Hyppää pääsisältöön

Tv-uutiset

  • Molkasta mölkyksi ja maailmalle

    30.10.2013 Elävä arkisto

    Kyykän sukulainen tunnetaan myös molkkana

    Supisuomalainen kalikanheittopeli mölkky kiinnostaa ulkomaalaisia jopa MM-tasolla. Karjalaiselle kyykälle sukua oleva mölkky tunnettiin aiemmin nimellä molkka.

  • Turkistarhaiskuja Pohjanmaalla ja laukauksia Orimattilassa

    25.10.2013 Elävä arkisto

    Turkistarhaiskut nousivat julkisuuteen 1990-luvulla.

    Suomen ensimmäiset laajemmin julkisuuteen nousseet turkistarhaiskut tapahtuivat 1990-luvulla. Vuonna 1995 aktivistit laskivat Pohjanmaalla satoja kettuja vapaiksi tarhoilta. 90-luvun turkissota sai radikaalin lakipisteensä kaksi vuotta myöhemmin Orimattilassa, kun tarhuri ampui tarhaansa pyrkineitä aktivisteja haulikolla.

  • Nobelistit Seferis ja Elytis – Homeroksen unohdetut perilliset

    18.10.2013 Elävä arkisto

    Kreikkalainen Giorgos Seferis voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1963. Runoilija ja diplomaatti Seferis oli kreikkalaisen runouden modernisti. Toinen tuntemattomaksi jäänyt nobelisti on myös kreikkalainen, runoilija Odysseas Elytis. Hän sai palkinnon vuonna 1979. Molempien valinta oli yllätys, koska molemmat olivat varsin tuntemattomia Kreikan ulkopuolella.

  • Kun pakollisesta kouluruotsista tuli ongelma

    26.09.2013 Elävä arkisto

    Kiista pakollisesta kouluruotsista alkoi 1970-luvulla.

    Suomi on kaksikielinen maa, missä jokaisen koululaisen on viimeistään 1970-luvulta alkaen ollut opiskeltava myös toista kotimaista kieltä. Asia nousi poliittiseksi kiistaksi 1990-luvun alussa.

  • Kainuusta tehtiin alueellisen demokratian testilaboratorio 2000-luvulla

    17.09.2013 Elävä arkisto

    Kainuussa kokeiltiin uudenlaista lähidemokratian ja alueellisen hallinnon mallia vuosina 2005-2012, kun maakunnan asukkaat pääsivät äänestämään maakuntavaltuuston. Valtuusto otti osan kuntien ja valtion tehtävistä hoitaakseen. Kokeilun tavoitteena oli edistää alueen kehitystä ja parantaa tulevaisuudennäkymiä.

  • Olhavanvuori on Repoveden kansallispuiston vetonaula

    16.09.2013 Elävä arkisto

    Repovesi on Kymenlaakson ja Etelä-Savon rajalla.

    Kymenlaakson ja Etelä-Savon rajamailla sijaitsevasta Repoveden erämaa-alueesta tuli virallisesti kansallispuisto tammikuussa 2003. Repovesi on Etelä-Suomessa harvinaisen suuri alue koskematonta luontoa, jonka keskellä kohoaa majesteettinen Olhavanvuori.

  • Nörttejä kaapissa

    26.08.2013 Elävä arkisto

    Nörtti-isku vastusti massakulttuurin ihanteita.

    Helsingin rautatieaseman säilytyslokerosta saattoi vuosituhannen vaihteessa löytää pesunkestävän tietokonenörtin.

  • Frankenplane ja muita Suomen Hornet-onnettomuuksia

    22.08.2013 Elävä arkisto

    Suomessa on menetetty kaksi Hornet-hävittäjää maahansyöksyissä. Samalla on myös luotu yksi täysin ainutlaatuinen kone, kun kahden eri Hornetin osista rakennettiin yksi. Tämän "Frankenplaneksi" kutsutun hävittäjän palvelusura päättyi lopulta murheellisesti.

  • Miinalaiva Pohjanmaa merireittien turvaajana ja merirosvojahdissa

    22.08.2013 Elävä arkisto

    Miinalaiva Pohjanmaa on seilannut monia vaiheita.

    Miinalaiva Pohjanmaa luovutettiin Suomen Puolustusvoimille kesäkuussa 1979. Pohjanmaa suunniteltiin tehokkaaksi johtoalukseksi ja miinoittajaksi, se toimi myös koululaivana ja kansainvälisessä kriisinhallinnassa. Uransa loppuvuosina Merivoimien lippulaiva päätyi merirosvojahtiin Somalian rannikolle.

  • Radiopioneerit tamperelaisella ullakolla

    21.08.2013 Elävä arkisto

    Radiohistoriassamme tapahtui mullistava harppaus 1. marraskuuta 1923, jolloin Arvi Hauvonen lausui ensimmäiset sanansa eetteriin tamperelaisella ullakolla. Alkoivat säännölliset yleisradiolähetykset, liki kolme vuotta ennen Yleisradion perustamista.

