeläisten kansoittamat kaupungit. Artikkeliin kootuissa uutis- ja ajankohtaisjutuissa seurataan Kiinan yhden lapsen politiikan vaiheita.
  • Huumeita käyttänyt Jarno löysi uuden elämän ja nimen islamin kautta

    16.10.2015 Elävä arkisto
    Jarno Kristian joi viinaa, veti huumeita ja oli poliisille tuttu graffitiharrastuksensa kautta. Kaveriporukalla oli tapana vetää pää täyteen ja tehdä tyhmyyksiä. Isyys pakotti Jarnon katsomaan elämäänsä ja hän alkoi rukoilla. Kristinuskon Jumalan asemesta rukouksiin vastaus löytyikin islamista, selviää Tosi tarina -ohjelmasta vuodelta 2009.
  • Aussirockin jättiläinen AC/DC ja kolmen soinnun taika

    21.07.2015 Elävä arkisto
    Australialainen hard rock -yhtye sai ensimmäisen kansainvälisen levytyssopimuksensa musiikkivideon avulla 1970-luvulla. Elävän arkiston koosteeseen on kerätty satoja miljoonia levyjä myyneen orkesterin musiikkivideoita neljän vuosikymmenen varrelta. Kuunneltavissa on myös AC/DC:n vuoden 1986 konsertin arviointi suomalaisittain.
  • 50-vuotias nainen on itsevarma ja elämäänsä tyytyväinen

    06.03.2015 Elävä arkisto
    "Eräänä kauniina päivänä huomaat olevasi keski-ikäinen", kertoo 48-vuotias Mikaela Weurlander. Hän päätti tehdä dokumentin siitä, miten naiset kokevat vanhenemisen ja keski-ikäisyyden. Syntyi dokumentti Hei, nainen! (2009), jossa Weurlander tapasi kahdeksan ruotsinkielistä naista maalta ja kaupungista ja pyysi heitä kertomaan ajatuksiaan itsestään, rakkaudesta, elämästä ja vanhenemisesta.
  • Itse tehdyt kynttilät veivät Koukun unelmamatkalle

    26.01.2015 Elävä arkisto
    Nuorimies Koukulla on unelma: hän haluaa jakaa Sahaja Joogan sanomaa kaikille siitä kiinnostuneille. Saavuttaakseen unelmansa hän myy itse tekemiään kynttilöitä. Tavoitteena on myydä ainakin 2000 kynttilää, jolloin Koukku voisi ostaa asuntoauton, jolla huristella vaimonsa kanssa unelmamatkalleen.
  • Narkolepsia on päättymätön painajainen

    23.01.2015 Elävä arkisto
    Keväällä 2009 suomalaisia varoiteltiin pandemiaksi yltyneestä sikainfluenssasta. Suomessa aloitettiinkin koko väestön sikainfluenssarokotus jo samana vuonna. Mutta Pandemrix-niminen rokote sairastuttikin yli kaksisataa suomalaislasta narkolepsiaan. Valtio lupasi sairastuneille ja heidän perheilleen apua ja tukea. Lupauksista huolimatta moni perhe koki jääneensä heitteille.
  • Helsingin huumepoliisit epäilyksen polttopisteessä

    20.01.2015 Elävä arkisto
    Keväällä 2007 alkoi liikkua huhuja, joiden mukaan Helsingin huumepoliisit olisivat syyllistyneet rikoksiin. Poikkeuksellisen hyvää tulosta tehneen huumepoliisin menettelytapoja alettiinkin tutkia samana vuonna. Yksi epäilyksen alaiseksi joutuneista oli Helsingin huumepoliisiyksikön päällikkö Jari Aarnio.
  • Audi-miehen unelmanainen käyttää korkokenkiä ja silittää miesten paitoja

