Hyppää pääsisältöön

Mallorca

  • Tunturilappilaiset opintomatkalle Espanjaan

    22.09.2011 Yle Uutiset

    Tunturi-Lapin työvoimatoimiston kolmivuotinen Tunturiosaaja-hanke vie 12 matkailun parissa työskentelevää ihmistä Espanjaan. Reissuun lähtee väkeä Kittilästä, Kolarista, Muoniosta ja Enontekiöltä. He lähtevät hakemaan ideoita siihen, miten matkailu ja markkinointi on järjestetty Espanjassa, Andorassa ja Mallorcalla.

  • Uusi käsikirjoitus syntyy Kallaveden rannalla

    16.08.2011 Yle Uutiset

    Muun muassa näyttelijänä, ohjaajana ja käsikirjoittajana tunnettu Ismo Apell muutti toukokuussa Kuopion Saaristokaupunkiin, ja kuvailee nyt uutta kotiaan oravanpesäksi, jossa kelpaa kellotella rauhassa. Kallaveden rannalla syntyy myös uuden Jaakko Teppo -musikaalin käsikirjoitus.

  • Djokovic: Tämä on tenniksen kovin haaste

    03.07.2011 Yle Urheilu

    Wimbledonin tennisturnaus huipentuu sunnuntaina miesten finaaliin. Mestaruuden ratkaisevat turnauksen kärkisijoitetut pelaajat Rafael Nadal ja Novak Djokovic. Asetelma finaalissa on kaksijakoinen, sillä espanjalainen Nadal puolustaa mestaruutta, mutta serbihaastaja on kuluvan vuoden finaalivoitoissa niskanpäällä.

  • Nadal nousi Björn Borgin rinnalle

    05.06.2011 Yle Urheilu

    Rafael Nadal voitti Ranskan avoimen tennisturnauksen kuudennen kerran ja nousi jakamaan ennätystä mestaruuksien määrässä Björn Borgin kanssa. Roger Federer aloitti finaalin loistavasti, mutta Nadal jyräsi vastustamattomasti voittoon numeroin 7-5, 7-6, 5-7, 6-1.

  • Vastustamaton Nadal jyräsi välieriin

    01.06.2011 Yle Urheilu

    Espanjan Rafael Nadal eteni Ranskan avoimen tennisturnauksen välieriin upean esityksen jälkeen. Maailmanlistan ykkönen kukisti Ruotsin Robin Söderlingin luvuin 6-4, 6-1, 7-6 (7-3). Nadal jahtaa jo uransa kuudetta turnausvoittoa Roland Garros'n tennispyhätössä.

  • Ilonen aloitti oivallisesti Mallorcalla

    12.05.2011 Yle Urheilu

    Suomalaiset ovat mainioissa asemissa golfin Euroopan kiertueen kisassa Mallorcalla Espanjassa. Parhaiten suomalaisista avauskierroksella suoriutui Mikko Ilonen, joka on 68 lyönnillä jaetulla sijalla 10. Kisan kärjessä on Ranskan Gregory Bourdy, joka rikkoi 63 lyönnillään Pulan kenttäennätyksen.

  • Nadalille jälleen turnausvoitto Barcelonassa

    24.04.2011 Yle Urheilu

    Tenniksen maailmanlistan ykkösnimi Rafael Nadal voitti jo kuudennen kerran arvostetun Barcelonan ATP-turnauksen. Massaturnauksen finaalissa espanjalainen kaatoi maanmiehensä David Ferrerin suoraan kahdessa erässä luvuin 6-2, 6-4.

  • Nadal saavutti komean rajapyykin

    23.04.2011 Yle Urheilu

    Tenniksen maailmanlistan ykkösen Rafael Nadalin totutun vahva massakenttävire jatkuu. Espanjalainen eteni Barcelonan ATP-turnauksen finaaliin kukistamalla välierässä Kroatian Ivan Dodigin 6-3, 6-2. Voitto oli 24-vuotiaalle Nadalille jo ammattilaisuran 500:s.

  • Amatööripyöräilijä pesi huippunimiä Mallorcalla

    11.04.2011 Yle Urheilu

    Vasta vuosi sitten kilpapyöräilyn aloittanut Antti-Ville Korhonen jatkoi hyviä otteitaan sijoittuen kolmanneksi Espanjan Mallorcan saarella ajetussa kansainvälisessä pyöräilykilpailussa Mallorca Challengessa. Kilpailussa oli mukana nykyisiä ja entisiä pyöräilyn ammattilaisia ja kärkikolmikossa Korhonen oli ainoa amatööri.

