Hyppää pääsisältöön

Jukka Hauru

  • Bang — harvinaiseksi jääneitä musiikkiesityksiä 1970–80-lukujen vaihteesta

    08.08.2013 Elävä arkisto

    Bang-nuortenohjelmassa (1979-1983) kuultiin jazzia, pehmeää poppia, funkia sekä progressiivista ja ajalle ominaista, punkkia tapailevaa rockia. Kappaleita esitettiin suomen-, englannin- ja ruotsinkielellä. Monet esiintyneistä yhtyeistä jäivät lopulta suurelle yleisölle tuntemattomiksi.

  • Liisankadun Popstudiossa poppi pärisi ja proge venyi ja venyi

    01.08.2013 Elävä arkisto

    Live-harvinaisuuksia 1970-luvulta.

    Erkki "Unde" Lehtolan ja Jake Nymanin isännöimä Popstudio-ohjelma rakentui kotimaisten pop- ja rock-yhtyeiden live-konserttien ympärille. Radio-ohjelma esitteli uusia, suurelle yleisölle tuntemattomampia bändejä, mutta sai vieraakseen myös 1970-luvun suurimpia yhtyeitä.

  • Trumpetisti Ted Curson diggasi Poria ja jazzia

    06.11.2012 Elävä arkisto

    Curson esiintyi Pori jazzeilla vuodesta 1966 lähtien.

    Yhdysvaltalainen trumpetisti Ted Curson esiintyi eläessään kaikilla Porin jazzfestivaaleilla vuodesta 1966 lähtien. Cursonin jazztähti kirkastui yhtä matkaa Pori Jazzin kasvun kanssa. Vakiintuneelle Porin-kävijälle tärkeintä oli ainutlaatuinen tunnelma. Esiintymislavojen lisäksi Cursonia saattoi kuulla jammailemassa iltanuotiolla.

  • Rock-Suomi-bonuksia 8: Takapirut

    20.12.2010 Elävä arkisto

    Lisämateriaalia Rock-Suomen taustavaikuttajajaksoon.

    Rockia ei tehdä ainoastaan soittotaidolla tai asenteella. Tuottajat, äänittäjät, levypomot, managerit, journalistit ja roudarit ovat musiikin välttämättömiä taustavaikuttajia.

  • 1980-luvun musiikkijournalisteja

    20.12.2010 Elävä arkisto

    Kolmessa arkistonäytteessä esittäytyy joukko 1980-luvun rock- ja poplehtimiehiä. Rumba ja Soundi edustivat vakavamielisempää rocklehdistöä, OK-lehti taas kilpaili Suosikin kanssa teinimarkkinoilla.

  • Agit-Prop: Oppimisen ylistys

    30.04.2007 Elävä arkisto

    Bertolt Brechtin klassikkoruno tv:n vappuohjelmassa 1975.

    Seitsemänkymmenluvun poliittisen laululiikkeen kärkikvartetti esittää Bertolt Brechtin klassikkorunon television vappuohjelmassa vuonna 1975.