  • Kisamaskotti muistetaan, vai muistetaanko?

    14.08.2013 Elävä arkisto

    Urheilumaskotit yleistyivät 1980-luvulla nopeasti.

    Yleisön kiihdyttäjä, omien sparraaja, markkinoinnin vetojuhta, se yksi hahmo, joka kisoista ainakin muistetaan. Urheilumaskotit yleistyivät 1980-luvulla nopeasti. Suurtapahtumien rinnalla myös vähemmän nostetta saaneisiin tapahtumiin kehiteltiin toinen toistaan erikoisempia hahmoja. Elävän arkiston kooste esittelee ikonisia markkinointivetureita, mutta myös nopeasti unohdettuja kentän laidalla märehtijöitä.

  • Vesipatsas on myrskybongarin märkä uni

    14.08.2013 Elävä arkisto

    Myrskybongarit etsivät ukkosia, trombeja ja hurrikaaneja.

    Myrskybongaus on rajujen sääilmiöiden havainnointia. Bongarit etsivät, kuvaavat ja tutkivat esimerkiksi ukkosia, trombeja tai hurrikaaneja.

  • Lasse-jänis ja kaupallisuuden peikot vilistivät MM-kisoissa 1983

    07.08.2013 Elävä arkisto

    Yleisurheilujuhlien yhtenä kisalajina oli myös bisnes.

    Kun Suomessa järjestettiin kaikkien aikojen ensimmäiset yleisurheilun MM-kilpailut, yhtenä kisalajina oli myös bisnes. Helsingin MM-kisojen symbolina ja tuotemarkkinoinnin vetonaulana oli Lasse Virénin mukaan nimetty Lasse-jänis.

  • Kun Wall Street vallattiin

    17.07.2013 Elävä arkisto

    Näin Occupy-liike eteni maailmalla.

    "USA tarvitsee oman arabikeväänsä."

  • Egyptiläinen vallankumous Tahririn aukiolla

    09.07.2013 Elävä arkisto

    Hosni Mubarakin valtakausi Egyptin johdossa päättyi vuonna 2011, kun niin kutstuttu arabikevät levisi Egyptiin. Kansa oli kyllästynyt korruptioon, epätasa-arvoon ja huonoon ihmisoikeustilanteeseen. Lähi-idän itsevaltiaat saivat yksi toisensa jälkeen väistyä, eikä vuodesta 1981 hallinnut Mubarak ollut poikkeus.

  • Amerikansuomalainen John Morton oli Yhdysvaltain perustajaisä

    04.07.2013 Elävä arkisto

    Rautalammilaisen jälkeläinen oli siirtokuntien kongressissa.

    John Morton oli rautalammilaisen kaskenkaatajan jälkeläinen, yhdeksän lapsen isä ja Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittaja.

  • Suvi-Anne Siimes nousi nopeasti politiikan huipulle, tippui äkkiä alas

    01.07.2013 Elävä arkisto

    Suvi-Anne Siimes nousi vasemmistoliiton puheenjohtajaksi 35-vuotiaana vuonna 1998. Nuoren taloustieteilijän nousu oli ollut nopea, mutta poliittinen ura loppui yhtäkkisesti Siimeksen eroon vuonna 2006. Uudistajan mitta täyttyi entisten taistolaisten vaikutusvaltaan puolueessa.

  • Nelson Mandela kävi kahdesti kiittelemässä Suomea

    27.06.2013 Elävä arkisto

    Mandela vieraili Suomessa vuonna 1992 ja vuonna 1999.

    Nelson Mandela vieraili Suomessa vuonna 1992 ja vuonna 1999. Molemmilla kerroilla vierailun pääasialliseksi tarkoitukseksi ilmoitettiin Mandelan halu käydä kiittämässä Suomen valtiota sen tuettua Etelä-Afrikan mustia rotuerottelun ollessa vielä vallalla.

  • Ilmailun unohdettu pioneeri

    20.06.2013 Elävä arkisto

    Concorde oli ilmailun pioneeri

    Ensimmäistä kertaa lentäessään vuonna 1969 Concorde oli maailman edistyksellisin matkustajakone, jolle ei löytynyt vertaista. Yliäänilentojen loppuessa vuonna 2003, kaupallinen ilmailu otti ensi kertaa historiassaan askeleen taaksepäin.

  • Niin monenlaisia perheitä kuin sateenkaaressa on värejä

    06.06.2013 Elävä arkisto

    Sateenkaariperheitä on ollut aina.

    Sateenkaariperheitä on ollut aina, mutta 2000-luvulla niiden juridista asemaa alettiin vakiinnuttamaan. Sateenkaariperheellä tarkoitetaan perhettä, jonka vanhempien kokoonpano on jotain muuta, kuin pelkästään isä ja äiti, esimerkiksi äiti ja äiti tai vaikka kaksi isää ja äiti.

Sivut