    24.11.2014 Elävä arkisto
    VW-Auto Groupin Audi-osaston myyntijohtaja Esko Kiesi kohahdutti Suomea sovinistisilla naislausunnoillaan vuonna 2009. Lausunnot tuomittiin niin kansalaisten keskuudessa kuin tasa-arvoministeriössä. Tutkija ja viestinnän ammattilainen pitivät lausuntoja niin yhteiskunnan kuin yrityselämänkin kannalta vahingollisina.
  • Kenkäsuunnittelija Aki Choklat odottaa innolla uutta punkia

    18.11.2014 Elävä arkisto
    "Suurin mokani oli lähteä isoon kenkäbisnekseen ilman mitään koulutusta", kertoi muotivallankumousta odottava Aki Choklat. Mokastaan huolimatta Jyväskylästä maailmalle lähteneelle Choklatille kävi hyvin, sillä 2000-luvulla hänestä tuli paitsi menestynyt kenkäsuunnittelija, myös opettaja arvostetussa muotikoulussa Firenzessä.
  • Tutkimusmatkailija Aleko Lilius seikkaili sukunsa mustaksi lampaaksi

    05.11.2014 Elävä arkisto
    Aleko Lilius (1890–1977) oli monen toimen mies. Hän oli tutkimusmatkailija, kirjailija, toimittaja, valokuvaaja ja liikemies. Mutta Lilius tunnettiin myös levottomasta luonteestaan ja huikentelevasta elämäntyylistään, jonka vuoksi hänestä tuli sukunsa musta lammas.
  • Henrik VIII nai politiikan ja taiteen perusteella

    22.10.2014 Elävä arkisto
    Englantia vuosina 1509–1547 hallinnut kuningas Henrik VIII tunnetaan erityisesti kuudesta avioliitostaan. Eeva Luotosen radio-ohjelmassa ruoditaan Tudor-suvun pitkäaikaisen hallitsijan kahta ensimmäistä avioliittoa. Kai Lehtonen paljastaa, miten kuvataide vaikutti olennaisesti Henrikin naimakauppoihin.
  • Englanninopettaja Paul Westlake alkoi tehdä stand uppia suomeksi

    20.10.2014 Elävä arkisto
    Paul Westlaken nimi saattaa kalskahtaa monille suomalaisille jotenkin hirveän tutulta. Se ei ole ihme, sillä hänen kirjoittamiaan englannin oppikirjoja, kuten OK, Yes ja Wow, on painettu jo yli viisi miljoonaa kappaletta. Vuosituhannen vaihteessa englanninopettaja alkoi tehdä suomeksi stand up -komiikkaa, jolla sai kerran Matti Nykäsen hämmennyksiin.
  • Satunnaiset sankarit

    06.10.2014 Elävä arkisto
    Elämä ei varoita, kun tapahtuu onnettomuus. Vuosina 2007 ja 2009 esitetyssä sarjassa Satunnaiset sankarit tavattiin suomalaisia suuresti koskettaneista tragedioista selvinneitä, heidän pelastajiaan sekä turmissa omaisiaan menettäneitä.
  • Kun pelaamisesta tulee pakko

    26.09.2014 Elävä arkisto
    Suomalaisiin iski pelihimo 1980-luvulla. Kansalaiset alkoivat törsätä suuria summia rahapeleihin jopa kansainväliselläkin tasolla. Jo silloin tiedettiin, että osa oli todellisia pelureita, jotka pelasivat aina kun oli mahdollista ja kaiken muun kustannuksella.
  • 2000-luvun alun Superpesis oli Jymyn ja Jyväskylän peliä

    29.08.2014 Elävä arkisto
    Sotkamon Jymy oli uuden vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmen ylivoimaisesti vahvin joukkue miesten SM-pesäpallossa. Jyväskylän Kirittäret hallitsi yhtä suvereenisti naisten sarjaa.
  • ADHD – Duracell-pupuja ja takapulpetin haaveilijoita

    07.08.2014 Elävä arkisto
    Sataseitsemän ajatusta, jotka kaikki singahtavat esiin samaan aikaan. Esimerkiksi tällaiselta saattaa tuntua ADHD:sta kärsivän pään sisällä. Parhaimmillaan neurologinen häiriö voi olla myös valtava luovuuden lähde.

Sivut