  • Barcan tykit puhuivat jälleen

    26.02.2011 Yle Urheilu

    Barcelona jatkoi vakuuttavia otteita Espanjan jalkapalloliigassa, kun joukkue haki 3-0-vierasvoiton Mallorcalta. Barcan maaleista vastasivat joukkueen kolme parasta maalintekijää.

  • JALKAPALLO: Xavilla jalkavamma

    22.02.2011 Yle Urheilu

    Jalkapalloseura Barcelona ilmoitti tiistaina, että keskikenttäpelaaja Xavi Hernandez joutuu 7-10 päiväksi sivuun pienen lihasvamman takia.

  • Barcelonan uskomaton voittosarja päättyi

    12.02.2011 Yle Urheilu

    Jalkapallon Espanjan La Ligaa hallitsevan Barcelonan 16 liigaottelun mittainen ennätyksellinen voittosarja päättyi myöhään lauantai-iltana. Sporting Gijon nappasi Josep Guardiolan luotsaamalta katalonialaisjoukkueelta pisteen maalein 1-1.

  • Laukka: Kausi 2011 jo täydessä vauhdissa

    09.02.2011 Yle Urheilu

    Vaikka talviurheilukausi Euroopassa on yhä parhaimmillaan, ammattipyöräilykausi on päässyt jo hyvin vauhtiin. Pyöräilijöiden kausi päättyi lokakuussa, jonka jälkeen valtaosa vietti 2-3 viikon täydellisen lepojakson yleensä rannalla löhöillen. Ammattipyöräilijöiden suosimia lomanviettopaikkoja ovat Karibian meren saaret.

  • Carlström Italian ympäriajoon - tavoitteena Lontoo 2012

    04.02.2011 Yle Urheilu

    Suomalaispyöräilijän, brittitalli Team Skyn joukkueessa ajavan Kjell Carlströmin kauden aloitus on lähellä. Yksi kauden kohokohdista on toukokuun alussa starttaava Italian ympäriajo.

  • Messi iski kaksi - Barcelona sivusi hirmuennätystä

    29.01.2011 Yle Urheilu

    Lionel Messi teki ottelun lopussa kaksi maalia Barcelonan pönkittäessä johtoaan jalkapallon Espanjan liigassa 3-0-vierasvoitolla Herculesista. Voitto oli Barcelonalle jo 15:s peräjälkeen, millä se sivusi Real Madridin kaudella 1960-1961 tekemää ennätystä perättäisissä liigavoitoissa.

  • Yksi maali riitti Real Madridille

    23.01.2011 Yle Urheilu

    Kärkikaksikon asetelmat pysyivät muuttumattomina jalkapallon Espanjan La Ligassa. Barcelona voitti oman ottelunsa lauantaina, kun taas Real Madrid kellisti sunnuntaina kotonaan Mallorcan 1-0.

  • Nilmar takasi Villarrealin voiton

    05.12.2010 Yle Urheilu

    Villarreal nappasi voiton Sevillalta Espanjan La Ligassa luvuin 1-0. Vajaamiehinen Espanyol voitti Sporting Gijonin samoin luvuin.

  • Valdez ja Trezeguet jälleen vauhdissa

    28.11.2010 Yle Urheilu

    Nelson Haedo Valdez teki kaksi maalia ja David Trezeguet yhden, kun Hercules kellisti kotonaan Levanten 3-1 jalkapallon Espanjan La Ligassa.

  • JALKAPALLO: Sevilla-kärki sivuun viikoiksi

    23.11.2010 Yle Urheilu

    Sevillan brasilialaishyökkääjä Luis Fabiano on venäyttänyt oikean jalkansa ja on sivussa kahdesta kolmeen viikkoon.

  • Sevillalle kotitappio La Ligassa

    21.11.2010 Yle Urheilu

    Viime kaudella neljänneksi sijoittunut Sevilla on putoamassa kärjen kyydistä jalkapallon Espanjan La Ligassa. Sunnuntaina joukkue nöyrtyi kotonaan Mallorcalle loppulukemin 1-2.

Sivut